torstai 31. joulukuuta 2020

Podcast jakso 28

 Vuoden viimeinen postaus onkin podcastin jakso 28.

Vuoden viimeisessä YouTube videolla on pari neulottua tonttua, yhdet keskeneräiset sukat ja yksi keskeneräinen pipo/hattu.

Videon lopussa kerron lankakulutuksistani vuoden aikana.




Oikein ihanaa uutta vuotta, toivottavasti vuodesta 2021 tulee parempi vuosi. Jatkan ensi vuonnakin käsitöideni jakamista sekä täällä blogissa että YouTubessa.

Pysytään terveinä ja pidetään toisistamme huolta.

sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Kimalletta jouluun

 Ompelin 5-vuotiaalle, 8- vuotiaalle ja 10-vuotiaalle tytölle kimaltavat tunikat jouluksi.




Vanhin tytöistä sai valkoisesta paljettikankaasta ommellun tunikan. Kankaassa oli vihreitä paljetteja. Kaava oli Ottobre 1/2026 lehdestä ja tunikan koko 146 cm. Kangasta kului 1,3 metriä.




Nuoremmat tytöt saivat tunikat, jotka olivat pinkkiä paljettikangasta. Tunikoiden kaava oli Allt om handarbeten lehdestä 10/2017. Tunikoiden koot 134 cm ja 122 cm. Pinkkien tunikoiden malli oli suora, mutta lisässin helmaan samanlaisen kellotetun kappaleen kuin vaaleassa tunikassakin oli. Pinkkiä kangasta kului 2,6 metriä. Molemmat paljettikankaat on ostettu Eurokankaasta.



Käänsin tällä kertaa ihan kapeat käänteet pääntielle, helmaan ja hihansuihin. Ompelin käänteet suoralla ompeleella kiinni. Näin paljettikangas kutisee mahdollisimman vähän ihoa vasten. Nuorin pitikin tunikan alla pitkähihaista aluspaitaa, jotta käänteet eivät hanganneet ihoa.




Kaikki tytöt ihastuivat tunikoihinsa ja pitivät niitä joulun ajan. Nuorin antoi heti palautetta: " Maarit, mä en ota tätä enää ikinä pois."

perjantai 25. joulukuuta 2020

Karavaanari on kaikkien kaveri vai Tässäkö tää nyt oli

 Sisareni kuuluu suureen, iloiseen karavaanariperheeseen. Ompelin hänelle tyynyliinoja Virkkukoukkusen karavaanarikankaasta. Kangas on ohutta puuvillaa.




Otin mitat kaapissani olleista tyynyliinoista ja surauttelin saumurilla ja ompelukoneella tyynyliinat kasaan



Tyynyliinojen ompelussa ei ole mitään ihmeellistä, kunhan muistaa miten päin sisäläppä ommellaan.


Kangas on niin ihanaa, että minua hymyilyttää koko ajan, kun sitä katselen. Sisareni sekosi onnesta saatuaan tyynyliinat joululahjaksi. 

Kangasta kului 2 metriä, mutta kangas oli todella kapeaa. Loppukankaasta ompelen todennäköisesti karavaanihenkisiä pussukoita.

tiistai 22. joulukuuta 2020

Joulutekstiilit

Sain aviomieheltä viime jouluna lahjaksi jouluaiheista kangasta. En halunnut ommella joulutekstiilejä heti joulun jälkeen, joten kankaat odottivat kaapissa uutta joulua.





Sain kuin sainkin ommeltua joulutekstiilit ennen joulua vaikka hiukan tuli hoppu.




Ompelin kappamalliset verhot keittiöön ja olohuoneeseen. Pidän ainoastaan kappamallisia verhoja, koska pelkään koirien repivän pitkät verhot. Kappaverhot eivät myöskään likaannu niin helposti koirataloudessa, kun koirat ei pääse koskettelemaan verhoja.




Kankaassa olevat siniset sopivat hyvin tämän vuotiseen joulukuuseen, joka on koristeltu sinisellä ja hopealla.






Ompelin myös koristetyynyihin uudet pääliset.  Ompelin tyynyjen alareunaan vetoketjun, se on näkymättömissä tyynyn kuvion ollessa oikein päin. Normaalisti pidämme sohvalla ohutta päiväpeitettä ja tylsänvärisiä tyynynpäälisiä, koska ne ovat aina koirien karvojen kyllästämiä. Jouluksi vaihdamme pääliset hetkellisesti iloisempiin. Koirat hyväksyivät heti uudet tyynynpääliset.


Kankaita kului yhteensä 3,6 metriä. 

sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Yökyöpeli sukat miehelle ja naiselle

Halusin neuloa Lumi Karmitsan Yökyöpelisukat ystävälleni syntymäpäivälahjaksi. Aloitin mustalla Fabelilla ja Aaran Mielenmaisema langalla sukkia puikoilla 2,5. Ensimmäisen sukan jälkeen totesin, että sukista tulee liian suuret ja ne mahtuvat hänen miehelleen.




Neuloin sitten toiset sukat samasta Aara langasta ja ruskeasta Fabelista puikoilla 2,25. Näistä tulikin naisen jalkaan sopivan kokoiset.







Naisen sukat painoivat 86 grammaa ja miehen sukat 96 grammaa. Kissojen silmät on silmukoita jälkeenpäin ja sain ne mielestäni onnistumaan aika hyvin.






Kaunein kohta näissä sukissa on ehdottomasti raidallinen kantapää. Sukat sopivat saajilleen hyvin, koska heillä oli keltaisen-mustan-valkoisen kirjava kissa. Kuvan heidän kissoistaan näet tyynyliinoista, joihin kuva on siirretty.


perjantai 18. joulukuuta 2020

Lehmusten kaupunki

 Näin joulukuussa on paljon sellaisia käsitöitä, joista pitää olla jouluun saakka ihan hys, hys hiljaa. Näytän kuitenkin tälle joululle neulomiani pipoja/hattuja.



Malli on Marika Lepistön Lehmusten kaupunki.



Lankoina käytin erisävyisiä harmaita Arwetta lankoja. Pitsiosissa punainen ja vaaleanharmaa mohair-silkkilanka oli Gepard Kid Seta lankaa. Musta ja sininen pitsiosuus oli Isager silkki-mohair lankaa.



Lankoja kului 50 g-57 g yhteen hattuun. Yhteensä lankoja kului 309 grammaa. Yhdestä 25 gramman silkki-mohair kerästä sai kaksi hattua. Arwettaa kului noin 40 grammaa/hattu.





Ehdin neulomaan jouluksi yhteesnsä kuusi hattua. Kahteen hattuun (punainen ja musta) jäi langat odottamaan seuraavaa inspiraatiota. Punaisen aion neuloa itselleni ja mustan aion antaa pitkäaikaiselle kampaajalleni.



Teen usein joululahjat niin, että teen samantyyppisiä tuotteita monta, koska minun on helpompi muistaa eri vuosina annetut lahjat eri henkilöille. Aiempina vuosina olen neulonut esim. punaisia pipoja ja heijastavia lapasia.




Hattujen neulominen vei yllättävän kauan aikaa, koska olin aika tottumaton ohueen silkki mohair lankaan ja pitsikuvioon. Täytyy myös myöntää, että viimeisen hatun neuloin kilpaa kellon kanssa, että se ehtisi postiin ajoissa.




Malli on minusta erittäin kaunis ja ihailen suuresti neulesuunnittelijoita, jotka pystyvät hahmottamaan millaista pitsiä saadaan aikaiseksi erilaisilla langankierroilla ja kavennuksilla. Pidän myös erittäin paljon siitä, että pohja on sileää ja erottuva pitsi on päällä. Minusta kaunein yhdistelmä näistä on sininen versio.

maanantai 7. joulukuuta 2020

Meikkilaukkuja, osa 2

 Ystäväni on suuri Muumituotteiden fani ja hänellä oli Muumiaiheiset pussilakanat. Pitkän käytön jälkeen pussilakanat rikkoutuivat ja sain ne uusiomateriaaliksi.


.



Ompelin pussilakanoista meikkilaukkuja. Ohje on luottokaavani, jolla olen ommellut mm. nämä pussukat.





Leikkasin pussilakanoista vain Muumiaiheiset kuviokohdat. Ei niin esittävät kohdat jää johonkin muuhun käyttöön.





Vuorikankaiksi käytin lakanakangasta, joka on myös kierrätettyä.






Kangaskulutusta ei tullut, koska kaikki kankaat olivat kierrätettyjä. Vetoketjut ovat uusia, käytin sekä valkoisia että mustia vetoketjuja. Pussukoiden koko on noin 30 cm leveät, noin 25 cm korkeat ja pohjan leveys on noin 10 cm.

perjantai 4. joulukuuta 2020

Vielä yhdet kestovanulaput

 Virkkasin joku aika sitten neljä erää kestovanulappuja. Minulta pyydettiin vielä yksi erä lisää.





Käytin lankana Lankamaailman Bommix bamboo lankaa mustana ja harmaana. Lankoja kului yhteensä 96 grammaa.




Virkkasin neljän kerroksen kokoisia vanulappuja yhteensä 15 kappaletta.




Virkkasin vanulapuille myös pesupussit. Pesupusseihin käytin Schachenmayer Catania lankaa, jota kului 55 grammaa. Virkkasin pussien pohjaan pari kerrosta pylvöitä ja loput 1 ketjusilmukka, 1 pylväs reikäkuviolla. Lopuksi virkkasin nauhat, joilla pussukat saa suljettua.




sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Podcast jakso 27

 

Marraskuun lopun jaksossa esittelen monta paria valmiita sukkia. Vielä yhden erän kestovanulappuja näette videolta. Kaksi pitsikuvioista pipoa on valmiina.





Keskeneräisinä on kaksi paria sukkia.

perjantai 27. marraskuuta 2020

Meikkilaukkuja, osa 1

Ompelin aikaisemmin hirmuisen määrän pussukoita. Käytin samaa kaavaa tänäkin vuonna meikkilaukkujen ompelussa. 



Ensimmäisen erän meikkilaukkuja ompelin Marimekon vettä hylkivästä pöytäliinakankaasta. Kankaat olivat Marimekon tehtaanmyymälässä juuri sopivan kokoisina palasina palalaarissa. Vuorena on yksivärinen lakanakangas, joka on kierrätetty rikkoutuneista lakanoista.




Ompelin meikkilaukkuihin pienen hihnan, jos vaikka haluaa roikottaa meikkilaukkua ranteessa. 




Näihin meikkilaukkuihin ei tullut sisätaskua, koska päälikangasta ei riittänyt enkä halunnut laittaa mitään muuta kangasta taskuksi. Meikkilaukkujen koko on noin 25 cm korkea, 30 cm leveä ja pohja on noin 10 cm leveä. 

Kankaan kulutusta en merkinnyt, koska päälikankaat olivat paloina ja ne kaikki palat kuluivat meikkilaukkuihin. Vuorikankaat olivat kierrätettyjä.

lauantai 21. marraskuuta 2020

Sukkalankusta kahdet sukat

Muutama vuosi sitten sukkalankut olivat muotia, nyt niitä ei tahdo löytää mistään. Löysin omani Ilun Handun verkkokaupasta. 




Sukkalankku on suorakaiteen muotoiseksi neulottu palanen, joka on neulomisen jälkeen värjätty. Sukkalankuista puretaan lankaa ja neulotaan jotain. Uuden neulotun pinnan väritys muuttuu mielenkiintoisesti. 





Neuloin sukkalankusta kahdet sukat, lankaa jäi kaksi grammaa jäljelle. Ensimmäiset sukat ovat pelkästään sukkalankkulangasta minun perusmallillani. Alussa on 2 o, 2 n resoria, vahvistettu hollantilainen kantapää, 2 o, 2 n resori jatkuu jalkaterän päällä ja lopussa on sädettäinen kärkikavennus. Ensimmäisiin sukkiin kului lankaa 59 grammaa.





Toiset sukat neuloin lyhytvartisiksi. Alussa on 2 o, 2 n resoria, kontrastivärinen vahvistettu hollantilainen kantapää, 2 o, 2 n resori jatkuu jalkaterän päällä ja lopussa on sädettäinen kärkikavennus. Lyhytvartisiin sukkiin kului lankaa 45 grammaa. Näiden sukkien kantapään lanka on Nurjan sukkalankaa.

Neuloin molemmat sukkaparit 2,5 mm puikoilla varresta aloittaen, naisten kokoa 38 ja käytin 60 silmukkaa.


Tasasin värejä sukissa hiukan siten, että ensin neuloin ihan ensimmäisen sukan ja sen jälkeen purin koko sukkalakun kerälle ja aloitin toisen sukan sukkalankun toisesta päästä. Kolmannen ja neljännen sukan neuloin peräkkäin sukkalankun keskiosasta.










Sukkalankku oli mielenkiintoinen kokeilu. En ihan pidä siitä, että neulepinta jää epätasaiseksi, koska lanka on purettuna kiemuralla. Tämän voisi estää kastelemalla puretun langan, mutta silloin se ei olisi sama asia kuin sukkalankun tarkoitus.