Olen monena jouluna harmitellut joululahjoista tulevaa paperiroskaa. Toki joululahjat on kiva paketoida jotenkin, muutenhan ne eivät olisi yllätyksiä.
Erityisesti tänä jouluna on näkynyt monessa blogissa kestojoulupusseja tai kestojoulukääreitä mm. Kangaskorjaamolla joulupukin säkki ja Kangaskorjaamolla kestolahjasäkit. Paljon aiemmin on ollut Hupsistarallaa blogissa kestokääreet.
Minä ompelin ihan omilla mitoillani kestojoululahjapusseja. Näitä voi kierrättää lahjan saajalta toiselle niin kauan kuin kankaat kestävät kulumatta puhki.
Malli on liki samanlainen kuin aiemmin ompelemissani pussukoissa, vetoketju vain puuttuu.
Ompelin päälisen sivusaumaan nauhan kiinni, jotta se ei irtoa pussukasta. Nauhan avulla pussukan saa solmittua kiinni. Nauhaan voi kiinnittää pakettikortin.
Laitoin vuorikappaleen ja päälikappaleen nurjat puolet vastakkain ja ompelin yläreunaan käänteen. Olin leikannut vuorikappaleen pari senttiä matalammaksi kuin päälikappaleen.
Päälikankaana käytin siskoltani saatua ruudullista verhokappakangasta. Vuorikankaat ja sinisen sydänkankaan otin omista varastoistani. Vuorikankaita kului yhteensä 2,45 metriä.
Joulupaperiroskaa harmittelin minäkin tänä joulunakin. Joulupussukat on kyllä mainio idea, pitääpä koittaa muistaa ensi jouluna!
VastaaPoistaJoulupussukoita voi toki tehdä tarpeen mukaan eri kokoisina.
PoistaOn kyllä kauniita ja kätsyjä joulupusseja. :)
VastaaPoistaKiitos, niin minustakin.
PoistaHieno idea - noita voisi aloittaa jo tekemään ensi joulua varten ja voisi tehdä myös muita lahjoja ajatellen. Saattaisi olla ihan hyvä tuote jopa myyjäismyyntiin esim. ennen kevään juhlasesonkia.
VastaaPoistaToki vastaavia pussukoita voi tehdä vuodenaikojen mukaisilla kuoseilla. Esim. valmistujaislahjoille, äitienpäivä- ja isänpäivälahjoille toimii todella hyvin.
Poista