perjantai 30. heinäkuuta 2021

Toiset pandamekot

Kummityttöni pitää erittäin paljon pandakuoseista. Ompelin hänelle aiemmin tämän pandamekon.




Yhdessä etsimme erilaisia pandakuoseja kankaiden verkkokaupoista. Kangaskauppa Majapuulta löytyi yksi kuosi ja Ehta verkkokaupasta löytyi toinen kuosi.




Tämä trikoo on Majapuulta.






Tämä trikoo on Ehtalta.



Molemmat mekot on ommeltu Jujunan Adalmiina mekon kaavalla. Ompelin mekot sisältä nelilankaisella saumurilla ja kaikki käänteet on tehty hunajakenno-ompeleella.




Molemmissa mekoissa on taskut sivusaumoissa



Trikoita kului 2,3 metriä/ mekko eli yhteensä 4,6 metriä.

keskiviikko 21. heinäkuuta 2021

Kesämekkoja, osa 2

 Kesän helteet tuntuvat jatkuvan edelleen, joten ompelin itselleni pari uutta hellemekkoa. Malli ja kaava on Suuri Käsityö lehdestä 6-7/2021. Kaavan on suunnitellut Unelmallinen/Kati.





Mekot ovat hihattomia, mutta leveillä olkaimilla. Juuri sellaisia, joista pidän. Tumman mekon trikoo on Ommelliselta.

Syksyä varten sovitin mekkoja myös neulejakkujen kanssa.











Keltainen retkotrikoo on Kangaskauppa Majapuulta. Molempia trikoita kului 2,2 metriä eli yhteensä 4,4, metriä.





Myös keltaista mekkoa kokeilin parin jakun kanssa.




torstai 15. heinäkuuta 2021

Lyhytvartisia broken seed sukkia, osa 3

Tämän vuoden teams kokousneuleena on ollut broken seed sukat. Nämä ovat tälle alkuvuodelle viimeiset parit.




Neulon näitä sukkia hyväntekeväisyyteen eräälle ystävälleni. Hän lahjoittaa sukat työkavereilleen.




Ensimmäinen sukkapari on neulottu tummanharmaasta Roosa nauha langasta ja petroolin värisestä Kirjopirkka langasta.




Toisessa sukkaparissa langat ovat kirjava Dropsin Fabel ja vaaleanharmaa Roosa nauha lanka.





Kolmannessa parissa on lohenpunaista Roosa Nauha lankaa ja vaaleanviolettia Kirjopirkka lankaa.




Viimeisessä parissa on vaaleanharmaa Roosa Nauha lanka ja tummanviolettia Kirjopirkka lanka.

Kaikki sukat on neulottu 2,25 mm puikoilla. Sukissa on varressa 20 kerrosta 2 o, 2 n resoria. Kantapää on vahvistettu hollantilainen kantapää. Broken seed osuuden jälkeen on yksiväriset kärjet sädettäisillä kavennuksilla. Kukin sukkapari painaa noin 48 grammaa eli yhteensä lankoja kului 192 grammaa. Sukat ovat naisten kokoa 39.

maanantai 12. heinäkuuta 2021

Kesäpuseroita

 Kesäkuun helteiden yllättäessä ompelin kaksi uutta kesäpuseroa. Mallin otin olemassa olevasta puserosta ja leikkasin vapaalla kädellä mallin mukaan.






Harmaan puseron trikoo on ostettu Eurokankaasta.






Punaisen puseron joustocollege on ostettu Ommelliselta. Siinä on ihania naisfigureita. Kankaita kului yhteensä 2,6 metriä.





Punainen pusero kuvattuna käytössä itä-Suomen kätköilyreissulla. 

perjantai 9. heinäkuuta 2021

Kesämekkoja, osa 1

Ompelin itselleni uusia mekkoja. Käytin tuttua Jujunan Adalmiina mekon kaavaa, mutta tällä kertaa tein mekoista lyhythihaisia kesäversioita.






Sydänkuvioinen trikoo on ostettu Ommelliselta.






Ostin trikoota 2 metriä ja kuviokerta oli trikoossa niin pitkä etten saanut kohdistettua kuvioraitoja sivusaumoissa. Tämä ei itseäni haittaa.




Mekko kuvattuna käytössä geokätköilymatkalla. 



Vihreäsävyinen trikoo on myös Ommelliselta. Olen aiemmin ommellut samasta trikoosta, mutta punaisena tässä postauksessa olevan mekon.





Tätäkin trikoota minulla oli 2 metriä, kuvioraportti oli lyhyempi ja sain kohdistettua sivusaumojen raidat kohdalleen. Trikoita kului yhteensä 4 metriä.





Mekko kuvattuna käytössä Punkaharjun Pususillalla.

tiistai 6. heinäkuuta 2021

Kesäcaprit

Leikkasin nämä kesäcaprit jo kesällä 2020, mutta en saanut ommeltua kuin kahdet kesän loppuun mennessä. En saanut tehtyä postausta niistä kesän aikana. Tuntui tyhmältä julkaista kesähousuja lokakuussa, joten siirsin postaamisen suosiolla seuraavaan kesään.






Kaikki caprit on ommeltu vanhojen, kuluneiden caprien mallilla. Toiset caprit ovat ilman taskuja.



Toisissa capreissa on taskut. Taskullisisten kuvasta puuttuu yhdet vaaleanharmaat pellavaiset caprit. Löysin ne vasta kuvausten jälkeen kaapistani.




Kaikki kankaat on ostettu Eurokankaasta. Harmaa kangas on puuvilla-polyesteri sekoitetta. Näitä capreja olen pitänyt eniten. 




Ei välitetä siitä, ettei keltainen pusero oikein sovi kukallisten caprien kanssa.



Kukallinen kangas on pellavaa.




Tummansininen kangas on ramia. Minusta on mielenkiintoista nähdä miten hyvin rami kestää housuissa.


Punainen kangas on myös ramia. Näihin capreihin en laittanut kiristysnyöriä vaan tein hiukan tiukemman kuminauhan vyötärölle.



Aiemmin olen ommellut samalla tekniikalla 
mm. nämä caprit.  Käytän kesäisin pääsääntöisesti caprihousuja, joten niitä kuluu tasaisesti puhki jatkuvan pidon ja pesun jäljiltä. Työni on sen luontoista, että housut sopivat siihen paremmin kuin hame tai mekko. Jos käytän mekkoa töissä, niin useimmiten mekonkin kanssa käytän capreja tai legginsejä.

Näihin capreihin kului yhteensä kankaita 8,4 metriä.