Kummityttöni tytöt ovat kasvaneet seuraavaan vaatekokoon, isosisko on jo kokoa 152 cm ja pikkusisko on kokoa 128 cm. Pikkusiskon puserot esittelen toisessa postauksessa.
Tytöt saivat uusia kevätpuseroita/tunikoita. Teen lapsille aika peruskaavoilla vaatteita, vain kankaiden kuosit vaihtelevat lapsen mieltymysten mukaan. Näin ne ovat helppoja huoltaa lapsiperheissä eikä esimerkiksi silittämistä tarvita.
Isosiskon puserot on ommeltu samalla kaavalla kuin nämä puserot koossa 134 cm. Kaava on siis Ottobre 6/2014. Kaikki puserot on ommeltu saumurilla sisäosistaan. Kaikki reunat (hihansuut, helma ja pääntie) on huoliteltu saumurilla ja käännetty nurjalle ja ommeltu hunajakenno-ompeleella. Pääntiellä ei ole resoria, niin puserot ovat hiukan "aikuismaisemman" näköisiä. Niskassa on kankainen kokolappu, jotta tietää koon ja kummin päin pusero puetaan.
Ostin kummitytön perheen neljälle lapselle Paapiin verkkokaupasta kullekin yhden vaatteen heidän omien toiveiden mukaisesti. Jokainen lapsi sai samalla valita yhden trikoon tai collegekankaan, josta ompelisin heille jotain. Isosisko olisi halunnut koiratrikoota, jossa Sesse juoksentelee, mutta se oli tilaushetkellä loppu. Toisena vaihtoehtona oli tämä sinisiä hevosia kuvaava trikoo.
Tämä väri ei kuulu neidin lempiväreihin, mutta college on niin ihanan pehmeää, että hän ilmoitti tämän lempipuserokseen.
Kauniita! Eläinteema on aika suosittu nyt lasten vaatteissa!💛
VastaaPoistahttps://jasukuvaa.blogspot.com/
Kiitos, tällä kertaa toteutettiin neidin toiveita.
Poista