Tarvitsin uuden liitutaulun, johon viestimme toisillemme tärkeitä asioita, esim. työmatkoja ja muita menoja. Näin yhdessä blogissa, että kontaktimuovia saa myös liitutaulupinnalla. Hän oli ostanut kontaktimuovia Tigeristä, mutta sieltä en sitä löytänyt. Kävin eilen Kärkkäisellä Lahdessa ja siellä riemukseni olikin liitutaulupintaista kontaktimuovia. Rullassa oli 1,5 metriä ja rulla maksoi 14,90 euroa. Ei siis liian suuri investointi.
Lähtötilanne. Ompeluhuoneessa on kaappi, jonka sivureunaan ajattelin liitutaulua. Paikka valikoitui siksi, että oven avatessa näkee heti tämän pinnan. Normaalisti ovi on kiinni, joten vieraat eivät kuitenkaan näe sisäisiä viestejämme.
Liitutaulumaisen kontaktimuovin kiinnittäminen oli erittäin helppoa, aloituskohta kohdalleen ja viivoittimen avulla ilmakuplat pois ja tarrapinta kiinni kaapin sivureunaan.
Lopputilanne. Lopuksi leikkasin ylimääräisen reunan tasaiseksi. Aikaa kului yhteensä 10 minuuttia.
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
sunnuntai 23. marraskuuta 2014
Joulutunnelmaa
Minulta monesti kysytään, mistä saan inspiraatiota. Esittelen tässä yhden kuukausittaisen inspiraationi. Marie Claire Idees, joulukuun numero on erityisen inspiroiva, joten jaan sen kanssanne.
Kierrätysmateriaalit olivat ilahduttavasti esillä lehdessä mm. seuraavasti.
Joulukalenteri-ideoita oli useita:
En ole koskaan leiponut piparkakkutaloa, joten tässä yksi idea näin laiskalle leipojalle:
Sisustuksellisia ideoita on runsaasti, tuo joulukuusi olisi hauska toteuttaa johonkin vaatekaapin oveen. Sitä voisi hyödyntää vuoden aikana muutenkin vaihtuvana näyttelynä.
Dramaattista tunnelmaa vaikka uuden vuoden juhliin:
Toki lehdessä on myös ideoita, joista voi vain haaveilla. Esim. kuohuviinilaseista rakennettu torni ja koiraperheelle mahdoton, mutta ah niin tunnelmallinen portaikko.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014
Satunnaisten sankareiden kauluksen korjaus
Ehkä muistatte Satunnaiset sankarit neuletakin viime keväältä.
Olin tyytymätön kaulukseen, joka oli liian leveä eikä lämmittänyt kaulaa. Purin kauluksen pois ja neuloin uuden korkean resorikauluksen tilalle. Nyt on paljon parempi ja lämmittävämpi.

Vuoden 2014 viimeiset tiskiliinat
Miksi sitä pitää aina tehdä jotain tiettyä käsityötä niin paljon, että alkaa oksettamaan. Viime vuoden syksyllä kyllästyin tiskiliinoihin ja uudestaan tänä syksynä. Tässä viimeiset tiskiliinat Teetee shopin bamboo & co bambuviskoosi-puuvillasekoitelangasta.
Kuvio on yksinkertainen, alkuun 44 ketjusilmukkaa, kaksi pylvästä neljänteen ketjusilmukkaan koukulta päin, yksi ketjusilmukka ja kaksi pylvästä, kaikki samaan kejusilmukkaan. Kolme ketjusilmukkaa väliin ja sama uudestaan. Kerroksen lopussa kolme ketjusilmukkaa, jolla pääsee toiselle kerrokselle, sitten vain kaksi pylvästä, yksi ketjusilmukka, kaksi pylvästä edellisen kerroksen pylväiden väliin. Ihan viimeisellä kerroksella ketjusilmukoita ja ne kiinnitetään piilosolmukslla pylväiden välissä olevaan ketjusilmukkaan.
Kävin Lentävässä lapasessa hakemassa Eiran lankojen ilmaisohjetta, en hennonnut lähteä kaupasta pois ilman ostoksia. Käteen tarttui herkullisen väriset (viininpunainen, pinkki, petroolinsininen ja turkoosi) kerät Hjertegarnin Blend bamboo lankaa (70% bambu, 30% puuvilla) Näistä piti tietenkin virkata kaikilla mahdollisilla väriyhdistelmillä tiskiliinoja. Harmittavasti tämä lanka oli kaikkein ikävin virkattava kaikista kokeilemistani bambulangoista. Tämä oli niin löyhäkierteistä, että aina meinasi tulla vain osa lankaa koukulle. Tiskiliinojen ohje on täältä: http://thelazyhobbyhopper.blogspot.in/2011/11/how-to-crochet-diagonally.html
Ihan viimeiseksi kaikista bambulankojen jämistä tuli iloisen värikäs isoäidinneliö-tiskiliina. Kaikki bambulangat on vihdoinkin loppu tältä erää eikä uusia osteta vähään aikaan, sen lupaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)