Aloitin näiden tonttujen neulomisen jo viime vuoden syksynä. En kuitenkaan saanut tonttuja valmiiksi viime jouluksi, koska huomasin, että ne eivät pysy pystyssä.
Purin pohjan kavennukset ja virkkasin tontun pohjaosaan vanun joukkoon kaksi kiekkoa, joiden väliin lisäsin riisiä painoksi. Riisinjyvät hiukan pyrkivät ulos virkkauksen väleistä, joten seuraaviin tonttuihin teen painopussit kankaasta.
Ensimmäisen tontun malli on Nice to gnome you Lanka on Arwettaa kaksinkertaisena. Otin tontuista kuvat ja kirjoitin blogipostauksen valmiiksi. Huomasin kirjoitusvaiheessa, että tontulta puuttui nenä ja kädet. Neuloin kädet ja nenän ja kiinnitin ne paikoilleen ja otin uudet kuvat.
Toisen tontun malli on Here we gnome again Lanka on myös Arwettaa kaksinkertaisena. Yhteensä lankoja kului kahteen tonttuun 109 grammaa.
Nämä tontut menivät lahjaksi ja ajatuksena on tehdä yksi tai kaksi harmaasävyistä tonttua vuosittain, niin vuosien saatossa näistä syntyy tonttulauma. Sarah Schiralla on Ravelryssä vielä monta tonttumallia, jotka haluaisin neuloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti