torstai 24. tammikuuta 2019
Kalajoki
Jostain syystä nämä sukat on aloitettu jo viime vuoden maaliskuussa ja yksi sukka oli valmiina. Sukkafinlandian ennätysneulomisen jälkeen neuloin kolmessa illassa ensimmäiselle sukalle parin.
Lankoina on käytetty Nalle Peltoa ja yksiväristä Nallea. Neuloin nämä sukat 2,75 puikoilla ja lankoja kului yhteensä 79 grammaa.
Malli on Tiina Partasen suunnittelema Kalajoki, joissa kulkee kummankin sukan ulkosyrjällä mutkitteleva kuvio, joka syntyy nurjien ja kiertäen neulottujen oikeiden silmukoisen vaihtelusta. Välillä siirretään "jokea" puolelta toiselle, niin se mutkittelee.
Näiden sukkien erikoisuus kuvion lisäksi on kärkikavennuksissa. Ne noudattelevat varpaiden muotoa eli pikkuvarpaiden puolella kavennetaan lopussa enemmän kuin ison varpaan puolella. Näin saadaan sukista täydellisesti jalkoihin istuvat.
Tämä malli on aika samantyyppinen kuin aiemmin neulomani Mutkia matkassa sukat.
Sininen ei ole ihan minun lempivärini, mutta näistä tuli niin ihanat että taidan lisätä nämä sukkalaatikkooni.
maanantai 21. tammikuuta 2019
Tiskiliinoja lahjaksi
Ensimmäinen lahjansaaja toivoi harmonista värimaailmaa: mustaa, harmaata ja valkoista. Nämä sopivat hänen sisustukseensa parhaiten.
täältä
täältä
ja täältä
Ylläoleva liina on neulottu dominotekniikalla, muut liinat ovat virkattuja.
Ohjeita olen katsonut erilaisista lähteistä, mm. Prinsessajutun blogissa on erilaisia vaihtoehtoja. Pinon päällimmäisen ohje löytyy Novitan sivuilta.
Kymmenen liinaa mahtui juuri ja juuri lasipurkkiin. Miksikö näin täyteen? Käytössä on aina yksi liina ja pyykkihuollosta riippuen pyykissä odottaa yksi-kaksi liinaa. Näin purkki on oikeasti käytössä vajaampi.
Toiseen purkkiin virkkasin sekalaisen värisiä liinoja. Nämä ovatkin hiukan pienempiä kuin osa musta-harmaa-valkoinen erästä.
Yllä olevan liinan ohje on muokattu juhannusruusu, ohje täältä
Minusta tiski-/ siivousliinoissa toimii parhaiten sellaiset mallit, joissa on joukossa "reikiä". Näin liina kuivuu nopeammin. Se myös puhdistaa mielestäni paremmin, koska reikäosiot antavat liinaan enemmän kolmiuloitteisuutta ja siten hankaavaa osiota. En tiedä ymmärsittekö mitä tarkoitan.
Loput liinat ovat aiemmin mainitun Prinsessajutun ohjeilla, pylväitä ja ketjusilmukkaraitojen vaihtelua. Viimeisimmät taisin keksiä ihan itse eli tein neliömuotoon vuorotellen reikäraitoja ja pylväsraitoja.
Käytin liinoihin Lankamaailman Bommix Bamboo ja Blend Bamboo lankoja. Nämä olivat keskenään hiukan erivahvuisia, toinen 105 m/50 g ja toinen 150 m/50 g, joten värejä yhdistäessä pitää katsoa että ovat samaa merkkiä. Tätä en huomannut kaupassa ostaessani, mutta käsissä paksuusero kyllä tuntui. Näihin 20 liinaan kului lankoja yhteensä 656 grammaa.
sunnuntai 20. tammikuuta 2019
Aave
Neuloin sukat yhdeltä istumalta putkeen 19 tunnissa. Toki välillä kävin vessassa ja söin, mutta muuten istua nökötin neulomassa. Ensin ajattelin neuloa noin kahteen yöllä, joka olisi minulle luontainen nukkumaan menoaika, sitten siirsin ajatusta neljään ja lopulta huomasin valvoneeni koko yön. Aamuyön pimeinä väsymyksen hetkinä kävin koirien kanssa ulkona virkistäytymässä, niin hyvin jaksoi.
Sai sukat pääteltyä ja kuvattua aamuyhdeltätoista. Sukat ovat nimeltään Aave ja ne on suunnitellut Heidi Alander. Heidi on minulle tutumpi ihanista huiviohjeistaan. Mm. neulomani Meadow grass huivi on Heidin suunnittelema.
Käytin näihin sukkiin Arwetta lankaa, jonka ostin Oulun Lankamaailmasta viime viikon työmatkan yhteydessä. Aerwetta oli itselleni uusi lankatuttavuus. Se on ihanan pehmeä lanka, mutta varsinkin palmikoissa sai olla tarkkana, että kaikki säikeet tulevat mukaan puikolle.
Neuloin puikoilla numero 2,5 ja lankaa kului 72 grammaa. Nämä ovat kokoa 37-38 eli just mulle hyvät. Ohje on 64 silmukalle ja sillä silmukkamäärällä tulee minulle hiukan liian leveät sukat. Pidempi varsi ja jalkaterän 62 silmukkaa saivat sen aikaan, että just passelit.
Mallissa on kuvio sukan etupuolella, takaosa on sileää. Kantapää on ranskalainen pyöreä kantapää vahvistetulla kantalapulla. Kärkikavennus on nauhakavennus ja loppuosa on silmukoitu.
Mallikuvio piti toistaa varressa neljä kertaa, näin varresta tuli omaa tottumustani pidempi, mutta kuviohan on todella kaunis. Malli oli ihanan selkeä neuloa eikä tässä ollut itselleni mitään enempää ihmettelemistä. Arwetan kauniin vihreä sävy miellyttää minua ja taitavat päätyä sukkalaatikkooni.
Olin tällä etapilla sijalla 13. Tämä on itselleni huipputulos ja olen siihen enemmän kuin tyytyväinen. Seuraava etappi julkaistaan niin, että olemme lomalla Amerikan maalla, joten tuskin tulen valvoneeksi koko yötä, kun muutakin puuhaa matkalle on suuniteltuna. Toki pitkä lentomatka kotiin sallii neulomisen. Myöhemmin tulee sellaisia etappeja, jotka julkaistaan keskellä viikkoa. Silloin ei ainakaan ole mahdollisuutta valvoa läpi yön, kun pitää mennä töihinkin.
perjantai 18. tammikuuta 2019
Elämän virta
Tuskailin viime vuonna näiden Andante festivo sukkien kohdalla noita yhden silmukan siirtopalmikoita ja kiertäen neulottuja silmukoita. Näissä Elämän virta sukissa ei kuitenkaan palmikoita ollut liikaa ja sukkien takaosa oli sileää.
Lankana käytin Dropsin Nordia, joka oli minulle uusi sukkalankatuttavuus. Neuloin puikoilla numero 3, koko on ohjeen M koko. Lankaa kului 65 grammaa. Sukissa on tiimalasikantapää ja sädettäinen kärkikavennus. Aloitusresori on 2 n, 1 o kiertäen.
Tykkään näistäkin sukista paljon, taitavat jäädä omaan sukkalaatikkoon.
sunnuntai 13. tammikuuta 2019
Breathing space
Ostin langat tähän neulepuseroon Lentävästä Lapasesta työkavereiden minulle syntymäpäiväksi antamilla lahjakorteilla. Lanka on Handun Ilun sinkkua 420 m/100 g merinovillaa. Neuloin puikoilla numero 3,5, resoreissa käytin numeron 3 puikkoja. Lankaa kului yhteensä 489 grammaa.
Olen edelleen neuletakkien ystävä. Työni on opettamista luokkatilassa ja opetuspesulassa. Luokassa on usein hiukan viileä ja vastaavasti opetuspesulassa tulee kuuma. Neuletakki on helppo riisua ja pukea tilanteen mukaan. En ole siis pitkään, pitkään aikaan neulonut neulepuseroa itselleni.
