keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Värjäyskokeiluja

Aviomies innostui kokeilemaan värjäystä sen jälkeen, kun hän oli kokeillut valkaisuainetta.

Hän kävi ihan itse ostamassa lakanan kaupasta, joka pestiin. Aviomies sulatti kattilassa kynttilävahaa (steariinia) ja painoi pesusienistä tehdyillä sabluunoilla vahakuvioita lakanalle.




Olin ostanut hänelle reaktiivivärejä ja kiinnitysainetta paikallisesta Taitaville askartelukaupasta. Aviomies värjäsi lakanan kylmävärjäysmenetelmällä. Taitaville kaupan sivuilla on hyvät ohjeet kylmävärjäykseen. 



Kun innostus on voimakkaimmillaan päällä, niin hän ei malta odottaa. Hän antoi kankaan olla liemessä vain kaksi tuntia, kun ohjeen mukaisesti olisi pitänyt liottaa 24 tuntia. Tämän vuoksi kangas on aika haaleaa värjäyksen jälkeen.




Aviomies pesi kankaan, jotta saa vahan pois kankaasta. Kankaan voisi myös keittää, jolloin vaha irtoaa. Minun mielestä vahaa oli niin vähän, että pesukone ei tukkeudu niin pienestä määrästä.

Tämän jälkeen prosessi uusittiin eli uudet vahakuviot, uusi värjäys toisella värillä, värjäys liemessä ja lopuksi pesu.




Leikkasin lopuksi kankaasta tyynyliinojemme kokoiset palat ja annoin aviomiehen saumuroida tyynyliinat kasaan. Tämä oli ainut vaihe, johon sain osallistua.

Minun mielestä värjäyskokeilusta tuli oikein onnistunut, ottaen huomioon, että aviomies ei ole mitenkään tekstiilialalla eikä kemiankaan alalla. Kun on riittävästi innostusta, jokainen voi oppia uutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti