torstai 31. joulukuuta 2015

Muutama satunnainen ja outokin fakta elämästäni

Eläimet

En voi sietää käärmeitä, en vaarattomia enkä myrkyllisiä. Saan melkein sydänkohtauksen vaskitsankin näkemisestä. 





Kuva lainattu internetistä.


En pysty uimaan syvässä vedessä, oli kysessä meri tai järvi. Päässäni alkaa automaattisesti soimaan tappajahain tunnusmusiikki.


Kuva lainattu internetistä.

En pysty katsomaan eläinrääkkäyksistä kertovia uutisia tai videoita. Saan niistä pitkäaikaisia painajaisia. 

Suhtaudun ristiriitaisesti eläintarhoihin. Osittain koen ne eläimiä laitostaviksi, osittain uhanalaisia eläimiä pelastaviksi paikoiksi. 



Kuva lainattu internetistä

Autoilu

Ajan paljon autolla ja pystyn ajamaan väsymättä tuntikausia (liki vuorokauden), mutta matkustajan ollessani saatan nukahtaa viidessä minuutissa. 

Katsastusasemat, autopesurit ja drive-in-kaistat ovat minulle ylitsepääsemättömiä. Ei vaan pysty enkä tiedä miksi.

lauantai 26. joulukuuta 2015

Vuosi ilman uusia vaatteita, miten meni niinku omasta mielestä

Osallistuin vuosi ilman uusia vaatteita -haasteeseen. Ohjeena oli, että kalenterivuoden aikana ei osteta uusia vaatteita. Lisätoiveena vielä itseompelijoille, että kankaita ei ostettaisi myöskään vaan käytettäisiin vanhoja varastoja. Kolme oljenkortta oli lupa käyttää vuoden aikana eli sai ostaa kolme uutta vaatetta, muutoin oli suositeltavaa käyttää kirpputoreja yms. käytettyjä vaatteita. 

Ostettua: Kolme osto-oljenkorttani olivat: sukkapaketti, kesäkengät ja syystakki. Kirpputorilta ostin yhden paidan.
Saatua: Sain nimipäivälahjaksi aviomieheltä kesäkengät. Työkaverini lahjoitti sifonkipaidan ja kummityttöni lahjoitti kaksi puseroa.



Itse tehtyä: ompelin uusia vaatteita: 3 trikoopaitaa, 1 mekon, 1 caprihousut ja 5 hametta.  



Neuloin ja virkkasin uusia vaatteita, ne löytyvät täältä. En olisi neulonut ja virkannut noin paljon ilman lankalaihista. Normaalisti olisin ommellut enemmän vaatteita.

Näin lueteltuna vaatemäärät tuntuvat suurilta, mutta omasta mielestäni onnistuin haasteessa hyvin. Yhden ylimääräisen asian ostin eli kangasta yhteen hameeseen. Tämä vähän kolkuttaa omaatuntoani. Käytin kolme oljenkorttani harkiten. Syystakin kohdalla punnitsin tarvitsenko uuden takin vai uudet työhousut.

Harkitsin ostoksiani tarkemmin enkä ostanut hetken mielijohteesta uusia vaatteita. Vaatteiden käyttäminen ja asustaminen vaati mielikuvitusta. Esimerkiksi hameiden käyttö jäi vähälle tänä vuonna. Pelkäsin hameiden käytössä sitä, että sukkahousut menevät rikki eikä ole mahdollisuutta ostaa uusia sukkahousuja. Housujen runsaasta käytöstä johtuen neljät housut kuluivat vuoden aikana käyttö- ja korjauskelvottomiksi. Kaksista housuista sain kaavat piirrettyä tulevaisuuden varalle.

Aikaa säästyi valtavasti, koska en kierrellyt kaupoissa. Rahaakin taisi säästyä heräteostosten puutteen vuoksi. Rahan kertyminen ei kuitenkaan näkynyt missään, koska aina löytyi muita elämän välttämättömyyksiä. 

Taidan jatkaa harkitsevaista kuluttamista ensi vuonnakin.  Tarpeellisuuslistalla on kuitenkin uudet farkut, siistit työhousut ja alusvaatteita. Siinähän ne ensi vuoden kolme oljenkortta taisi ollakin.

Joulukalenterivillasukat

Ihana sanahirviö tuo otsikko. Tarkoituksena oli joka tapauksessa neuloa kirjoneuleraitoja joulukalenterin luukkujen avauduttua. Idea on Niina Laitinen Designsin facebookiin suunnittelelema kirjoneulesukka.

Sovelsin hieman mallia omaan jalkaan sopivaksi mm. jätin nilkasta pari raitaa pois, tein oman tottumuksen mukaisen kantapään ja jätin kärjestä pari mallikertaa pois ja tein itselleni sopivat kärkikavennukset. Myös nilkassa jätin enemmän silmukoita sukkaan kuin mallissa, jotta sain sopivan kokoisen. Lankoina käytin 7 veljestä lankoja, jotka olin varannut joulupalloihin. En ollut varma punaisen langan riittävyydestä, joten tein joka toisen kirjoneuleraidan mustalla ja joka toisen punaisella. Alkuun jännitin kirjoneuleen tekemistä, olen siinä aika noviisi, mutta sukista tuli itselle ainakin kelvolliset.

