sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Impromptut naiselle

SukkaFinlandian kilpailussa oli sukat nimeltä Impromptu. Ne olivat miesten kokoa. Se ei sinänsä haitannut, koska neuloin ne aviomiehelle. Se haittasi, että vasta ohjeen julkistamisen yhteydessä kerrottiin, että ohuemmilla langoilla saa naisten sukat aikaiseksi. 

Asia jäi kismittämään sen verran, että päätin neuloa itselle joskus vastaavat sukat ohuemmilla langoilla. Nyt ne ovat vihdoin valmiit.


Neuloin nämä sukat useasta ohuesta sukkalangasta: harmaa on Kaupunkilangan Rautatie, punainen on RoosaNauha lankaa, samoin oranssi ja keltainen on Step Classic lankaa. Lankoja kului yhteensä 73 grammaa.


Sukissa on useita oikeiden ja nurjien tai palmikoiden muodostamaa kuviopalkkia. Pari kuviota on keskenään peilikuvat oikeassa ja vasemmassa sukassa.



Sukat aloitettiin varpaista ja niissä on 60 silmukkaa, neuloin puikoilla numero 2,5. Sukissa on tiimalasikantapää lisättynä parilla lisäkerroksella kontrastivärillä.


Sukat ovat naisten kokoa 38 eli just mulle sopivat. Nämä päätyvät sukkalaatikkooni.


Nyt on molemmilla samanlaiset sukat. 

 

2 kommenttia: