Koukuttajan kootut podcastin Marika kertoi yhdessä jaksossaan, että häneltä puuttuu suurempi projektipussukka. Siihen tulisi mahtua neulepaidan verran lankaa tai keskeneräinen neulepaita.
Ompelin sitten hänelle lahjaksi mittanauhakuvioisesta puuvillasta ja korkkikankaasta projektipussin. Ompelin myöhemmin kolme muutakin projektipussia samalla tavalla, yhteensä kaksi koirakuvioista ja kaksi mittanauhakuvioista. Neljään pussiin kului kankaita yhteensä 3,55 metriä
Vuoritin pussit puuvillakankaalla. Ne pysyvät hyvin pystyssä korkkikankaan jäykkyyden avulla ja pussin suun voi kääntää reunukseksi. Kiinnittimenä on vetoketju.
Pussien koko on suunnilleen korkeus 38 cm ja leveys 40 cm.
Annoin toisen mittanauhakuvioisen pussin podcastini 100 tilaajan arvonnassa palkinnoksi. Toinen koirakuvioinen pussi on menossa lahjaksi ja toinen jää minulle itselle käyttöön.
Korkkikangasta jäi ihan vähän jäljelle, ompelen siitä joskus penaalimallisen pussin. Siitä sitten enemmän, kun ehdin sen ommella.
Hauskoja pussukoita. Niitä tarvitaan aina. Käsityön kun laittaa, niin pitäis mahtua lanka+valmis sukka+alkava sukka, mulla ainakin ei tahdo olla sopivan kokoisia pusseja.
VastaaPoistaKiitos, eri kokoisia pussukoita on hyvä olla riittävästi.
Poista