maanantai 27. heinäkuuta 2020

Podcast jakso 24

Podcastin jakso 24 kuvattiin pihalla auringonpaisteessa. Edellisenä päivänä vielä satoi runsaasti, mutta sunnuntaina 26.7 paistoi kauniisti aurinko.

Tässä jaksossa vihdoinkin valmiina Elli kauluri. Valmiina myös uusitut sukat ja Dolores sukat.. Videolla esittelen myös kestovanulappuja ja blogissa vielä näyttämättä olevat lyhytvatriset perussukat.



Keskeneräisinä ovat toiset lyhytvartiset perussukat sekä Fleuriste sukat Sari nordlundin kesäsukkayhteisneulontaan. Molla-Matti esiintyy videon lopussa.

lauantai 25. heinäkuuta 2020

Molla-Matti

Sain sisareltani monenlaisia ompelutarvikkeita. Niiden joukossa oli Molla-Matti. Se on valmiiksi kankaalle maalattu hahmo, joka ommellaan yhteen ja täytetään vanulla.









Ompelin kuvion reunoja pitkin ompelukoneella kuviot kohdakkain. Leikkasin ylimääräiset kankaat pois. Käänsin oikein päin ja täytin vanulla.lopuksi ompelin täyttöaukon käsin kiinni.







torstai 23. heinäkuuta 2020

Sukkiin uudet jalkateräosat

Ystäväni pyysi parsimaan sukkansa. Olin parsinut samat sukat jo pariin kertaan aiemmin, joten päätin neuloa sukkiin uudet jalkateräosat.





Leikkasin sukat kantapäiden yläpuolelta poikki ja poimin silmukat. Neuloin uudet kantapäät ja jalkateräosat. Vanhat sukat olivat ilmeisesti 7 veljestä lankaa, minä käytin uutena lankana Blue Ocean Alpacaa, jossa on 30% kierrätettyä alpakkaa ja 70% kierrätettyä polyesteriä (oletettavasti muovipulloista).





Uutta lankaa kului 80 grammaa ja lanka tuntui ihanan pehmeältä neuloa. Saa nähdä miten kestää käyttöä.





tiistai 21. heinäkuuta 2020

Kesähame

Yhdeksän vuotias tyttö toivoi kesäksi hihattomia mekkoja. Totesimme kuitenkin hänen kanssaan, että edellisen kesän mekot mahtuvat juuri ja juuri vielä tämän kesän. Ompelin hänelle lohdutukseksi kuitenkin uuden kesähameen.






Puuvilla Eurokankaasta ja sitä kului 90 cm. Kaava on ottobre 3/2019 lehdestä ja hame on kokoa 146 cm.



Hameesta tuli sen verran reilu, että mahtuu ensi kesänäkin.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Elli kauluri

Kun neuloin tätä liukuväristä neuletakkiaolin varannut neuletakkiin liikaa lankaa. Loppulangoista neuloin Marika Lepistön suunnitteleman Elli kaulurin.





Neuloin kaulurin hiukan pienempänä ympärysmitaltaan, koska pelkäsin, että kauluri löystyy käytössä.





Kirjava lanka on Louhittaren luolan Ympynen ja yksivärinen vihreä lanka the uncommon thread. Lankoja kului yhteensä 102 grammaa. 



Kauluri on briossineulosta ja tähän kyllästyin aika monta kertaa. Neulomisessa kesti todella kauan, aloitin kaulurin jo maaliskuun puolella. Sain kuitenkin valmiiksi juuri sopivasti heinäkuun helteille. 

perjantai 17. heinäkuuta 2020

Siskosten kesäshortsit

Siskokset toivoivat tälle kesälle lyhyitä shortseja. Ompelin ne puuvilla- ja pellavakankaista. Kaava on Ottobre 1/2017 lehdestä.








Isosiskon shortsit ovat kokoa 146 cm ja pikkusiskon vastaavat kokoa 122 cm.


Turkoosi pellava









Pilkullinen farkkumainen puuvilla 




Vihreä pellava

Kaikki kankaat on ostettu Eurokankaasta. Kankaita kului yhteensä 2,7 m

sunnuntai 12. heinäkuuta 2020

Dolores socks

Sari Nordlundin summersockkalissa eli yhteisneulonnassa kesäkuun sukkamallina oli Dolores sukat.




Neuloin nämä sukat Nurjan merinosukkalangasta, vahvuus 420 m/100 g. Väri taisi olla Uranus nimeltään. sukkiin kului lankaa 62 grammaa.



Sukat on neulottu varpaista varteen ja neuloin ne 2,25 kokoisilla pyöröpuikoilla loopaten. Kantapään jälkeen siirsin toisen sukan toisille puikoille, koska pitsikuviossa piti yhdellä rivillä siirtää yhtä silmukkaa puikolta toiselle eikä se oikein loopaten onnistunut.



Kantapää olisi tehty german short row tekniikalla, mutta minä en saa sillä tavalla siistiä tiimalasikantapäätä. Tein sitten kantapään minulle tutummalla käännä ja kierrä tekniikalla. Sukkien päättely tehtiin tubular cast off tekniikalla, jota tein ihan ensimmäistä kertaa elämässäni.




Muutama henkilö oli erilaisissa sosisaalisen median kanavissa sanonut, että malli oli hidas neuloa. Itse en näin kokenut, vaikka mallia pitikin tarkkaan seurata.

Sain neulottua sukista juuri sopivan kokoiset itselleni eli kokoa 38.

perjantai 10. heinäkuuta 2020

Tyttöjen kesävaatteet

Ompelin omalle kummitytölle (neiti O, 8 v.) ja kummitytön tytöille (neidit V. 9 v. ja R. 5 v.) muutaman kesävaatteen.








Kummityttö sai kaksi mekkoa koossa 134 cm. Kaava on Allt om handarbeten lehdestä 6/2017. Malli on sama kuin viime kesänä ompelemissani hellemekoissa.













Siilikuvioinen trikoo on ostettu Ommelliselta Jyväskylästä.







Kettukuvioinen trikoo on ostettu Eurokankaasta. Mekkoihin kului trikoita 2 metriä.




Siskoksista vanhempi sai puseron ja legginsit koossa 146 cm. Puseron malli on sama kuin yksisarvistrikoosta ommellussa puserossa. Tällä kertaa ompelin lyhythihaisen version.





Pandatrikoo on ostettu Eurokankaasta ja pallollinen trikoo on Masan kangaspalasta. Kankaita kului yhteensä 1,8 metriä.




Sekä puseron että legginsien kaava on Ottobre 3/2019

Nuorin neiti sai tällä kertaa yhdet legginsit koossa 128 cm. Legginsien kaava on myös Ottobre 3/20179, sama kuin isosiskolla. Trikoon kulutus on samassa kuin edellinen puserokin.



Sovituksen jälkeen vyötärökuminauhoja kiristettiin hiukan. pienimmällä neidillä oli vielä toiveissa lyhyitä shortseja ja isosisko toivoi hihattomia mekkoja. Täti yrittää täyttää vielä tänä kesänä tyttöjen toiveet.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2020

Poet socks

Sari Nordlundilla on summersockkal eli kesäsukkien yhteisneulonta. Ideana on neuloa Sarin suunnittelemat sukat toukokuussa, kesäkuussa ja heinäkuussa. Elokuussa neulotaan sitten sukat näiden kolmen ensimmäisen sukkamallin jämälangoista.



Toukokuun sukkamalli oli Poet sock. Lankana käytin Aara langan Mielenmaisema maaliskuu. Neuloin sukat 2,25 mm puikoilla loopaten kaksi sukkaa yhtäaikaa. Lankaa kului yhteensä 61 grammaa.


