Neuloin Skein Queen langasta ihanat Palmikkoretki sukat. Ohje on Suuri Käsityö lehdessä 3/2019 ja ohjeen on suunnitellut Annajohanna.
Pidän näissä sukissa erityisesti siitä, että ne ovat epäsymmetriset, siis erikseen oikean ja vasemman jalan sukka.
Pitsikuvio jalkaterän päällä ja varressa on todella kaunis. Ohjeessa kaaviokuvio oli vain yhteen kertaan ja itse piti päätellä kuvio toiseen sukkaan peilikuvaksi. Tämä tuotti hiukan haasteita, mutta loogisuudella selvisin.
Alkuun epäilin, että kantalapusta tulee liian pitkä, kun kuvio piti neuloa ensin loppuun ennen varren kuviota. Jalassa kantalappu tuntui sopivan pituiselta. Sukat siis aloitettiin varpaista ja pääteltiin varteen.
Varren lopussa on minusta todella kaunis epäsäännöllinen resori, se myötäilee palmikkokuvion loppuosaa kauniisti. Neuloin sukat looppaamalla eli pyöröpuikoilla, yksi sukka kerrallaan. Puikot olivat 2,25 mm kokoiset. Lankaa kului 74 grammaa. Nämä sukat pääsevät sukkalaatikkooni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti