Nimi tulee ihan langasta, joka on Novitan 7 veljestä Joulu. Tässä raitalangassa oli onneksi tasaiset ja selkeät raidat, joten tätä oli ihan ilo neuloa.
Aloitukseen, kantapäähän ja kärkikavennuksiin käytin
Teeteen Pallasta. Sukat ovat naisten kokoa 37, neuloin 3,5 puikoilla ja
48 silmukalla. Joululankaa kului 68 grammaa ja Pallasta 22 grammaa,
yhteensä siis 90 grammaa.
Näissä sukissa tasasin raidat, koska lankaa kului sopivasti. Sukkien välissä ei tarvinnut leikata kuin metrin verran pois. Tykkään neuloa kantapäät tehostevärillä, mieluummin yksivärisellä, koska itseraidottuvassa langassa raitaosa katkeaa kantapäässä ikävästi. Tai siis minun silmääni ikävästi. En ollenkaan moiti heitä, jotka neulovat koko sukan raitalangalla.
Tästä langasta pidän oikein paljon, tulee hyvin joulumainen olo.
keskiviikko 29. marraskuuta 2017
Lilat sukat
En oikein vieläkään ymmärrä raitalankojen logiikkaa, joissain langoissa tulee selkeitä raitoja kuten näissä Jartsoissa tai näissä kuplasukissa. Toisinaan raitalangat on tasaisen sekaväristä, kuten näissä kohoraitasukissa tai näissä Pato sukissa.
Olen antanut näille varastossa pyörineille raitalangoille mahdollisuuden, koska olen halunnut nähdä millaista pintaa niistä tulee. Onhan tällainen valmiiksi raidottuva lanka nopeaa neuloa, mutta niin toivottoman tylsää. Tylsyyden ja samalla mielenkiinnon ylläpitämisen takia olen aiemmin yhdistänyt raitalankoja yksivärisiin kuten näissä musta-harmaissa sukissa tai näissä pinkkisävyisissä Åsa sukissa
Tämä 7 veljeksen Jenkka lanka on mielestäni aika kummallinen, kun siinä ei ole selkeitä raitoja muttei se ole myöskään tasaisen sekavärinen. Siinä on epämääräisen kokoisia läikkiä ja osittain raitaakin, mutta kokonaisuus on sekava. En ole varma pidänkö näistä sukista ollenkaan. No, tulipahan neulottua tämäkin lanka pois varastosta.
En kohdistanut raitakohtia, koska olisi pitänyt poistaa 4 cm neulomisen verran lankaa kerästä. Kuitenkin olisi käynyt niin, että väriheittoa olisi ollut muutama milli ja se olisi harmittanut enemmän kuin tämä selkeä eriparisuus. Alussa on 10 kerrosta resoria Vilmalla, joka jäi tähteeksi tästä neuletakista. Varsi 7 veljestä jenkkaa, normaali vahvistettu kantapää Vilmalla. Jalkateräosa jenkkaa ja sädekavennus Vilmalla.
Sukat ovat miesten kokoa 42, neuloin 52 silmukalla, puikoilla numero 3,5. Lankaa kului yhteensä 109 grammaa, Vilmaa kului 35 grammaa ja 7 Veljestä jenkkaa 74 grammaa.

torstai 23. marraskuuta 2017
Vaaleat körttisukat
Olin eräässä seminaarissa ja sain siellä valmiiksi miesten körttisukat. Olin varannut mukaan lisää lankaa, että voin jatkaa neulomista. Päätin tehdä naisten versiot körttisukista.
Kaivelin taas jämälankapussiani ja sieltä valikoitui mukaan valkoinen ja nokkosella värjätty lanka. Oletin alunperin, että molemmat langat olisivat 7 veljestä, mutta punnitessani valmiit sukat arvasin vaaleankeltaisen olevankin Nallea. Näissä sukissa tuo paksuusero ei tuntunut miltään vaan langat neuloutuivat hyvin yhteen. Tarkistus värjäyspostaukseen osoitti arvaukseni toteen.
Nämä sukat on neulottu samalla mallilla kuin vastaava miesten malli. Näissä on käytetty 48 silmukkaa, puikot samat 3,5 lankana siis 7 veljestä ja Nalle. Alussa 10 kerrosta resoria, neljä kuviokertaa, normaali vahvistettu kantapää. Jalkaterässä viisi kuviokertaa ja sädekavennus. Lankaa kului yhteensä 77 grammaa. Koko naiselle 37.
Näissä ei oikein värit erotu kunnolla toisistaan, mutta minusta näistä tuli aika herkät, jopa keväiset sukat.
Nyt on molemmilla samanlaiset.

