sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Podcast jakso 20

Podcastin 20. jakso sisältää valmiina:

Oranssin neuletakin

Ruotosukat

Tähdet meren yllä lapaset




Keskeneräisinä ovat villapesupallot huivi ja neuletakki.

perjantai 27. maaliskuuta 2020

Oranssi neuletakki

Aloitin joulun ja uuden vuoden aikaan parin neuletakin neulomisen. Raidallinen neuletakki valmistui tuossa hiukan aiemmin ja nyt valmistui tämä toinenkin.



Tähän neuletakkiin ei ole mitään valmista ohjetta vaan laskin itse silmukat ja kerrokset olevassa olleen neuletakin koon mukaan ja mallitilkun avulla. Halusin raglanlisäykset niin, että lisäysten välissä kulkevat palmikot ja ne jatkuvat sivujen kohdalla helmaan saakka.







Lanka on Rowan felted tweed, Kaffe Fassetin väreissä. Langassa on 50% villaa, 25% alpakkaa ja 25% viskoosia. 100 grammassa on 340 metriä lankaa. 







Neuletakkiin kului lankaa yhteensä 434 grammaa ja minulle jäi 20 gramman pikkukerä. Tilastojeni mukaan olen kuitenkin ostanut tätä lankaa 500 grammaa. Yksi 50 gramman kerä on siis mystisesti kadonnut johonkin. Etsin kaikki lankalaatikkoni, mutta kerää en löytänyt. Vyötteitä minulla on tallessa 10 kappaletta, joten olen varmasti ostanut 500 grammaa. Ainoa selitys on se, että neuloessani tätä neuletakkia Namibian lomalla, yksi kerä on luiskahtanut projektipussista omille teilleen. 

keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Värjäyskokeiluja

Aviomies innostui kokeilemaan värjäystä sen jälkeen, kun hän oli kokeillut valkaisuainetta.

Hän kävi ihan itse ostamassa lakanan kaupasta, joka pestiin. Aviomies sulatti kattilassa kynttilävahaa (steariinia) ja painoi pesusienistä tehdyillä sabluunoilla vahakuvioita lakanalle.




Olin ostanut hänelle reaktiivivärejä ja kiinnitysainetta paikallisesta Taitaville askartelukaupasta. Aviomies värjäsi lakanan kylmävärjäysmenetelmällä. Taitaville kaupan sivuilla on hyvät ohjeet kylmävärjäykseen. 



Kun innostus on voimakkaimmillaan päällä, niin hän ei malta odottaa. Hän antoi kankaan olla liemessä vain kaksi tuntia, kun ohjeen mukaisesti olisi pitänyt liottaa 24 tuntia. Tämän vuoksi kangas on aika haaleaa värjäyksen jälkeen.




Aviomies pesi kankaan, jotta saa vahan pois kankaasta. Kankaan voisi myös keittää, jolloin vaha irtoaa. Minun mielestä vahaa oli niin vähän, että pesukone ei tukkeudu niin pienestä määrästä.

Tämän jälkeen prosessi uusittiin eli uudet vahakuviot, uusi värjäys toisella värillä, värjäys liemessä ja lopuksi pesu.




Leikkasin lopuksi kankaasta tyynyliinojemme kokoiset palat ja annoin aviomiehen saumuroida tyynyliinat kasaan. Tämä oli ainut vaihe, johon sain osallistua.

Minun mielestä värjäyskokeilusta tuli oikein onnistunut, ottaen huomioon, että aviomies ei ole mitenkään tekstiilialalla eikä kemiankaan alalla. Kun on riittävästi innostusta, jokainen voi oppia uutta.

maanantai 23. maaliskuuta 2020

Ruotosukat

Tämän vuoden sukkalaatikkotavoitteeni on neuloa asunnottomille miehille ja naisille sukkia paksummista langoista. Kun aina ei kiinnosta tehdä perussukkaa raidoilla, niin kerrosnousukuviot tuovat kivaa vaihtelua.



