keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Joulusukat

Nimi tulee ihan langasta, joka on Novitan 7 veljestä Joulu. Tässä raitalangassa oli onneksi tasaiset ja selkeät raidat, joten tätä oli ihan ilo neuloa. 


Aloitukseen, kantapäähän ja kärkikavennuksiin käytin Teeteen Pallasta. Sukat ovat naisten kokoa 37, neuloin 3,5 puikoilla ja 48 silmukalla. Joululankaa kului 68 grammaa ja Pallasta 22 grammaa, yhteensä siis 90 grammaa.

 

Näissä sukissa tasasin raidat, koska lankaa kului sopivasti. Sukkien välissä ei tarvinnut leikata kuin metrin verran pois. Tykkään neuloa kantapäät tehostevärillä, mieluummin yksivärisellä, koska itseraidottuvassa langassa raitaosa katkeaa kantapäässä ikävästi. Tai siis minun silmääni ikävästi. En ollenkaan moiti heitä, jotka neulovat koko sukan raitalangalla.
 

Tästä langasta pidän oikein paljon, tulee hyvin joulumainen olo. 

Lilat sukat

En oikein vieläkään ymmärrä raitalankojen logiikkaa, joissain langoissa tulee selkeitä raitoja kuten näissä Jartsoissa tai näissä kuplasukissa. Toisinaan raitalangat on tasaisen sekaväristä, kuten näissä kohoraitasukissa tai näissä Pato sukissa. 

Olen antanut näille varastossa pyörineille raitalangoille mahdollisuuden, koska olen halunnut nähdä millaista pintaa niistä tulee. Onhan tällainen valmiiksi raidottuva lanka nopeaa neuloa, mutta niin toivottoman tylsää. Tylsyyden ja samalla mielenkiinnon ylläpitämisen takia olen aiemmin yhdistänyt raitalankoja yksivärisiin kuten näissä musta-harmaissa sukissa tai näissä pinkkisävyisissä Åsa sukissa

Tämä 7 veljeksen Jenkka lanka on mielestäni aika kummallinen, kun siinä ei ole selkeitä raitoja muttei se ole myöskään tasaisen sekavärinen. Siinä on epämääräisen kokoisia läikkiä ja osittain raitaakin, mutta kokonaisuus on sekava. En ole varma pidänkö näistä sukista ollenkaan. No, tulipahan neulottua tämäkin lanka pois varastosta.




 En kohdistanut raitakohtia, koska olisi pitänyt poistaa 4 cm neulomisen verran lankaa kerästä. Kuitenkin olisi käynyt niin, että väriheittoa olisi ollut muutama milli ja se olisi harmittanut enemmän kuin tämä selkeä eriparisuus. Alussa on 10 kerrosta resoria Vilmalla, joka jäi tähteeksi tästä neuletakista. Varsi 7 veljestä jenkkaa, normaali vahvistettu kantapää Vilmalla. Jalkateräosa jenkkaa ja sädekavennus Vilmalla.



Sukat ovat miesten kokoa 42, neuloin 52 silmukalla, puikoilla numero 3,5. Lankaa kului yhteensä 109 grammaa, Vilmaa kului 35 grammaa ja 7 Veljestä jenkkaa 74 grammaa.


torstai 23. marraskuuta 2017

Vaaleat körttisukat

Olin eräässä seminaarissa ja sain siellä valmiiksi miesten körttisukat. Olin varannut mukaan lisää lankaa, että voin jatkaa neulomista.  Päätin tehdä naisten versiot körttisukista. 



Kaivelin taas jämälankapussiani ja sieltä valikoitui mukaan valkoinen ja  nokkosella värjätty lanka. Oletin alunperin, että molemmat langat olisivat 7 veljestä, mutta punnitessani valmiit sukat arvasin vaaleankeltaisen olevankin Nallea. Näissä sukissa tuo paksuusero ei tuntunut miltään vaan langat neuloutuivat hyvin yhteen. Tarkistus värjäyspostaukseen osoitti arvaukseni toteen.