Hiukan oli totuttelemista taas paksumpaan lankaan Roosa Nauha lankojen jälkeen. Sukista tuli erittäin lämpimät. Ihastuin malliin niin, että teen varmasti ensi vuonna uudet, ehkä tummasävyiset ja valmiiksi raidallisella langalla. Oli ihana seurata joulukalenterista, millaisia sukkia kanssaneulojat olivat saaneet aikaiseksi. Mallikerrat olivat sopivan lyhyitä ettei päivittäisestä neulomisesta tullut stressiä. 

Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3,5 mm

Silmukoita: 64

Koko: 38 ja 43






Virkattu kaulakoru

Molla Millsin Virkkuri kirjasta löytyneellä ohjeella valmistui joululahjaksi pastellisävyinen virkattu kaulakoru. Niskaan lisäsin vaaleansinisen nahkanauhan, jotta koru asettuisi kauluspaitojen kauluksen alle nätisti. Nauhaan lisäsin lukon, vaikka koru onkin niin pitkä, että se mahtuu pään yli pujottamalla. Tuli vähän kiire postittamaan korua, kuvia ei ehtinyt montaa ottamaan.



Lankana on Novitan Miami ja virkkuukoukku numero 3.



Pystyraitasukat

Viimeiset joululahjasukat valmistuivat ajoissa, ehdin jopa postittaa ne saajilleen. Sinisävyisissä raitojen paikka vaihtuu kymmenen kerroksen välein, punasävyisissä vastaavasti viiden kerroksen välein. Raidan leveys on kaksi silmukkaa. Lankana käytetty edelleen Roosa Nauha lankaa. Punaiset naisten kokoa ja siniset miesten kokoa. Erityisen onnellinen olen siitä, että sain kiilakavennukset suunniteltua niin, että kuvio jatkuu sujuvasti.


Lanka: Roosa Nauha

Puikot: 2,5 mm

Silmukoita: 68

Koko: 38 ja 43



























Kätköilyreissu Lapissa, marraskuu 2015

Yhdistin työmatkaan viikonloppureissun marraskuun loppupuolella. Lensin Rovaniemelle perjantai-iltana ja vuokrasin auton viikonlopuksi. Hain perjantai-iltana yhden kätkön matkalla hotelliin. 


Lauantaiaamuna lähdin kuuden maissa ajelemaan Sallaa kohden. Matkasuunnitelmana oli kätköillä Rovaniemeltä itään päin Sallan, Kuusamon, Posion ja Ranuan kunnissa. 


Löysin yhteensä 17 kätköä, uusien kuntien lisäksi sain kaksi uutta koordinaattiruutua kartalle. Tähän päivään sattui myös 5000. kätkön löytyminen. Olin takaisin Rovaniemellä seitsemän aikaan illalla. Juhlistin merkkipaalua lasillisella kuohuviiniä illallisen yhteydessä. 
Kuvia päivästä:








Sunnuntaiaamuna ennen kuutta suuntana olikin sitten  Rovaniemeltä länteen päin kätköilyä Kolarin, Pellon, Ylitornion, Keminmaan, Simon ja Tervolan kunnissa:


Pistäydyin myös Haaparannassa, siellä en kätköillyt vaan ostin aviomiehelle tuliaisia. Sunnuntaina löysin 12 kätköä. Uusien kuntien lisäksi sain kolme uutta koordinaattiruutua kartalle.
Kuvia sunnuntailta:











Sunnuntai-iltana olin noin yhdeksän aikaan illalla takaisin Rovaniemellä. Maanantaina olikin työpäivä Rovaniemellä ja illalla lento kotiin.
Tässä vielä kuntakartta ennen ja jälkeen:




 

 

Joulukalenterikaulahuivi

Lentävän lapasen joulukalenterissa neulottiin lapasten lisäksi myös kaulahuivi. Tällä kertaa neuloin parin päivän viiveellä, jotta sain suunniteltua värit paremmin. Käytin huiviin Salla ja Pallas lankojen lisäksi varastossa olleita 7 veljeksen lankoja, sopivat vahvuudeltaan hyvin yhteen.







Huivi aloitettiin hauskasti aina-oikein neuleella, jonka reunoista kerättiin silmukat ja neulottiin ensin toinen pää ja sitten toinen pääty. Huivissa on kivasti palloja, raitoja ja molemmissa päissä kohokuvioiset siivet. Itselleni on aina ollut tärkeää värien symmetria esimerkiksi raitasukissa, olen vasta viime aikoina yrittänyt opetella pois siitä. Tässä huivissa oli sopivasti epäsymmetriaa, siitä tuli minulle mieleinen.


Sain käytettyä kokonaan itse värjäämäni langan, muita värejä jäi hieman jämälangoiksi. Huivi sopii hyvin yhteen joulukalenterilapasten kanssa. 

tiistai 15. joulukuuta 2015

Joulukalenterilapaset

Lentävän lapasen joulukalenterissa neulottiin tänä vuonna lapaset. Seurasin ohjetta orjallisesti enkä odotellut seuraava vaihetta. Jos olisin hieman tiennyt tulevasta, olisin valinnut värit toisin. Lankoina käytin itse värjäämääni Pirtin kehräämön villaa sekä Teeteen Salla ja Pallas lankoja. Nyt tätä kirjoittaessani oivalsin hauskan yhteensattuman: kaikki langatkin on ostettu Lentävästä lapasesta!



Näissä lapasissa opin kaksi uutta asiaa: raidallinen resori ja uusi tapa tehdä kärkikavennus.
 
Joulukalenteri jatkuu huivin neulomisella, siitä sitten enemmän, kun valmistuu.