Nämä sukat tein Novitan ohjeella  Novitan 7 veljestä ja Kaupunkilangan Kivijalka langoista. Nämä sukat eivät loppujen lopuksi päätyneetkään asunnottomille vaan vein ne eräälle syntymäpäiväsankarille.




Lankoja kului yhteensä 152 grammaa ja neuloin sukat 3,5 puikoilla. sukat ovat noin kokoa 44-45.



Tämä on sellainen miesten sukkamalli, johon palaan uudestaan ja uudestaan.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Valkaisuainekokeiluja

Nämä eivät ole minun tekemiäni vaan aviomies innostui kokeilemaan Kloritella "värjäystä". Oikeastihan Klorite poistaa väriä.




Klorite ei ole kaikkein ympäristöystävällisin valkaisuaine, mutta se on erittäin tehokas valkaisija kotiolosuhteissa.




Ensimmäiseen paitaan aviomies ripotteli Kloritea ja sai aikaan roiskejälkiä.




Aviomies sitoi loppuihin paitoihin rautalangoilla erilaisia sidoksia kuvioiden aikaansaamiseksi. Hän ei ollut löytänyt kuminauhoja varastostani. Innostus oli kova ja heti piti saada tuloksia, joten hän käytti luovuuttaan.






Alkutilanteesta ei ole kuvia eikä työvaiheistakaan. Minulle lopputulokset esiteltiin vasta valmiina.








Viimeinen paita oli alun perin farkunsininen. Minun mielestä näistä tuli todella hienoja. Hienoa myös, että hän itse innostui asiasta ja teki itselleen oman näköiset t-paidat.

torstai 12. maaliskuuta 2020

Neulepuseron steekkaus neuletakiksi

Olen ostanut vuonna 2012 Islannista aidon islantilaisneulepuseron. Olisin halunnut neuletakin, mutta sopivaa väriä ja mallia ei löytynyt. Ostin sitten toiseksi parhaan vaihtoehdon. Neulepusero on erittäin lämmin, mutta minulla ei ollut käyttöä neulepuserolle. 





Haaveilin monta vuotta, josko leikkaisin neulepuseron edestä auki ja tekisin siitä neuletakin. Tällöin vaatteella olisi varmasti paljon enemmän käyttöä. Aristelin tuota leikkaamista ja katsoin monia ohjeita ja videoita asiasta. 





Nyt vihdoin rohkaistuin steekkaamaan eli leikkaamaan jälkikäteen edestä auki. Virkkasin ensin kiinteillä silmukoilla keskisilmukan molemmille puolille "vanat", jotta silmukat pysyvät kiinni eivätkä langat karkaa. Vahvistin vielä varmuuden vuoksi ompelukoneen suoralla ompeleella, varsinkin kaarrokkeen lankojen kiinnipysymisen.







Sitten leikkasin virkkausjanojen välistä langat poikki. Poimin silmukat virkkauksesta seuraavasta silmukasta. Neuloin puikoilla 4 kaksi oikein kaksi nurin resoria 10 kerrosta kummallekin puolelle. Toiseen listaan tein napinlävet 14 silmukan välein. 

Lopuksi ompelin virkkausreunan kiinni nurjalle puolelle. Olin ostanut nauhaakin, jolla voisin kiinnittää vrkkausreunan, mutta minusta reunasta tuli riittävän siisti ihan ompelemallakin.




Uutta lankaa kului 36 grammaa. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja olen iloinen, että vihdoin uskalsin tämän operaation tehdä.

tiistai 10. maaliskuuta 2020

Vihreä neuletakki

Ostin noin puolitoista vuotta sitten Keravalta Hilpeästä kahvikissasta kahta vihreää villalankaa. En ole ihan varma koostumuksesta, onko langassa polyamidia vahvikkeena. Lankoja oli vaalean vihreää ja tummempaa vihreää kumpaakin noin 200 grammaa.




Mietin kauan mitä langoista neuloisin, kun en ollut varma kestävätkö sukissa kulutusta. Lopulta päädyin raidalliseen neuletakkiin. Ostin lisää vihreän sävyisiä lankoja Ruskanlehdeltä Polwarth DK sävyissä havumetsä ja syvä vesi. Yhden lisävyyhdin ostin Kässäpuodista Jalovillaa sävyssä havumetsä. Raidoitusta kokeilin mallitilkkuun ja aloitin neulomisen.





