keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Vuoden 2014 viimeiset tiskiliinat

Miksi sitä pitää aina tehdä jotain tiettyä käsityötä niin paljon, että alkaa oksettamaan. Viime vuoden syksyllä kyllästyin tiskiliinoihin ja uudestaan tänä syksynä. Tässä viimeiset tiskiliinat Teetee shopin bamboo & co bambuviskoosi-puuvillasekoitelangasta. 




Kuvio on yksinkertainen, alkuun 44 ketjusilmukkaa, kaksi pylvästä neljänteen ketjusilmukkaan koukulta päin, yksi ketjusilmukka ja kaksi pylvästä, kaikki samaan kejusilmukkaan. Kolme ketjusilmukkaa väliin ja sama uudestaan. Kerroksen lopussa kolme ketjusilmukkaa, jolla pääsee toiselle kerrokselle, sitten vain kaksi pylvästä, yksi ketjusilmukka, kaksi pylvästä edellisen kerroksen pylväiden väliin. Ihan viimeisellä kerroksella ketjusilmukoita ja ne kiinnitetään piilosolmukslla pylväiden välissä olevaan ketjusilmukkaan.

Kävin Lentävässä lapasessa hakemassa Eiran lankojen ilmaisohjetta, en hennonnut lähteä kaupasta pois ilman ostoksia. Käteen tarttui herkullisen väriset (viininpunainen, pinkki, petroolinsininen ja turkoosi) kerät Hjertegarnin Blend bamboo lankaa (70% bambu, 30% puuvilla) Näistä piti tietenkin virkata kaikilla mahdollisilla väriyhdistelmillä tiskiliinoja. Harmittavasti tämä lanka oli kaikkein ikävin virkattava kaikista kokeilemistani bambulangoista. Tämä oli niin löyhäkierteistä, että aina meinasi tulla vain osa lankaa koukulle. Tiskiliinojen ohje on täältä: http://thelazyhobbyhopper.blogspot.in/2011/11/how-to-crochet-diagonally.html





Ihan viimeiseksi kaikista bambulankojen jämistä tuli iloisen värikäs isoäidinneliö-tiskiliina. Kaikki bambulangat on vihdoinkin loppu tältä erää eikä uusia osteta vähään aikaan, sen lupaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti