tiistai 30. maaliskuuta 2021

Pikkusiskon puseropäivitystä

 Kummitytön tyttäret ovat kasvaneet seuraaviin vaatekokoihin. Pikkusisko on kokoa 128 cm ja isosisko on kokoa 152 cm. Isosiskon puseropäivityksen voit lukea täältä




Ompelijana huomaan sen ihanan asian, että voin nyt käyttää samoja kaavoja pikkusiskolle kun käytin pari vuotta sitten isosiskolle.





Pikkusiskon puseroiden kuosien etsiminen lähti tytön toiveesta saada puseroita, joissa on on kirahveja. Ensimmäisen kirahveja esittävän trikoon löysin Eurokankaasta.






Niskassa on kankainen kokolappu, jotta lapsi tietää kumpi puoli on takakappale. Samalla vanhemmat tietävät vaatteen koon.






Seuraavaksi aloin googlettamaan mistä löytyisi lisää kirahvitrikoita. Niitä läysin kahtakin kuosia Kangaskauppa Majapuulta. Tilasin molempia trikoita samalla kerralla.





Kaikki puserot on ommeltu neljälankaisella saumurilla sisäosiltaan. Pääntiellä, hihansuissa ja helmassa on saumurihuolittelu ja käänne. Käänne on ommeltu kiinni ompelukoneen hunajakenno-ompeleella. Reunoissa ei ole resoreita.




Tilasin kummityttöni neljälle lapselle yhden vaatteen kullekin PaaPiilta ja samalla kukin lapsi sai valita yhden trikoon tai collegen, josta ompelen heille jotain myöhemmin. Tämän neidin valinta osui vaaleanpunaiseen lammastrikooseen.





Varastoistani löytyi vaaleansinistä yksisarvistrikoota ja se on ostettu Eurokankaasta.




Punapohjainen Minni Hiiri trikoo on varastoistani ja ostettu Eurokankaasta.


Tälläkin kertaa valittiin kuosit lapsen mieltymysten mukaisesti ja hän tuntui kovasti pitävän uusista puseroistaan. Oli kuulemma vaikea valita minkä puseron laittaisi seuraavana päivänä päiväkotiin päälleen.

Kaikki puserot on ommeltu samalla kaavalla, kaava on Allt om handarbete lehdestä 9/2015. Tällä samalla kaavalla olen ommellut isosiskolle muutama vuosi sitten puseroita. Niistä voit lukea täältä.

Trikoita kului puseroihin 70 cm/pusero, koska puserot ovat tunikamittaisia. Yhteensä trikoita kului 3,5 metriä.



sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Isosiskon puseropäivitystä

Kummityttöni tytöt ovat kasvaneet seuraavaan vaatekokoon, isosisko on jo kokoa 152 cm ja pikkusisko on kokoa 128 cm. Pikkusiskon puserot esittelen toisessa postauksessa.




Tytöt saivat uusia kevätpuseroita/tunikoita.  Teen lapsille aika peruskaavoilla vaatteita, vain kankaiden kuosit vaihtelevat lapsen mieltymysten mukaan. Näin ne ovat helppoja huoltaa lapsiperheissä eikä esimerkiksi silittämistä tarvita.

Isosiskon puserot on ommeltu samalla kaavalla kuin nämä puserot koossa 134 cm. Kaava on siis Ottobre 6/2014. Kaikki puserot on ommeltu saumurilla sisäosistaan. Kaikki reunat (hihansuut, helma ja pääntie) on huoliteltu saumurilla ja käännetty nurjalle ja ommeltu hunajakenno-ompeleella. Pääntiellä ei ole resoria, niin puserot ovat hiukan "aikuismaisemman" näköisiä. Niskassa on kankainen kokolappu, jotta tietää koon ja kummin päin pusero puetaan.




Tämä neiti pitää kovasti koirista, niin yritin etsiä hänelle koira-aiheisia trikoita.


Wuff wuff trikoo on tilattu Kangaskauppa Majapuun verkkokaupasta.



Hän pitää myös tumman sinisestä ja muutenkin tummista väreistä.


Mustapohjainen trikoo on ostettu Eurokankaasta.



Koiria raidallisella pohjalla- trikoo on ostettu Eurokankaasta.






Ostin kummitytön perheen neljälle lapselle Paapiin verkkokaupasta kullekin yhden vaatteen heidän omien toiveiden mukaisesti. Jokainen lapsi sai samalla valita yhden trikoon tai collegekankaan, josta ompelisin heille jotain. Isosisko olisi halunnut koiratrikoota, jossa Sesse juoksentelee, mutta se oli tilaushetkellä loppu. Toisena vaihtoehtona oli tämä sinisiä hevosia kuvaava trikoo.



Viimeinen pusero on collegeneulosta, kun kaikki muut ovat trikoota.



Tämä väri ei kuulu neidin lempiväreihin, mutta college on niin ihanan pehmeää, että hän ilmoitti tämän lempipuserokseen.

Trikoita kului 0,7 - 1 m/pusero riippuen neuloksen leveydestä. Eurokankaasta ostettuja trikoita oli 1 metrin pala ja hihoihin piti laittaa sauma, jotta hihoista saa riittävän pitkät. Muista yrityksistä ostettuja trikoita oli vähintään 1,5 metriä, jolloin sain niistä täyspitkät hihat ja toisenkin paidan pienemmälle neidille. Pienemmän neidin puserot myös toisessa postauksessa. Yhteensä trikoita kului 4,4 metriä.

Tällä kertaa siis toteutettiin lapsen toiveiden mukaisissa väreissä ja kuoseissa uusia kevätpuseroita. Minusta on ihanaa, kun lapset esittävät toiveita kuoseista ja niitä voidaan yhdessä valita verkkokaupoista. Näin vaatteista tulee miellyttävämpiä ja niitä käytetään enemmän.

perjantai 26. maaliskuuta 2021

Orkidea huivi

Villapesuohjelman maaliskuun haasteena oli neuloa Meijuknitsin Orkidea huivi. Ensin ajattelin, että en viitsi neuloa huivia, kun en niitä itse tarvitse. Sitten muistin, että yhdellä ystävälläni on merkkipäivä loppukeväästä ja hän pitää oranssista väristä.




Neuloin huivin Handun perussukkalangasta (enemmän kirjava lanka) ja Ruskanlehden merinosukkalangasta (tasaisempi oranssi). Aloitin Handun langalla ja öisässin Ruskanlehden lankaa raidottamaan pintaa, kun Handun lanka alkoi läiskittymään. Pitsiosuudet neuloin pelkästään Ruskanlehden langalla.




Ruskanlehden lanka loppui toisen pitsikuvion jälkeen ja ihan viimeisen pitsikuvion neuloin handun langalla. Handun lankakin loppui paria kerrosta ennen loppua. valmiista huivista ei kuitenkaan huomaa, että pitsin jälkeen olisi pitänyt tulla pidempi jakso aina oikeaa.





Huivi oli todella koukuttava ja nopea neuloa, neuloin sen ihan muutamassa illassa. Huivi painaa 198 grammaa ja neuloin sen 3,5 mm puikoilla.



Lähikuva pitsiosuudesta.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2021

Villapesusukat

 Villapesuohjelman podcastissa on vuodelle 2021 jokaiselle kuukaudelle oma haaste. Tammikuun haasteena oli neuloa syntymäpäiväsukat. Neuloin nuo sukat ystävälleni lahjaksi.




Helmikuun haasteena oli neuloa villapesusukat (ohje Ravelryssa)Haasteessa sai lisäpisteen, mikäli käytti joko Rainbowoolin tai Wool Me Oncen lankoja. Itse käytin Rainbowoolin lankaa nimeltä Unelma. Lanka on 420 m/100 g eli fingering vahvuista merino-polyamidi sukkalankaa. Yksivärinen lanka sukissa on Dropsin Fabelia.




Neuloin sukat kaksi sukkaa yhtä aikaa pyöröpuikoilla niin kuin ohjeessa  oli. Onnistuin kerrankin neulomaan sopivan kokoisen jalkateräosuuden  varpaista aloitettuihin sukkiin. Sukista tuli minulle sopivat.


Lankoja kului yhteensä 64 grammaa ja neuloin sukat 2,25 mm puikoilla. 

maanantai 15. maaliskuuta 2021

Linnan portilla

SukkaFinlandia viimeisen etapin sukat on suunnitellut Anna Mäkilä ja niiden nimi on Linnan portilla.




Sukissa käytettiin neljää eri väriä, kahta väriä kerrallaan. Sukat aloitettiin varpaista ja neulottiin varteen päin. Alussa oli pystyraidallinen kohta kärkilevennysten ajan. Sitten aloitettiin kaunis ruutukuvio. Ensin kahdella värillä ja sitten kahdella muulla värillä.


Tein vahingossa yhden ruutukuvion liikaa ennen kiilalisäyksiä ja siksi sukista tuli valtavan suuret. Onneksi väritys oli sellainen, että aviomies hyväksyi taas yhdet SukkaFinlandia sukat itselleen.




Kiilalisäykset tehtiin hauskasti sukan alapuolelle ja raidallisina. Raidat jatkuivat kantapäässä, mutta toinen väri vaihtui kolmanteen. Kantapään käännöksissä meinasi minulla mennä aivot solmuun, kun en mielestäni saanut kantapään raitoja oikein. Lopulta onnistuin kuitenkin.





Varsiosassa jatkettiin ruutukuviota ja siinäkin viimeisenä samat värit kuin alussa. Ihan loppuun neulottiin vielä pystyraitoja samoilla väreillä kuin alussa oli ollut. Päättely tehtiin kolmen silmukan i-cord päättelyllä.




Lankoina on vaalean harmaa, tumman harmaa ja punainen Roosa Nauha lankaa ja violetti on Kirjo-Pirkkaa. Kaikissa langoissa on siis sama lankapohja, 420 metriä/100 g. Neuloin sukat yksitellen 2,25 mm puikoilla ja lankoja kului yhteensä 78 grammaa.

Olin täällä etapilla sijalla 21, koska olin etapin aikaan lomalla ja sain neuloa rauhassa ilma työkiireitä. Yhteistuloksissa olen tällä hetkellä sijalla 37, mutta yhteissijoitus voi muuttua vielä.

Kaiken kaikkiaan SukkaFinlandiassa oli tällä kertaa monta sukkaparia, jossa pääsin opettelemaan uusia asioita. Taidan osallistua jatkossakin, mikäli SukkaFinlandia vielä järjestetään.

keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

Podcast jakso 30

 

Maaliskuisessa jaksossa on valmiina monta sukkaparia.




Keskeneräisinä on sukkien lisäksi HUIVI.

Lopussa on muutamat lankaostokset ja ARVONTA.