Voitin jo kertaalleen langat Lentävästä Lapasesta tätä neulepusero varten. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat ja niistä langoista tuli neuletakki.
Olen monessa käsityömaailman muoti-ilmiössä tai suosikkiohjeessa usein se jälkijunalainen. En lähde kaikkia asioita intoilemaan etujoukoissa johtuen usein siitä, että keskeneräisiä on jo paljon eikä uuden aloittamiselle ole aikaa. Siten näen erilaisissa sosiaalisissa kanavissa paljon erilaisia versioita ko. ohjeesta ja minulle iskee ällötys. En halua, kun kaikki muut haluaa. Sitten kun pöly on laskeutunut ja seuraava muoti-ilmiö vallannut some kanavat, minä saatan innostua asiasta. Näin on käynyt esim. mökkisukkien, valopallojen, Hipsulaisen karuselli- sukkien, Anelmaiset- sukkien ym. vastaavien kohdalla. Tämä Breathing space neulepaitakin kuului samaan sarjaan.
Nyt kuitenkin annoin tälle mallille mahdollisuuden ja onneksi annoin. Inspiroiduin niin paljon, että tosiaan urakoin tämän ennätyksellisessä kahdessa viikossa ja pidän tästä hirmuisen paljon.
Ohjeessa on lyhyemmät hihat, mutta halusin täyspitkät hihat. Mitoitin helman pituuden niin, että hihoissa ja miehustassa on yhtä pitkät yksiväriset osuudet. Minusta pusero näyttää näin tasapainoiselta.
tiistai 8. tammikuuta 2019
Naapurin Janne
Tämä sukkaohje julkaistiin loppiaisaamuna klo 9, olin varannut jo langat ja puikot (2,5) valmiiksi. Minulla on tämän ohjeen mukaisessa vahvuudessa vain Roosa Nauha lankoja ja niistä olin valinnut vaalean lohenpunaisen, joka ei todellakaan ole lempivärini. Kun avasin ohjeen huomasin pitäväni ohjeesta paljon, joten vaihdoin viime hetkellä langan värin oranssiin, jotta sukista tulisi minulle itselle miellyttävät.
Ohjeen on nimeltään Jean next door ja ne on suunnitellut Anna Johanna eli Neulisti. Anna Johanna pitää Missä neuloimme kerran blogia ja hän kertoo blogissaan sukkien syntytarinan.
Neuloin koko sunnuntaipäivän lukuun ottamatta ruokailua ja koirien ulkoilutusta. Lopettelin puolen yön jälkeen, joka on minulle normaali nukkumaanmenoaika. Sain sunnuntaina valmiiksi ensimmäisen sukan ja toisesta sukasta kantapään yli.
Mielessäni oli jatkaa sukka valmiiksi maanantaina illalla töiden jälkeen, mutta aamulla iski yllättäen vatsatauti ja se vei totaalisesti voimat vuorokaudeksi. Tässä kohtaa saattaa iskeä ajatus, että moitin olosuhteita huonoon kisamenestykseen kuten joillakin urheilijoilla on tapana. En suinkaan, vaan kerron kuten neulomiseni eteni. Maanantaina en siis kyennyt neulomaan yhtään silmukkaa. Menin aikaisin nukkumaan ja heräsin tiistaina aikaisin. Tiistaiaamuna ehdin ennen töitä neuloa pari tuntia ja sain teräosan valmiiksi, kärkikavennukset jäi työpäivän jälkeen. Neuloin sukat loppuun tiistaina illalla. Sukkiin kului lankaa yhteensä 85 grammaa.
Malli oli erittäin koukuttava ja siinä on mielestäni monta erityisen kaunista kohtaa. Palmikot ovat sukan takaosassa, joka on epätavallista, enemmän olen nähnyt etuosassa olevia kuviointeja. Kantapääosa jatketaan palmikoita ja vasta ihan lopussa on resoria. Kantapään kiilakavennukset katoavat palmikkoraitaan, joka on erinomainen, erilainen tapa tehdä sukkaa.
