perjantai 28. tammikuuta 2022

Dalmatialaismekko

 Ompelin itselleni uuden mekon. Kaava on vanha tutttu: Tmi Jujunan Adalmiina mekko ilman taskuja. Tämä on lempikaavani ja se sopii minulle oikein hyvin.


 
Trikoot on ostettu Ehtan verkkokaupasta. Heillä oli mainos instagramissa tästä dalmatialaiskuosista. Dalmatialaiskuosi oli poistumassa mallistosta.

 

Sain viimeisen 1,1 metrin palan tätä kuosia. Käytin sen mekon etukappaleeseen sekä hihoihin. Hiukan jouduin tinkimään hihojen pituudesta, että sain trikoon riittämään.

 

 

Kuosissa dalmatialaiskoirat ovat tyypillisissä asennoissa, juostessa korvat lepattavat juuri noin.

 

 

Takakappaleen yksivärisen trikoon ostin samalla Ehtasta. Trikoita kului yhteensä 2 metriä. Ompelu on minulle tyypillistä, sisäsaumat saumurilla ja käänteiden huolittelu hunajakenno-ompeleella.

tiistai 25. tammikuuta 2022

Kalenteriapulainen

Kollegani oli ommellut omaan kalenteriinsa minipenaalin, johon mahtuu kynä. Minipenaali kiinnitetään kuminauhalla kalenteriin.

 


Makustelin omaa versiotani ja halusin sen ehdottomasti Marimekon Unikkokuosista. Löysin Eurokankaasta miniunikkoa mustavalkoisena. Verhokankaaksi tarkoitettu kangas on aika ohutta ja markiisiversio taas liian paksua. Vahvistin verhokangasvahvuisen unikon kaksipuolisella tukikankaalla ja vanhalla tyynyliinalla.

 




Minipenaalin tai kuten itse tätä kutsun, kalenteriapulaisen ompelu on aika yksinkertaista. Vetoketju kappaleiden pitkille sivuille ja kuminauha päätysaumojen väliin. Pitää tietenkin muistaa avata vetoketju ennen jälkimmäisen päädyn ompelua, että penaalin saa käännettyä oikein päin. 

 




Kalenteriapulainen on mitoitettu A5 kokoiselle kalenterille tai  muistiviholle. Kiinnityskuminauhaa voi pitää joko heti kannen takana tai jopa kirjanmerkkinä. Kangasta ei kulunut kuin 10 cm näihin neljään kalenteriapulaiseen. 

 





 

Apulaiseen mahtuu kaksi kynää ja irtolyijypaketti. Jos apulaisen ompelee hiukan leveämmäksi, niin sinne voisi mahtua jopa minisakset.

 



perjantai 21. tammikuuta 2022

Sukat nuorelle neidille

Neuloin musta-valkoiset sukat nuorelle neidille. Hän on 11-vuotias ja jalan koko on jo 36-37.




Käytin Novitan sivuilta löytyvää helppoa sukkaohjetta, jossa raitakerroksiin tulee erivärisiä "tipluja". Neuloin samalla mallilla miesten sukat viime vuoden lopulla.




Näissä sukissa on lankana Novitan Nalle, sitä kului 75 grammaa. Neuloin sukat puikoilla numero 3. Sukissa on normaali vahvistettu kantapää ja sädettäinen kärkikavennus.




Neiti piti sukista kovasti.

tiistai 18. tammikuuta 2022

Pyjamahousut aviomiehelle

Aviomies toivoi uusia pyjamahousuja joululahjaksi, koska vanhat olivat kuluneet haaroista puhki. 




Otin kaavat vanhoista housuista ja ompelin uudet. Kangas on puuvillaa, jossa toinen puoli on nukattu. Flanelli taitaa olla oikea nimitys kankaalle. Se on ostettu Eurokankaasta.




Kangasta kului 1,8 metriä, koska kangas oli kapeampaa kuin normaalisti. Kuviot olivat myös sellaisia, että kappaleet piti leikata samaan suuntaan.




Ompelin housujen sisäsaumat nelilankaisella saumurilla, se kestää myös joustamattomissa kankaissa. Käänteet ompelin ompelukoneen suora-ompeleella. Vyötärökuminauha ja kiristysnauha on otettu talteen vanhoista housuista ja siirretty uusiin.

perjantai 14. tammikuuta 2022

Kummitytön joululahjat

Kummityttö sai joululahjaksi kaksi mekkoa ja yhden tunikan. Mekot ovat kokoa 140 cm ja tunika kokoa 134 cm.




Kaikki trikoot on ostettu Eurokankaasta.




Kettu- ja Muumimekkojen kaava on Ottobre 6/2016







Mekkoihin kului trikoita 1 m/mekko.




Mikki Hiiri tunikan kaava on Allt on handarbete 10/2017 lehdestä. 






Ompeluteknisesti tein tutulla kaavalla: sisäsaumat saumurilla, käänteiden huolittelut ompelukoneen hunajakenno-ompeleella. Niskassa kokolappu.

Kummitytön mielestä kettumekko oli paras.

tiistai 11. tammikuuta 2022

Muovipussien säilytyspussit

 Minua pyydettiin ompelemaan muovipusseille säilytyspusseja. Sain materiaaliksi vanhat pussilakanat meriaiheilla, koska saaja pitää merityylistä.





Pussit on ommeltu kapeaksi, mutta pitkäksi kappaleeksi toisesta reunasta kiinni, jotta saadaan lieriö. Ylä- ja alareunaan jätin nelisen senttiä ompelematta, jotta sain nauhakujan.




Nauhan leikkasin myös pussilakanakankaasta ja ompelin nelinkertaiseksi. Yläreunassa on pidempi nauha, jotta säilytyspussin saa ripustettua vaikka seinälle tai oven sisäpuolelle.




Nauhat saa kiristettyä nauhastoppareilla niin kireälle kuin on tarpeen ja tarvittaessa taas avattua ihan auki. Näin käyttämättömät pussit saa viikattua säilöön pieneen tilaan.

Minulla ei ollut kuvaukseen täytteeksi muovipusseja, koska käytän kestokangaskasseja. Kuvausta varten täytin säilytyspussit lankakerillä.

perjantai 7. tammikuuta 2022

Kauppakasseja joululahjoiksi

Säännöllisin väliajoin saan vanhoja pussilakanoita lahjoituksena ja toiveena on, että ompelen niistä kestokauppakasseja. Olen ommellut näitä kauppakasseja todella paljon, tämä on eniten ompelemani malli.



Suurten kassien väri- ja kuosivalikoimaa yllä olevassa kuvassa. Alla olevassa kuvassa vastaavasti pienten kassien  väri- ja kuosivalikoimaa.



Ompelin samasta kuosista sekä suuren kassin että pienen kassin, mikäli kangasta riitti.








Ruutupohjainen kangas on vanha verhokappa. Käytin kukkaraitaa vain yhdellä sivulla, niin kukkakuviota riitti suurempaan määrään kasseja.





Viimeisin suurten kassien kuosi on Marimekon kaivo pussilakanasta. Leikkasin  kuvion mahdollisimman keskeltä, reunatilkut käytän johonkin muuhun. 





Suuria kasseja ompelin yhteensä 21 kappaletta. 





Yksi pienten kassien kangas on jämäkangas Näistä tyynyliinoista. Muutoin pientenkin kassien kankaat on kierrätetty vanhoista pussilakanoista.








Pieniä kasseja ompelin 10 kappaletta.




tiistai 4. tammikuuta 2022

Lorupusseja


Ystäväni on töissä päiväkodissa ja hän pyysi  minua ompelemaan lorupusseja. Lorupusseihin laitetaan postikortin kokoisia lorukortteja.

Ompelin pussit tilkkukankaista. Marimekon kankaat jäi yli näistä ostoskasseista.





Ompelin isot kivet -kuosista kaksi pussia hiukan eri tavoilla, toisessa on vetoketju ihan ylhäällä, toisessa ihan pikkuisen sivussa. Tämä johtui siitä, että käyttämäni metriketju oli helpompi ommella hiukan sivuun, niin vetoketjun päät sai hyvin kiinnitettyä.






Huomasin ompelun jälkeen, että isot kivet -kuosista ommellut pussukat olivat aavistuksen liian pieniä. Postikortti mahtuu pussiin sisälle, mutta se on hankala ottaa sieltä pois. Koko määräytyi ainoastaan jäljellä olevan kankaan mukaan.



Ompelin Piprut paprut -kuosista hiukan suuremman pussin. Siinäkin vetoketju on hiukan sivulla.




Neljännen pussin ompelin vanhasta pussilakanasta, josta olen aiemmin ommellut meikkilaukkuja




Kangaskulutusta en merkinnyt, koska kankaat olivat tilkkuja tai kierrätysmateriaalia.