keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Briossihuivi

Olin ostanut kauan aikaa sitten Islannista ja Färsaarilta loma- ja geokätköilymatkoilta Lettlopi lankoja. Ne olivat silloin lähinnä matkamuistoja. Virkkasin langoista Mother of bride huivin.
Totesin kuitenkin aika pian, etten pidä huivista, koska se on paksu ja kolmion muotoinen. Huivilla oli minulle erittäin vähän käyttöä. Purin huivin kokonaan.






Neuloin vuoden vaihteen tienoilla Villapesupallot huivin
ja siitä sain idean tähän huiviin. Otin Villapesupallot huivista vain briossiosuuden. Olin ostanut Jaanan lankapajasta ihanan sinistä villalankaa vihreän sävyistä neuletakkia varten, mutta väri ei sitten sopinutkaan mukaan. Ostin toisenkin vyyhdin ja yhdistin Lettlopi lankaan. Aloitin huivin ohjeen mukaan keskeltä ja neuloin sinistä ja violetteja yhteen briossiksi. Yhden violetin värin loputtua vaihdoin värien paikkaa ja jatkoin toista violettia sinisen kanssa. Sininen lanka pehmensi Lettlopin karkeutta siinä kohdassa, missä huivi tulee lähelle kaulaa.



Ensimmäisen päädyn jälkeen aloitin keskeltä toiseen suuntaan ja neuloin sinistä ja violetteja vuorotellen. Näin olin kuluttanut sinisen langan 200 g ja erilaisia violetteja 200 g. Tämä oli alkuperäinen suunnitelma huiviksi. Totesin kuitenkin, että huivista tuli liian lyhyt eikä se ylettänyt hyvin kaulan ympäri.




Harkitsin hetken ostavani lisää sinistä lankaa huiviin, mutta päädyin sittenkin käyttämään kaikki Lettlopi langat huivin päihin. Sommittelin loppulangat niin, että vaaleampi lanka olisi aina tummemman kanssa pari ja violetit vaihtaisivat aina puolta. Alkuperäisen ohjeen mukaan lisäsin aina värien vaihtumiskohtaan muutaman kerroksen ainaoikeaa neulosta. Karkeammat Lettlopi langat tulivat yksinään huivin päihin ja samalla ne vähän ällömmät värit tulivat päätyihin.




Huivi ei oikein sovi tähän vuodenaikaan, kun kesäaurinko alkaa pikkuhiljaa paahtamaan. Tämä oli kuitenkin niin helppoa neulottavaa, että sitä pystyi neulomaan silloin tällöin teams palavereissa. Tämä koronakevät kun on pakottanut etätöihin ja teams palavereihin.







Nyt Lettlopi langat ovat paremmassa käytössä ja huiviin yhdistyy ihanat matkamuistot kylmien ilmojen matkoilta Islantiin ja Färsaarille sekä tämä koronakevät.





maanantai 25. toukokuuta 2020

Podcast jakso 22

Podcastin 22. jakso sisältää valmiina briossihuivin, joka on neulottu   Villapesupallot huivin silmukkamäärillä, mutta pelkästään brisossia.

Esittelen myös Autioituu rannan talot sukat.




Keskeneräisinä ovat Kattia kanssa sukat sekä Elli kaulurihuivi.

sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Autioituu rannan talot

Neuloin Tiina Kuun Tuhansien villasukkien maa- kirjasta ensimmäisenä Autioituu rannan talot. Sukkien inspiraationa on ollut Lauri Tähkän laulu Pitkät pellot.




Käytin sukkiin punaista Skein Queen merinosukkalankaa, jonka ostin Titityystä Jyväskylästä. Samalla ostosreissulla ostin merinovilla-silkkilangat neuletakkiin. Vaaleanharmaa ja musta lanka ovat Roosa Nauha lankaa. Lankoja kului yhteensä 69 grammaa. Turkoosista Skein Queen langasta neuloin aiemmin ihanat Palmikkoretki- sukat.






Neuloin sukat puikoilla 2,25, kirjoneuleosuuksissa käytin puikkoja 2,5. Neulon aika tiukkaa kirjoneuletta, näin siitä ei tullut kiristävää.







Sukissa kulkee kirjoneuleiden välissä resorineulos, joka ei ole perinteistä 2o, 2n vaan hiukan epäsäännöllisemmin. Tämä piti mukavasti mielenkiintoa yllä tasaisillakin osilla sukkia. Kantapää tehdään hauskasti ulospäin leveneväksi, malli istuu jalkaa erinomaisesti. Samantyyppinen kantapää oli  Vanilla is the new black- sukissa ja In memorial- sukissa. Jälkimmäiset olivat myös Tiina Kuun suunnittelemat.  Sukan kärkiosassa olevan kirjoneuleen neuloin mustalla, ohjeessa se olisi ollut vaalealla värillä. Muita omia muokkauksia malliin en tehnyt.






Neuloin sukat looppaamalla kaksi sukkaa kerrallaan ja jouduin hiukan kikkailemaan kantapään kohdalla, muutoin sukkien neulomiseen sujui mallikkaasti. Epäilin miten kirjoneule onnistuuu kaksi sukkaa samaan aikaan, mutta ratkaisin tilanteen kerimällä kuviolankoja vain pienet kerät kirjoneuleen ajalle. Näin langat eivät menneet totaalisesti solmuun.

Viimeiseksi laitan kuvan siitä, miten viimeistely ja sukkabloggerilla pingoitus vaikuttaa näiden sukkien ulkonäköön.



Nämä sukat jäävät minulle itselleni. Minulla on heti suunnitteilla toiset sukat samasta kirjasta. Aion neuloa ne Tuku wool Sockista. Niistä kuulette sitten myöhemmin.