Sukissa on todella kaunis pitsikuvio. Kantapää on vahvistettu, hollantilaisella käännöksellä. Sukat aloitettiin varresta ja aloituksessa käytettiin tubular cast on tekniikkaa. Tämä oli minulle uusi tuttavuus. 


Sukat ovat naisten kokoa 38, juuri minulle sopivat.

maanantai 6. heinäkuuta 2020

Merivesi lainehtii

Neuloin toiset sukat TiinaQ:n Tuhansien villasukkien maa- kirjasta. Nämä olivat nimeltään Merivesi lainehtii.




Neuloin sukat puikoilla numero 2,5 looppaamalla kaksi sukkaa yhtä aikaa. Kirjoneuleosuudet neuloin puikoilla numero 3.

Lankana käytin Tuku wool sockia, jonka olin ostanut Jaanan lankapajasta. Lankoja kului yhteensä 89 grammaa.




Aloitin ensin tummansinisellä ja koristekuvio oli violetilla, mutta se ei erottunut punaisesta tarpeeksi. Vaihdoin alun violettiin ja koristekuvio tuli tummansinisellä. Halusin sukkaosan ehdottomasti punaisella vaikka tummansininen olisi sopinut nimeen paremmin.




Pidän erityisen paljon sukan kantapäästä, Tiinalla on aina kauniita kantapäitä.




sunnuntai 5. heinäkuuta 2020

Piknik peitto

Tiedättehän sen tunteen, kun saa jonkun idean ja se on aivan pakko toteuttaa heti. Tämän piknik peiton kanssa kävi juuri niin.

Muutama viikko sitten kummityttöni tytöt olivat luonamme hoidossa. Tytöt olisivat halunneet viettää aikaa pihallamme viltin päällä. Meillä ei ollut kuitenkaan sellaista vilttiä, jossa ei olisi ollut miljoonaa koirankarvaa.





Päätin tehdä seuraavaa vierailua varten piknik peiton. Mietin ensin tilkkupeittoa vanhoista lakanoista ja pussilakanoista, mutta sitten keksin vanhat farkut materiaaliksi.





Hirsimökkimalli oli mielessäni alusta alkaen ja niistä peiton toteutinkin. Revin farkkujen lahkeista langansuuntaan 10 cm leveitä kaitaleita. Pohjakankaan sain työkaverilta lahjaksi, se on aika ohutta työvaatteissa käytettävää tiivistä kangasta ehkä puuvillasekoitetta. Esikutistin pohjakankaan, jotta peittoa voi myöhemminkin huoletta pestä.





Ompelin kaitaleet suoraan pohjakankaaseen kiinni, tätä tekniikkaa käytetään yleensä välikerroskankaaseen. Halusin, ettei minun tarvitse erikseen tikata peittoa. Tikkaukset siis näkyvät nurjalla puolella, mutta en välitä niistä. Oli hirveä halu saada nopeasti valmiiksi. En myöskään halunnut peittoon montaa kangaskerrosta tai välivanua, ettei siitä tule liian painavaa. Silitin kaitaleen oikein päin jokaisen sauman jälkeen.





Yritin järjestellä eri värisiä farkkuja niin, että väreissä olisi hiukan vaihtelua eikä samanväriset olisi vierekkäin. En lähtenyt kuitenkaan vaalea reuna - tumma reuna tyyppiseen sijoitteluun. Lopuksi käänsin pohjakankaan reunasta taitteen oikealle puolelle ja ompelin kantiksi. 




Tämä ei ole mitenkään tehty tilkkutyötaitureiden millimetritarkkuudella, mutta meidän piknik tarkoitukseen erittäin sopiva. Peiton koko on noin 140 cm*170 cm.

Tällä hetkellä meidän paikkakunnalla on kovin sateiset kelit, joten valokuvaa oikeassa käyttöympäristössä ei ole tarjolla.