Nämä sukat on neulottu samalla mallilla kuin vastaava miesten malli. Näissä on käytetty 48 silmukkaa, puikot samat 3,5 lankana siis 7 veljestä ja Nalle. Alussa 10 kerrosta resoria, neljä kuviokertaa, normaali vahvistettu kantapää. Jalkaterässä viisi kuviokertaa ja sädekavennus. Lankaa kului yhteensä 77 grammaa. Koko naiselle 37.
 

 Näissä ei oikein värit erotu kunnolla toisistaan, mutta minusta näistä tuli aika herkät, jopa keväiset sukat.


Nyt on molemmilla samanlaiset.

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Körttisukat miehelle

Körttisukkien malli on kiertänyt varmasti monilla neulojilla jo pitkään. Minä ehdin vasta nyt tarttua tähän perinnemalliin, jonka nimi on virallisesti Keski-Pohjanmaan körttisukat. Itse otin mallin ohjeen Kauneimmat käsityöt; sukat, lapaset ja asusteet lehdestä. Mallikuva on Novitan sivuilta. Lehden ohjeessa on kaksi  välikerrosta, kun mallikerran kuvassa on kolme välikerrosta.







Näistä sukista tuli vähän niinkuin Suomi 100 hengessä, koska langat olivat jääneet tähteeksi veteraanisukista. Tosin nämä sukat ovat 7 veljestä, kun veteraanisukat ovat Nallea. Olin kuitenkin varannut molempia lankalaatuja vetraanisukkia varten, koska kuvittelin ehtiväni neuloa paljon enemmän hyväntekeväisyyteen.

Sukat on neulottu siis 7 veljeksestä, silmukoita sukissa on 52, neuloin puikoilla numero 3,5 ja näiden koko on noin 42.  Aloituksessa 10 kerrosta 2 o, 2 n resoria, neljä kuviokertaa, normaali vahvistettu kantapää. Jalkaterässä viisi kuviokertaa ja lopuksi sädekavennus. Lankaa kului yhteensä 126 grammaa.





Ja jotta ei tarvitsisi toteuttaa sanontaa suutarin lapsilla ei ole kenkiä, niin aviomies sai nämä sukat suoraan kuvauksista jalkaansa. Palkkioksi tämän vuoden kuvausmallina olosta. Kiitos.
 

lauantai 18. marraskuuta 2017

Jämä-jämä-jämälankasukat

Päätin päästä eroon taas kerran jämälankanöttösistä. Neuloin kahden kerroksen raidoilla yksiväristä ja raidallista lankaa keskenään. 

Neuloin 52 silmukalla miesten 43 kokoiset sukat käyttäen 3,5 numeron puikkoja. Lankana on 7 veljestä, Polaris ja raitalangat. Lankaa kului yhteensä 113 grammaa.





Varsi on 2 o, 2 n resoria ja normaali vahvistettu kantapää. Jalkaterän päällä on jatkettu 2 o, 2 n resorilla ja jalkapohjan puolella sileää sulosta. Kärjessä perinteinen sädekavennus.

torstai 16. marraskuuta 2017

Pääkalloja miehelle

Facebookissa on Kirsi Hartikaisen ylläpitämä ryhmä Kipan kutimet. Ryhmässä Kirsi on jakanut pääkallokuvioisten sukkien ohjetta nimellä Rokkia ja rakkautta. Neuloin aiemmin jo naisten versiot, nyt oli vuorossa miesten versio.





Nämä ovat melkein polvipituiset sukat, mutta ne ovat erittäin hyvät esimerkiksi kumisaappaisiin. Näissä sukissa käytin lankana 7 veljestä ruskeaa, valkoista ja mustaa. Neuloin numeron 4 puikoilla ja lankaa kului yhteensä 224 grammaa. Nämä ovat miesten kokoa 43. 



tiistai 14. marraskuuta 2017

Pastelliset marrassukat


Osallistuin tänäkin syksynä MuitaIhania blogin yhteisneulontaan. Kaivelin jämälankapiilojani ja löysin tällä kertaa pastellisia sävyjä. Tiinan tämän kertainen ohje tuli vähän tipottain, niinkuin milloin sattui. Tämä ei häirinnyt minua ollenkaan, koska yleensä neulon kahta tai kolmea työtä kerrallaan. 



Olen aiemmin neulonut Tiinan ohjeilla talvisukatsyyssukat ja vauvalle joulukalenterisukat. Voi, miten erilaisia sukista tuleekaan erilaisilla värimaailmoilla. Näihin sukkiin löytyy instagramissa #muitaihaniamarrassukat tunnisteella valtavasti ihania värivaihtoehtoja. 

Tein sukkien varret 60 silmukalla ja kavensin jalkateräosan 54 silmukkaan. Lankana käytin Nallea ja neuloin numeron 3 puikoilla. Lankaa kului yhteensä 106 grammaa.




Ohje on tällä hetkellä vielä kesken, mutta minulla on niin pieni jalka, että tein loppuun Tiinalle tyypillisen piparkakkureunuksen. Kantapää on tällä kertaa tavallinen vahvistettu kantapää ja kärjessä kapea nauhakavennus ja loput 16 silmukkaa silmukoitu.



Anteeksi, että viimeisessä kuvassa näyttää siltä, että sukat ovat eripituiset. Ne ovat samankokoiset, mutta epähuomiossa laitettu jalkaan ihan pikkuisen huolimattomasti.

tiistai 31. lokakuuta 2017

Kellohelmamekot lapsille


Löysin kesällä Eurokankaasta ihanaa pinkkiä, maastokuvioista trikoota. Ompelin siitä kellohelmaiset mekot 6- ja 2,5- vuotiaille siskoksille. 


Isosiskon mekko on reilu 128 cm ja pikkusiskon mekko on kokoa 98 cm. 



Maastokuvioista trikoota kului 1,5 m ja yksiväristä trikoota kului 0,5 m. Isosiskon mekkoon piti laittaa yksiväriset hihat, kun maastokuvioinen ei riittänyt.



Lyhensin t-paidan kaavaa ja lisäsin helmaan täyskellon. Molemmissa sivuissa on saumat. Kanttasin pääntien samalla maastokuvioisella trikoolla.

Sovituskuvaa en valitettavasti voi lisätä, sen verran vauhdikasta menoa oli mekot päällä. 

perjantai 27. lokakuuta 2017

Nilkkasukkia






Työkaverini ihastui näihin lyhytvartisiin kirjoneulesukkiin ja pyysi itselleen samanlaisia. Neuloin hänelle tummansiniset sukat pinkeillä kuvioilla. Silmukoita sukissa on 56, lankana Nallea, puikot olivat numero 3. Lankaa kului 58 grammaa.




Pinkkiä lankaa jäi vielä vähäsen, joten neuloin toiset samantien, nyt pohjavärinä on tumman harmaa, pinkit kuviot. Edelleen Nalle lankaa, 56 silmukalla ja kolmosen puikoilla. Lankaa kului 57 grammaa. 





Tästä tulikin ihan jatkokertomus, koska harmaata jäi sen verran, että se riitti toiseen pariin. Näihin sukkiin laitoin turkoosin kuvioväriksi. Minusta näistä tuli minun näköiset, pinkki kun ei oikein kuulu lemppareihin. Samat taustatiedot kuin edellisissäkin eli 56 silmukkaa, Nallesta neuloen kolmosen puikoilla. Lankaa kului 59 grammaa. 




Olen neulonut kaikki sukat samoilla muistiinpanoilla kuin nuo kaverisukatkin, enkä yhtään ottanut huomioon, että niistä tuli itselleni hiukan liian suuret.


Jokohan tällä erää riittäisi tämä mallikuvio, vaikka onkin todella ihana ja kaunis.

torstai 26. lokakuuta 2017

Jämälankasukkarinki syksy 2017

Osallistuin toista kertaa jämälankasukkarinkiin. Edellisellä kerralla keväällä neulotut sukat löydät täältä. Tämä on facebookissa Ulla-Maija Reinilän järjestämä ryhmä tai tapahtuma. Tarkoituksena on neuloa sukat jämälangoista etukäteen arvotulle vastaanottajalle. Itse saa sitten sukat joltain toiselta neulojalta. Etukäteen voi esittää toiveita esim. väreistä, mutta tärkeintä on sukat mitat ja onko vastaanottaja allerginen.




