torstai 24. tammikuuta 2019

Kalajoki

Minulla ei ole oikeastaan koskaan toisen sukan syndroomaa eli että jäisi toinen sukka neulomatta. Monesti neulon sukat ihan peräkkäin, koska silloin muistan miten ensimmäinen on tehty. Tai sitten neulon kahta sukkaa yhtäaikaa esim. varsi-varsi-kantapää-kantapää-jalkaterä-jalkaterä-kärkiosa-kärkiosa. 

Jostain syystä nämä sukat on aloitettu jo viime vuoden maaliskuussa ja yksi sukka oli valmiina. Sukkafinlandian ennätysneulomisen jälkeen neuloin kolmessa illassa ensimmäiselle sukalle parin.



Lankoina on käytetty Nalle Peltoa ja yksiväristä Nallea. Neuloin nämä sukat 2,75 puikoilla ja lankoja kului yhteensä 79 grammaa.



Malli on  Tiina Partasen suunnittelema Kalajoki, joissa kulkee kummankin sukan ulkosyrjällä mutkitteleva kuvio, joka syntyy nurjien ja kiertäen neulottujen oikeiden silmukoisen vaihtelusta. Välillä siirretään "jokea" puolelta toiselle, niin se mutkittelee.

 

Näiden sukkien erikoisuus kuvion lisäksi on kärkikavennuksissa. Ne noudattelevat varpaiden muotoa eli pikkuvarpaiden puolella kavennetaan lopussa enemmän kuin ison varpaan puolella. Näin saadaan sukista täydellisesti jalkoihin istuvat.

Tämä malli on aika samantyyppinen kuin aiemmin neulomani Mutkia matkassa sukat.  

Sininen ei ole ihan minun lempivärini, mutta näistä tuli niin ihanat että taidan lisätä nämä sukkalaatikkooni.

2 kommenttia:

  1. Kivat sukat! Mullakin on pari kerää vihreäpilkkuista Pelto-lankaa odottamassa, niistä teen joskus itselle sukat. Tykkään tosi paljon tuosta rauhallisesta pilkullisuudesta, ja kaikki värivaihtoehdotkin on olleet tässä langassa yllättävän kivoja. :) Ja sama homma, yleensä sukkapari valmistuu ongelmitta, joko yhtä aikaa tai erikseen. Eikä oo ollu ongelmia päättelynkään kanssa, hih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin oli tätä Peltoa pinkki ja tämä sininen, molemmat ihania. Jostain kumman syystä on jäänyt tämä pari kesken, onneksi nyt valmiina.

      Poista