keskiviikko 25. lokakuuta 2023

Bubbles & Brioche socks

Stephen Westin syyskuun sukat ovat Bubbles & Brioche socks. Näissä sukissa on sekä kuplaneuletta että kaksiväristä patenttia.




Neuloin sukat 2,25 mm puikoilla ja 60 silmukalla. sukissa on Stephenille tyypillinen ainaoikein neulottu kantapää ja leveä nauhakavennus sukan kärjessä.




Lankoina käytin kaksivärisessä patenttineuleessa tummansinistä Regian tweed lankaa ja vaaleanharmaata Alize superwash lankaa. Kuplaneuleessa oli useampaa Roosanauha ja Kirjopirkka lankaa.




Lankoja kului yhteensä 84 grammaa. Sukat ovat naisten kokoa 38. Sain kuvion menemään hyvin tasan niin, että kuplaneule päättää sukan ennen kärkikavennuksia.




Nämä sukat ovat tyypillistä Stephen Westin suunnittelufilosofiaa, joka on "mahdollisimman paljon kaikkea samaan ohjeeseen".

keskiviikko 18. lokakuuta 2023

Kahdesta paidasta yksi

Minulla oli visio, että yhdistäisin kaksi flanellipaitaa yhdeksi paidaksi.  Etsin kirpputoreilta sopivia flanellipaitoja. Löysin yhden punaruutuisen paidan, mutta se ei ollut flanellia vaan puuvilla-polyesterisekoitetta. 




Paita oli minulle liian pieni, mutta tarkoitukseeni se ei haitannut. Otin omasta kaapistani ihan pikkuisen liian pieneksi käyneen farkkupaidan ja yhdistin ruutupaidan farkkupaitaan.





Leikkasin ruutupaidasta mahdollisimman leveän etukappaleen niin, että jätin kauluksen, etunapituksen ja taskun paikoilleen. Leikkasin vastaavasti farkkupaidasta mahdollisimman leveän etukappaleen niin, että kaulus ja etunapitus poistuivat.




Yhdistin paidat etukappaleiden saumoista. Farkkupaita oli pidempi kuin ruutupaita, joten leikkasin ruutupaidan poikki samalta korkeudelta kuin farkkupaidassa oli rypytyssauma. Lisäsin ruutupaitaan välikappaleen hihojen kankaista, näin sain ruutupaidan helman käänteet säilytettyä.




Ruutukankaan riittävyydestä johtuen jouduin hiukan tinkimään ruutujen tarkasta asettelusta välikappaleessa, muutoin olen hyvin tarkka raitojen ja ruutujen yhteenkohdistamisessa.




Lisäsin etukappaleelle napinläven ja siirsin ruutupaidan rannekkeesta napin etukappaleelle. Muutaman millin tai sentin ero napin paikkojen välillä ei haitannut minua tällä kertaa.

keskiviikko 11. lokakuuta 2023

Contrast Blast Socks

Stephen West järjesti kesällä vielä yhden yhteisneulonnan, tällä kertaa mysteerisukan muodossa. Malli on Contrast Blast Socks. Sukkamalli julkaistiin neljässä osassa. Itse en saanut sukkia mysteerineulonnan aikana valmiiksi, mutta neuloin ne jälkikäteen.




Neuloin sukat puikoilla 2,25 ja käytin sukissa 60 silmukkaa. Lankana minulla on pinkki-kirjava Townhouse Yarnsin Clarendon sock sukkalanka, jossa on 80% merinovillaa, 10% karmirvillaa ja 10% polyamidia, langan paksuus on 365 m/100 g. Tumman harmaa lanka on Regian 4 ply lankaa, jonka paksuus on 400 m/100 g.




Stephen West oli keksinyt mysteerisukkiin montaa erilaista kuvio-osuutta. Ihan alkuun resorin jälkeen neulottiin palmikoita. Seuraava kuvio-osuus oli nostetuilla silmukoilla niin, että kaikki kerrokset olivat sileää neuletta. Kolmas kuvio-osuus oli nostetuilla silmukoilla, mutta välikerrokset olivat nurjaa.




Kantapään piti olla pilkullinen, mutta taas kerran luin ohjeen huolimattomasti ja minun kantapäässä näkyy värillinen lanka oikealla puolella. Huomasin virheen vasta toisessa sukassa, joten en purkanut sukkia vaan tein niistä keskenään samanlaiset.




Jalkateräosassa kavennukset on piilotettu palmikkoon. Jalkaterässä on samaa kuviota kuin varressa oleva nostetuilla silmukoilla ja sileällä neuleella. Viimeinen kuvio-osuus on nurjilla kerroksilla ja silmukan nostoilla. Erilaiseksi viimeisen kuvion tekee harmaalla tapahtuvat palmikonsiirrot, jolloin harmaa osio siirtyy.




Ihan viimeiseksi Stephen halusi vielä kärkikavennuksiinkin pintaneuletta. Lankoja kului yhteensä 80 grammaa. Sukat ovat naisten kokoa 37-38.

 


 

tiistai 3. lokakuuta 2023

Slippy V socks

Stephen Westin sukkavuoden elokuun sukat ovat Slippy V socks


 


Näissäkin on aikaisemmista sukkamalleista tuttuja elementtejä: nostettuja silmukoita ja oikeiden ja nurjien kerrosten vaihtelua.



 

Näissä sukissa en pitänyt siitä, että nostettujen silmukoiden välissä oli jopa kuusi kerrosta. Se venyttää minusta liikaa nostettua silmukkaa. Itse olisin tehnyt sukat kolmella tai neljällä välikerroksella. 


 


Stephen Westin suunnittelutaidokkuutta on nostetun silmukan muotoutuminen v kirjaimen muotoon. Tällaista neulontakerrosta en ole tavannut missään aiemmin.



 

Lankoina käytin sinistä Regian tweed lankaa ja pinkkiä Armonia merino-polyamidilankaa. Molempien lankojen vahvuus on 400 m/100 g. Neuloin sukat puikoilla 2,25. Lankoja kului yhteensä 65 grammaa. Sukissa on 60 silmukkaa ja ne ovat naisten kokoa 38-39.