Edelliset sukat neuloin 7 veljestä langasta, tällä kertaa neuloin sukat Nallesta. Varressa on resorin jälkeen kerrosrivinousua yhden kerroksen välein, turkoosilla ja raitalangalla. Normaali vahvistettu kantapää ja teräosa sileää neulosta. Kärjessä sädettäinen kärkikavennus. 




Sukissa on varressa 56 silmukkaa ja jalkateräosassa 52 silmukkaa, koska vastaanottaja toivoi kapeita, jalanmyötäisiä sukkia. Käytin puikkoja numero 3 ja lankaa kului yhteensä 82 grammaa. 



Neuloin ensin jalkateräosan kokonaan tummansinisellä, mutta purin sen ja raidoitin jalkateräosan. Raidat ovat kahden kerroksen korkuisia. Tämä siksi, että tarvitsin tummansinistä lankaa yksiin toisiin sukkiin ja loppulanka ei olisi riittänyt niihin. Minusta tuli kiva näinkin.

Itse sain tällaiset ihanuudet. Ne ovat täydellisen sopivat. Näistä sain tuon idean jalkaterän raidoittamiselle.



Kohoraitasukat

Minulla on varmaan joku päänsisäinen ongelma kirjaviin lankoihin liittyen. Se ilmenee pätkävärjättyjen lankojen kohdalla siten, että en meinaa millään keksiä sopivaa mallia kirjaviin lankoihin. Tämä sama ongelma ilmeni neuloessani Pato sukkia sekä neuloessani kahdet sukat samoilla langoilla. Minusta kirjavassa langassa nurja silmukka tai nurja rivi näyttävät tyhmältä. Anteeksi, minusta vain näyttää. 




Sileitä sukkia on myös erittäin tylsä neuloa, joten useimmiten päädyn raidoittamaan kirjavaa lankaa yksivärisen kanssa tai tekemään kerrosrivinousua. Tämän alustuksen jälkeen siis näihin sukkiin.




Minulla oli Austermann Step 6 lankaa yksi kerä, ostettu ilmeisesti Karnaluksista muutama vuosi sitten. Neuloin niistä kohoraitasukat. Mallineule on näissä sukissa seuraava: 4 kerrosta oikein, 2 kerrosta 1 o, 1 n. Aloitin kierretyllä 1 o, 1 n resorilla, siis niin että oikea silmukka neulotaan takareunasta. Normaali vahvistettu kantapää, kärjessä yksinkertainen nauhakavennus ja viimeiset 8 silmukkaa silmukoitu. Näistä tuli minulle täydellisen kokoiset. Neuloin 56 silmukalla ja kolmosen puikoilla. Lankaa kului 95 grammaa.







tiistai 24. lokakuuta 2017

Hyväntekeväisyysompelua

Luin jostain, ilmeisesi facebooista, että Oulussa oli yksi perhe joutunut muuttamaan pois hometalosta. Heidän 5 vuotias tyttö ja puolivuotias poika ovat vailla vaatteita, koska suurin osa vaatteista piti hävittää homeen takia. 

Tartuin tähän avunpyyntöön ja ompelin muutamat vaatteet lapsille.
Pojan vaatteet ovat kokoa 80 cm.






Pojan paidan ja housujen kaavat ovat Ottobre 4/14



Pöllökuvioinen trikookangas on ostettu Masan Kangaspalasta Hyvinkäältä, yksiväriset sininen ja vihreä trikoo on ostettu Tarjouspalasta Järvenpäästä, traktorikuvioinen trikoo on ostettu Eurokankaasta




Tytön vaatteet ovat kokoa 122 cm.








Kaarrokkeellisen tunikan kaava on Ottobre 4/14, legginsien kaava on Ottobre 4/16



Kettukuvioinen trikoo on ostettu Ottobre outletistä Paimiosta. Yksivärinen vaaleanpunainen ja keltainen trikoo on ostettu Tarjouspalasta Järvenpäästä. Pupukuvioinen trikoo on ostettu Jätti Rätistä Turusta. Kankaita kului yhteensä 4,8 metriä.