sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Podcast jakso 21

Podcastin jaksossa 21 esittelen valmiina käsitöinä:

Kahdet pörrösukat

Ruusunnuppuset sukat

Kirjava, raidallinen neuletakki


Keskeneräisiä neuleita ovat briossihuivi, Elli kauluri sekä parin kirjoneulesukat Lumi Karmitsan neulekirjasta.






lauantai 25. huhtikuuta 2020

Liukuvärinen neuletakki

Inspiraatio tähän neuletakkiin lähti siitä, että aviomies toi minulle Dublinista kaksi lankavyyhtiä. Langat olivat Townhouse Yarnsin 70% merino 30% silkkiä. Vahvuus oli 400m/100g. Väreinä olivat oranssi ja vihreä-keltainen.



Ihan nuo kaksi vyyhtiä eivät neuletakiksi riittäneet, joten ostin Titityyn lankakaupasta lisäksi Louhittaren luolan Ympynen lankaa sekä the uncommon thread lankaa. Ostin lisälankoja 500 grammaa. 


Yhdistelin lankoja liukuväriseksi neuletakiksi aloittaen oranssista ja päätyen tummaan metsänvihreään. Kaksi vyyhtiä jäi kokokaan käyttämättä ja silti neuletakista tuli mielestäni riittävän pitkä.

Aloitin kahdesta ylijääneestä vyyhdistä kauluria, mutta kerron siitä sitten myöhemmin.



Ihan ensimmäistä kertaa elämässäni tein neuletakkia näin värikkäistä langoista ja vieläpä raidoittaen värin vaihtumiskohdissa. Mielestäni raidalliset osat ovat vähän liian korkeita suhteessa "yksivärisempiin" kohtiin, mutta olen kokonaisuudessaan väritykseen tyytyväinen. Kaikkein kauneimmat kohdat mielestäni on hihansuissa ja helmassa, missä ei tarkkaan erota lankojen vaihtumista vaan liukuminen väristä toiseen on huomaamatonta.


Neuloin takin puikoilla numero 3 ja resorit puikoilla 2,5. Minulla ei ole tähän mitään ohjetta vaan mittailin itseäni ja laskeskelin mallitilkun pohjalta mitat. Samaa metodia olen käyttänyt monissa aikaisemmissakin neuletakeissa. Tänä vuonna olen neulonut jo kolme takkia samalla tavalla: sininen, puuvillainen neuletakkivihreä, raidallinen neuletakki ja oranssi tweed-neuletakki.

Säästin alusta oranssia lankaa napituslistoja varten, lankaa jäi jäljelle 26 grammaa. Neuletakki painaa yhteensä (ilman nappeja) 478 grammaa. Kaikki muut värit sain kulutettua ihan loppuun saakka. Napit on ostettu Eurokankaasta.



Pahoittelut hiukan irvistävästä mallista valokuvissa, kuvaushetki oli todella aurinkoinen.

Minulla on ostettuna langat kahteen seuraavaankin neuletakkiin, mutta nyt on neuletakki-innostus tältä erää ohi. Kaikki tänä vuonna neulotut neuletakit ovat minulle mieleisiä eikä minkään kanssa tullut mitään hankaluuksia, mutta nyt innostaa pienemmät neule- ja virkkuutyöt. Katselin jo sukkakirjojani sillä silmällä josko suurempi sukkainnostus palaisi. Näin kausittaista tämä minun käsityöinnostus on. Mitään ei pidä mielestäni tehdä väkisin, muutoin harrastuksen ilo katoaa.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Ruusunnuppuset

Suuri Käsityö 3/2020 lehdessä oli Susanna Winterin suunnittelemat Ruusunnuppuset sukat.




Lankana on Aara langan Mielenmaisema (Mieli lankapohja) lankaa värissä helmikuu. Langassa on 75% merinovillaa ja 25% polyamidia. vahvuus on 425m/100g. Lankaa kului sukkapariin yhteensä 76 grammaa.



Sukissa on 62 silmukkaa ja ne neulottiin varpaista varteen. Neuloin ne 2,5 numeron pyöröpuikoilla kaksi sukkaa samalla kertaa. Ihan ensimmäistä kertaa onnistuin looppaamisessa kahden sukan kanssa.  Tässä auttoi varmasti se, että alussa kuvio on vain etupuolella ja jalkapohja on sileää. Kantapään jälkeen vasta kuvio on molemmilla puolilla. Kuvio oli helppo oppia, rivin alun jälkeen muisti mitä piti tehdä. 



Asetin itselleni tämän vuoden tavoitteeksi opetella varpaista varteen neulominen niin, että sukista tulisi oikean kokoiset minulle. Näistä sukista tuli hiukan liian suuret, koska noudatin ohjetta enkä lähtenyt säätämään mallikertojen kanssa. Ehkä sileässä sukassa onnistun paremmin.



Sukat ovat ihan samankokoset, ne on vain puettu hiukan huolimattomasti jalkaan.

Aion antaa nämä sukat lahjaksi, mutta olettamukseni mukaan nämä ovat saajalleen liian suuret. Harkitsen vielä teenkö sittenkin uudet lahjasukat ja laitan nämä sitten jonnekin muualle lahjapakettiin. Onneksi minulla on vielä aikaa alkuperäiseen h-hetkeen.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2020

Pörrösukkia

Neulon tänäkin vuonna hyväntekeväisyyteen lyhytvartisia sukkia. Nuoret pitävät niistä erityisesti. Neuloin aiemmin omenanvihreästä Fabelista ja silkki-mohairista Yöjalassa sukat ja jämälangoista Pörrösukat. Ostin pinkkiä ja harmaata Fabelia sekä silkki-alpakkaa. Halusin kokeilla erilaista pörrölankaa. Silkki-alpakkaa oli 25 gramman kerä ja Fabelia oli kaksi 50 gramman kerää.




Neuloin sukkia erilaisissa paikoissa missä piti odottaa, ne olivat helpot matkaneuleet. 



Neuloin ensin pinkkejä sukkia, mutta pörrölanka loppui kesken toisen sukan jalkateräosassa. Purin molemmat sukat kiilakavennusten loppumiskohtaan saakka ja neuloin vihreistä sukista jämäksi jääneellä silkki-mohairilla yhdistettynä Kirjopirkkaan muutaman raidan. Näin pinkki silkki-alpakka riitti juuri ja juuri. Sitä jäi alle gramma jäljelle.




Pinkeissä sukissa on 56 silmukkaa, neuloin ne numeron 3 puikoilla. Alussa on 10 kerrosta 2 o, 2 n resoria, sitten tavallinen, vahvistettu Hollantilainen kantapää. Jalkaterän päällä jatkuu 2 o, 2 n resori ja lopussa on sädettäinen kärkikavennus. Lankoja kului yhteensä 70 grammaa.


Pidin enemmän silkki-mohairin neulomisesta kuin silkki-alpakan. Silkki-alpakka oli karkeampaa ja pörröisempää lankaa. Sukista tuli minun mielestä hiukan jäykät. Mutta langan käyttäytymistä ei voi tietää ennen kuin kokeilee, joten siinä mielessä sukat onnistuivat.



Harmaisiin sukkiin neuloin ensin sileän kantapään ja koko jalkateräosan sileää. Sain ensimmäisen sukan valmiiksi, mutta se ei lopulta miellyttänytkään. Purin sukan resoriin saakka ja neuloin uudestaan.


Harmaissa sukissa on 52 silmukkaa, neuloin nämäkin puikoilla numero 3. Aloitin raidoituksen aikaisemmin ja neuloin neljä raitaa pinkkien kolmen raidan sijaan. Muilta osin sukat ovat samanlaiset kuin pinkit. Lankoja kului harmaisiin sukkiin 63 grammaa. Molemmat sukat ovat naisten kokoa 38.


Loppujen lopuksi yhdistettyä harmaata Fabel-silkki-alpakkaa, pinkkiä Fabel-silkki-alpakkaa ja vihreää Kirjopirkka-silkki-mohairia jäi jäljelle 26 grammaa. Niistä saa vielä vaikka yksiin sukkiin pidemmät varret.

tiistai 7. huhtikuuta 2020

Tähdet meren yllä lapaset

Osallistuin Niina Laitisen järjestämään yhteisneulontaan, jossa neulottiin tällä kertaa kirjoneulelapaset. Yhteisneulonta oli Facebookissa Niina Laitisen Taimitarha ryhmässä. Jokainen päivä ilmestyi lyhyt ohjepätkä.




Neuloin lapaset petroolin värisestä Kaupunkilangan Kivijalka langasta ja valkoisesta Novitan 7 veljestä langasta. Neulomiseen käytin puikkoja numero 3,5. Lankoja kului yhteensä 73 grammaa, petroolinväristä 50 grammaa ja valkoista 23 grammaa.




En ole neulonut pitkään aikaan kirjoneuletta ja huomasin käsialani olevan aika tiukkaa. Tästä syystä lapasista tuli itselleni ihan himpun verran pienet. Lähipiiristäni löytyy kylläkin pienempikätinen henkilö, joten lahjoitan lapaset hänelle.



Niina Laitisella on tällä hetkellä menossa yhteisneulonta kirjoneulesukkiin, joiden nimi on sama kuin näiden lapasten.