maanantai 24. toukokuuta 2021

Puseron korjaus

 Neiti V.llä oli trikoopusero, josta hän ei pitänyt. Kysyin, mikä puserossa oli vikana. Neiti kertoi, että pitsihihat kutittivat. Hän toivoi, että pusero korjattaisiin niin, että pitsihihat vaihdettaisiin trikoohihoihin.










Leikkasin pitsihihat pois puserosta ja leikkasin trikoosta hihan mallin mukaisesti uudet hihat. Ompelin pääntielle uuden kaitaleen samasta trikoosta kuin hihat. Uutta trikoota kului 0,5 metriä.



Tässä lähtökohta. Pitsinen tasku säilytettiin edelleen puserossa.
Minusta oli ihana kuulla, että lapsi toivoi puseron korjausta sen sijaan, että pusero olisi laitettu kierrätykseen.

perjantai 21. toukokuuta 2021

Baby born nukelle uusia vaatteita

Baby born vauvanuket tarvitsivat uusia vaatteita. Ainakin näin "äidit" ilmoittivat. Kun lapset pyytävät, niin täti ompelee mielellään.






Ompelin nukeille puseroita samalla mallilla kuin nämä  ja nämä puserot. Kaava on tutusti Kangaskorjaamolla blogista.



Käytin näissä puseroissa samoja trikoita tai siis niiden tilkkuja kuin nukkevauvoja hoivaaville neideille ommelluissa puseroissa. Samat trikoot kuin lapsen puseroissa innostavat lapsia leikkimään nuken kanssa samisteluleikkejä.




Kankaankulutusta merkitsin 5 cm/vaate, yhteensä 50 cm.




Puseroissa on kiinnittiminä tarranauhan pätkät. Puseroita voi käyttää kiinnitys edessä tai takana. 




Sovitettaessa ilmeni, että pääntie on liian suuri. Korjaan pääntielle joko samasta trikoosta olevan "resorikaitaleen" tai tikkaan kolmipistosiksakilla kuminauhan pääntien nurjalle puolelle. 




Pääntiet korjattu sopivammiksi.

keskiviikko 12. toukokuuta 2021

Lyhytvartisia broken seed sukkia, osa 2

 Neuloin lisää broken seed sukkia lyhyillä varsilla. Toinen erä on valmiina lähtemään vastaanottajille.



Kaikki sukat on neulottu 2,25 puikoilla ja ohuilla sukkalangoilla. Sukissa on 60 silmukkaa. Varressa on 20 kerrosta 2 o, 2 n resoria, kantapää on perinteinen vahvistettu hollantilaisella käännöksellä. (Se kantapäämalli, joka opetetaan peruskoulussa neulomaan)

Jalkateräosassa on broken seed eli rikottu helmineulekuviota jalkapöydän päällä ja jalkaterän pohjaosa on raidallinen. Lopussa on sädettäiset kärkikavennukset. 



Ensimmäisessä parissa lankoina on yksivärinen Kirjopirkka lanka ja kirjava Fabel lanka. 




Toiset sukat on neulottu yksivärisestä Fabelista ja Raisun lankafarmin joulukalenterisukkalangasta, värin nimi on Kontio.




Kolmas sukkapari on. neulottu yksivärisestä Kirjopirkka langasta ja kirjavasta Raisun lankafarmin langasta, värin nimi on Passion-pommi




Neljänteen pariin käytin Roosanauhalankaa lohenpunaisena sekä vihreää Aara langan Mielenmaisema Heinäkuun nimikkolankaa.




Viidennessä parissa on samaa Kirjopirkkaa kuin ensimmäisessä parissa. Kirjava lanka on Raisun lankafarmilta, väri on Safari.



Viimeinen pari on neulottu punaisesta Roosa nauha langasta ja Raisun lankafarmin Raisun lankafarmin Ruusuvesi nimisestä langasta.

Kaikkiin sukkiin meni lankoja noin 48 g/pari eli yhteensä lankoja kului  288 grammaa. Kaikki sukat ovat naisten kokoa 39 ja ne menevät lahjoituksena sukulaiselle ja hänen työkavereilleen.

maanantai 10. toukokuuta 2021

Podcast jakso 32

Podcastini 32. jakso kuvattiin äitienpäivänä. Jaksossa esittelin kuudet valmiit broken seed sukat. Kolmet ovat vielä keskeneräisinä.

Jakson lopussa esittelen neule- ja virkkaussuunnitelmiani.




maanantai 3. toukokuuta 2021

Baby Born nukelle kestovaippoja

Baby Born nukkejen "äidit" olivat pitkään toivoneet vauvanukeille kestovaippoja. Olin aiemmin ommellut vauvanukeille ensimmäisen erän vaatteita ja toisen erän vaatteita. Nyt vasta ehdin ompelemaan kestovaippoja.






Kaava ja ohjeistus kestovaippoihin on Kangaskorjaamolla blogista. Siellä on todella hyvät ohjeet ja kaavat. Molemmat nuket saivat viisi kestovaippaa.





Päälikankaat ovat puuvillakankaita, vihreä pallokuosinen ja vaaleanpunapohjainen sammakkokangas ovat jäännöskankaita. Muut kankaat ovat kierrätettyjä pussilakanakankaita. Uusia kankaita kului vain 40 cm.







Sisäpuoli on kierrätetty froteepyyhkeistä, joita en enää käyttänyt.  Kestovaipasta olisi tullut ohuempi ja taipuisampi, jos molemmat puolet olisivat olleet ohutta puuvillakangasta. Halusin kuitenkin froteepyyhkeellä ilmentää vaipan autenttisuutta ns. imukykyä. Näille vauvanukeille ei anneta mitään ruokaa eikä juomaa, joten nukesta ei tule myöskään ulos mitään oikeasti. (Nukelle voi siis syöttää vaikka vettä, jolloin se myös pissaa.)









Kehitin ompeluvaiheessa menetelmän, jossa pienissä purkeissa oli valmiina kuminauhat jalanteille ja keskitakaosaan sekä tarranauhat kiinnitykseen. 









Vauvanuket ja niiden "äidit" vaikuttivat tyytyväisiltä. Nämä viimeiset sovituskuvat ottivat nukkejen "äidit".

Kuuntelin olohuoneessa, kun tytöt leikkivät nukeilla ja uusilla vaipoilla omassa huoneessaan. Oli hauskaa kuulla, miten leikki sai uuden ulottuvuuden, kun vauvanuket "pissasivat ja kakkasivat" ja vaippoja kului ennätystahtiin. Välillä piti käydä "ostamassa uusia vaippoja".




Seuraavalla viikolla sain kiitoskirjeen.