Vaikka sukissa oli minulle vaikeina kohtina kaksinkertaiset palmikot ja takareunasta nurjalla kaventaminen, niin olen erittäin tyytyväinen sukkiin. Sukat olivat myös mielestäni hitaat neuloa jatkuvan kuvion seuraamisen vuoksi. Kuviot olivat kuitenkin selkeät ja erilaiset osiot olivat hyvin selitetyt. Harmi, että pari virhettä oli pujahtanut ohjeeseen, mutta ne eivät onneksi minua haitanneet. Se virhe, joka näihin S kokoisiin sukkiin oli pujahtanut, ei näy valmiissa sukassa ollenkaan.
Ihailen todella paljon ihmisiä, jotka osaavat suunnitella näin kauniita sukkia ja vielä tehdä ymmärrettävän ohjeen.
Niin, se sijoitus. Olin ensimmäisellä etapilla 43. ja tämä on minulle todella hyvä saavutus. Viime vuonna sijoitukseni olivat 95, 68 ja 44, joten tämä oli paras sijoitukseni tähän asti. Olen enemmän kuin tyytyväinen.
torstai 3. tammikuuta 2019
Joulukortit 2018
keskiviikko 2. tammikuuta 2019
Heijastavat pikkujoululahjat
Vuoden 2018 pikkujouluihin tein heille lahjaksi heijastimet.
Ostin marketista perusheijastimia, niitä kovia.
Kiinnitin heijastimeen ohuen nahkanauhan solmulla. Nauha tuli kaksinkertaiseksi. Pujotin nahkanauhaan puisia helmiä riittävän paljon. Värit katsoin toisiinsa sopiviksi.
Solmin nahkanauhan papukaijalukkoon usealla solmulla.
Heijastimet voi kiinnittää takkien vetoketjuihin, laukkuihin tai muuhun sopivaan paikkaan. Ne on myös helppo irrottaa ja siirtää papukaijalukon vuoksi.
tiistai 1. tammikuuta 2019
Viimeinen kvartaali ja koko vuosi 2018
On aika laittaa pakettiin koko vuosi 2018. Ensin kuitenkin tämä viimeinen kvartaali eli loka-joulukuu. Lokakuussa oli syntymäpäiväni ja päivällisille ompelin pöytäliinat ja servetit. Ompelin kummityttöni lapsille vaatteita. Lokakuussa sain neulottua valmiiksi neuleliivin. Lomamatka Tansaniaan oli elämys. Videokoosteen tuosta matkasta voit katsoa täältä.
Marraskuussa neuloin jo joululahjoja, mutta niitä ei voinut silloin vielä julkistaa. Julkaistua sain muutamat sukkaneulomiset.
Neuloin ja virkkasin Villapesuohjelman Katrille ja Pirjolle tehtyyn peittoon palaset. Lähetin ne niin kiireellä, etten muistanut edes kuvaa ottaa. Videolla ne vilahtavat peitoissa, joten perille ovat menneet.
Marraskuussa kävin myös Kädentaitomessuilla Tampereella. Taisin hieman seota ja ostaa aika paljon kankaita (8,7 m). Tosin 90% kaikki kankaat on jo ommeltu joululahjoiksi. Vain itselleni ostama trikoo on ompelematta.
En tiedä mistä saan aina järjestettyä itselleni valtavan joulustressin, vaikka en yleensä kovin paljon mitään ruokia ja koristeita kotiin jouluksi laitakaan. Viime vuonna sain viime hetken inspiraationa ommella järjettömän määrän pussukoita, tuosta operaatiosta voit lukea täältä.
Tänä vuonna syksyn remontti sekoitti jotenkin koko jouluun valmistautumiseni. Ei ainoastaan sen vuoksi, että asuimme viikon evakossa vaan remonttiin liittyi monta viikonloppua valmistelua etukäteen ja jälkikäteen. Etukäteen siivosin ulkovarastoa, jotta kaikki pihan tavarat saadaan suojaan ja jälkikäteen tapetoimme ja siivosimme tavarat takaisin paikalleen asunnon sisällä. Tosin se hyöty remontista oli, että tarkastelin ja siivosin KAIKKI lankavarastot, kangasvarastot ja askartelutarvikevarastot, nyt taas hetken aikaa muistan ja tiedän mitä minulla on missäkin laatikossa ja kaapissa.
Neuloin joululahjoiksi neljä huivia ja ompelin viidelle pojalle ja kolmelle tytölle joululahjoiksi perusvaatteita: mekkoja, puseroita ja housuja.
Rakastan tilastoja ja merkitsen muistiin käyttämäni ja ostamani sekä kangas- että lankamäärät. Merkitsin excel taulukkoon kaikki neulomani ja ompelemani asiat parilta vuodelta. En tiedä kiinnostaako nämä teitä, mutta itse ainakin saan visuaalisemmin näkymään kaikki tekemiseni.
Neulottua | |||
2016 | 2017 | 2018 | |
sukat | 46 | 53 | 45 |
neuletakki | 2 | 3 | 4 |
neulepusero | 2 | ||
neuleliivi | 1 | ||
huivi | 2 | 4 | |
lapaset | 7 | 5 | |
päähineet | 1 | ||
matto, virkattu | 1 | ||
laukut, virkattu | 2 | ||
kukkarot, virkattu | 4 | ||
Ommeltua | |||
2016 | 2017 | 2018 | |
lapsen pusero/tunika | 6 | 44 | 41 |
lapsen mekko | 2 | 13 | |
lapsen housut | 4 | 34 | 14 |
aikuisen mekko | 7 | ||
aikuisen housut | 3 | 4 | |
aikuisen pusero/tunika | 10 | 10 | |
aikuisen hame | 1 | 3 | |
kasseja | 1 | 7 | |
pussukat | 13 | 42 | |
tyynyliinat | 4 | 1 | |
verhot | 1 | ||
pöytäliinat | 9 | ||
servetit | 35 | ||
esiliina | 2 | ||
yhteensä | 36 | 108 | 167 |
Kankaita kulutin vuonna 2018 yhteensä 95,55 metriä, uusia ostin vuoden aikana 53 metriä. Vuonna 2017 olin ommellut 78,45 metriä, mutta silloin olin ostanut uusia peräti 179,1 metriä.
Lankoja sain neulottua tai virkattua vuoden 2018 aikana yhteensä 11 395 grammaa eli yli 11 kiloa! Uusia lankoja ostin vuoden aikana "vain" 7250 gramma, joten lankavarastoni pieneni reilulla neljällä kilolla. Vastaavasti vuonna 2017 olin kuluttanut 8142 grammaa ja ostanut uusia vain 3790 grammaa. Silloinkin lankavarastoni oli pienentynyt reilulla neljällä kilolla.
Kaiken kaikkiaan vuosi 2018 oli erittäin energinen vuosi, koska löysimme geokätköjäkin reilut 100 kpl enemmän kuin vuonna 2017. Geokätköilyvuotemme keskittyi 2000-luvun alkupuolen kätköihin. Marraskuisen Tukholman matkan koosteen voit katsoa täältä
Vuoden 2019 suunnitelmia: osallistun SukkaFinlandiaan samalla metodilla kuin vuonna 2018. Neulon omien mahdollisuuksieni mukaan mahdollisimman nopeasti kaikki sukat. Oli lopputulos sitten mikä tahansa, en stressaa sijoituksestani. Vuoden 2018 kisassa huomasin olevani kohtuullinen neuloja ja se riittää minulle mainiosti. Yritän myös käyttää varastoni lankoja mahdollisimman paljon SukkaFinlandiassa.
Toinen tavoitteeni vuodelle 2019 on neuloa Breathing Space neulepaita valmiiksi, koska ostin syntymäpäivärahoilla langat siihen. Aloittelin neulepaitaa jo joulun pyhinä, se saattaa valmistua piankin.
Kolmas tavoitteeni vuodelle 2019 on käyttää oman vaatekaapin uudistamiseen varastossani olevia kankaita. Olen parin viimeisen vuoden aikana ommellut paljon lapsille ja lähinnä trikoovaatteita. Nyt otan tavoitteeksi käyttää niitä joustamattomia pusero- ja jakkupukukankaita.
Viimeinen tavoitteeni vuodelle 2019 on löytää aikaa myös kuntoilulle.