keskiviikko 22. marraskuuta 2017
Körttisukat miehelle
Körttisukkien malli on kiertänyt varmasti monilla neulojilla jo pitkään. Minä ehdin vasta nyt tarttua tähän perinnemalliin, jonka nimi on virallisesti Keski-Pohjanmaan körttisukat. Itse otin mallin ohjeen Kauneimmat käsityöt; sukat, lapaset ja asusteet lehdestä. Mallikuva on Novitan sivuilta. Lehden ohjeessa on kaksi välikerrosta, kun mallikerran kuvassa on kolme välikerrosta.
Näistä sukista tuli vähän niinkuin Suomi 100 hengessä, koska langat olivat jääneet tähteeksi veteraanisukista. Tosin nämä sukat ovat 7 veljestä, kun veteraanisukat ovat Nallea. Olin kuitenkin varannut molempia lankalaatuja vetraanisukkia varten, koska kuvittelin ehtiväni neuloa paljon enemmän hyväntekeväisyyteen.
Sukat on neulottu siis 7 veljeksestä, silmukoita sukissa on 52, neuloin puikoilla numero 3,5 ja näiden koko on noin 42. Aloituksessa 10 kerrosta 2 o, 2 n resoria, neljä kuviokertaa, normaali vahvistettu kantapää. Jalkaterässä viisi kuviokertaa ja lopuksi sädekavennus. Lankaa kului yhteensä 126 grammaa.
Ja jotta ei tarvitsisi toteuttaa sanontaa suutarin lapsilla ei ole kenkiä, niin aviomies sai nämä sukat suoraan kuvauksista jalkaansa. Palkkioksi tämän vuoden kuvausmallina olosta. Kiitos.

lauantai 18. marraskuuta 2017
Jämä-jämä-jämälankasukat
Päätin päästä eroon taas kerran jämälankanöttösistä. Neuloin kahden kerroksen raidoilla yksiväristä ja raidallista lankaa keskenään.
Neuloin 52 silmukalla miesten 43 kokoiset sukat käyttäen 3,5 numeron puikkoja. Lankana on 7 veljestä, Polaris ja raitalangat. Lankaa kului yhteensä 113 grammaa.
Varsi on 2 o, 2 n resoria ja normaali vahvistettu kantapää. Jalkaterän päällä on jatkettu 2 o, 2 n resorilla ja jalkapohjan puolella sileää sulosta. Kärjessä perinteinen sädekavennus.

torstai 16. marraskuuta 2017
Pääkalloja miehelle
Facebookissa on Kirsi Hartikaisen ylläpitämä ryhmä Kipan kutimet. Ryhmässä Kirsi on jakanut pääkallokuvioisten sukkien ohjetta nimellä Rokkia ja rakkautta. Neuloin aiemmin jo naisten versiot, nyt oli vuorossa miesten versio.
Nämä ovat melkein polvipituiset sukat, mutta ne ovat erittäin hyvät esimerkiksi kumisaappaisiin. Näissä sukissa käytin lankana 7 veljestä ruskeaa, valkoista ja mustaa. Neuloin numeron 4 puikoilla ja lankaa kului yhteensä 224 grammaa. Nämä ovat miesten kokoa 43.

tiistai 14. marraskuuta 2017
Pastelliset marrassukat
Osallistuin tänäkin syksynä MuitaIhania blogin yhteisneulontaan. Kaivelin jämälankapiilojani ja löysin tällä kertaa pastellisia sävyjä. Tiinan tämän kertainen ohje tuli vähän tipottain, niinkuin milloin sattui. Tämä ei häirinnyt minua ollenkaan, koska yleensä neulon kahta tai kolmea työtä kerrallaan.
Olen aiemmin neulonut Tiinan ohjeilla talvisukat, syyssukat ja vauvalle joulukalenterisukat. Voi, miten erilaisia sukista tuleekaan erilaisilla värimaailmoilla. Näihin sukkiin löytyy instagramissa #muitaihaniamarrassukat tunnisteella valtavasti ihania värivaihtoehtoja.
Tein sukkien varret 60 silmukalla ja kavensin jalkateräosan 54 silmukkaan. Lankana käytin Nallea ja neuloin numeron 3 puikoilla. Lankaa kului yhteensä 106 grammaa.
Ohje on tällä hetkellä vielä kesken, mutta minulla on niin pieni jalka, että tein loppuun Tiinalle tyypillisen piparkakkureunuksen. Kantapää on tällä kertaa tavallinen vahvistettu kantapää ja kärjessä kapea nauhakavennus ja loput 16 silmukkaa silmukoitu.
Anteeksi, että viimeisessä kuvassa näyttää siltä, että sukat ovat eripituiset. Ne ovat samankokoiset, mutta epähuomiossa laitettu jalkaan ihan pikkuisen huolimattomasti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)