Lankoja jäi jäljelle todella vähän, nämä loput pystyy käyttämään korujen virkkaukseen.
Seuraavana sain valmiiksi Roosa Nauha langasta neulotut sydänsukat. Sukat vilahtivat keskeneräisinä myös blogivierailulla Uusiks´ meni blogissa. Ohje on Roosa Nauha ohjevihkosesta, malli on nimeltään Hertta. Itse en ole ollenkaan tyytyväinen neuleen laatuun, neuloin mielestäni liian löysää ja silmukat eivät erotu kunnolla. No, nämä oli sitten harjoittelusukat, seuraavat ovat toivottavasti paremmat.
Epäonnistuneiden sydänsukkien jälkeen halusin neuloa edelleen Roosa Nauha langasta, mutta tällä kertaa neuloin kaksinkertaisella langalla. Yhdistin lilan ja pinkin ja sain mielestäni kauniisti meleerattua pintaa.
Pitsineule on muurahaispolkua nimeltään:
1. kerros: 2 oikein, 2 nurin, toistetaan koko kerros.
2. kerros: 2 o yhteen, langankierto, 2 nurin, toistetaan koko kerros.
3. kerros: 2 oikein 2 nurin, toistetaan koko kerros.
4. kerros: langankierto, ylivtokavennus, 2 nurin, toistetaan koko kerros.
Kaksinkertainen lanka teki sen, että sukista tuli itselle liian suuret, joten nämä päätyvät pukinkonttiin.