Neuloin neuletakin ilman mitään valmista ohjetta, mutta perusohjeena olen käyttänyt tätä laskelmaa. Rytmitin vaaleaa vihreää ja tummempaa vihreää pohjaväriksi ja raitalankoja vuorotellen. Aloitin vaaleasta vihreästä ja tavoitteena oli päättää tummempaan vihreään. Tässä onnistuin erityisen hyvin. Hihat päättyivät onneksi vaaleaan vihreään, jolla neuloin myös resorit.




Kaiken kaikkiaan lankoja kului 625 grammaa. Neuloin neuletakin puikoilla numero 4 ja resorit 3 puikoilla. Helmassa en muistanut vaihtaa pienempään puikkokokoon vaan posotin resoritkin nelosilla, hups.



Neuletakki valmistui nopeasti eli oli inspiroivaa neulottavaa. Aloitin neulomisen vuoden vaihteen jälkeen ja helmikuun lopussa oli valmista. 

sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Baby Born nukelle vaatteita, osa 2

Ensimmäiset Baby Born vaatteet olivat niin toivottuja ja odotettuja, että ompelin nukeille muutaman vaatteen lisää. Lasten vaatteissa teen useamman vaatteen samalla kaavalla, käytin samaa tekniikkaa nuken vaatteissakin. Ompelin tyttö- ja poikanukeille viisi tunika/mekkoa ja viidet legginsit. Kaavat ovat Kangaskorjaamolta kuten nämä ensimmäisetkin vaatteet.












Ompelin tunika/mekkoon eteen pitsireunaiset vetoketjut. Vetoketju ei avaudu alhaalta, mutta vaatteen voi pukea hyvin.




Legginseissä on kuminauha vyötäröllä. Tällä kertaa huolittelin kaikki käänteet suoraompeleella. Edellisissä nuken vaatteissa sanoin, etten laske kankaiden menekkejä, mutta jos laskisi nimelliseksi menekiksi 5 cm/vaate, niin saa yhteensä 50 cm.

Bonuksena ompelin vanhoista sukistani nukeille sukkahousut. Ohjeet myös Kangaskorjaamolta.





Nukkeleikit saivat heti uutta virtaa uusien vaateiden myötä. Kaikki vaatteet testattiin läpi ja erilaisia yhdistelmiä kokeiltiin ahkerasti.

perjantai 6. maaliskuuta 2020

Päivä Provencessa sukat

Sukkafinlandian viimeinen etappi alkoi Kalevalan päivänä klo 16. Pääsin töiden ja kotiaskareiden jälkeen aloittamaan sukat noin klo 18 aikoihin. Sukkien nimi on Päivä Provencessa ja ne on suunnitellut Soile Pyhänniska.





Neuloin ensimmäisenä iltana ensimmäisen sukan ensimmäisen kukkakuvion loppuun saakka.





Lauantai oli karkauspäivä ja minulle oli tärkeämpää geokätköillä karkauspäivänä tiettyjen tilastojen takia. Jatkoin sukkien neulontaa vasta iltapäivällä klo 17 aikoihin. Ennen nukkumaan menoa sain neulottua ensimmäisen sukan jalkaterän puoleen väliin saakka.



Sunnuntaina jatkoin neulomista ja sain ensimmäisen sukan valmiiksi. Toisesta sukasta sain neulottua kantapään aloitukseen saakka. 




Maanantai-iltana töiden jälkeen jatkoin neulomista, samoin tiistaina ja keskiviikkona. Sain sukat valmiiksi keskiviikkona klo 21 aikoihin. Päättelyyn ja kuvaamiseen meni vajaa puoli tuntia lisää aikaa.




Sukissa oli hauska ruutukuvio ja sukkien päälle tuli Roositud tekniikalla kukkakuvio. Mallailin eri värisiä kuviolankoja sukkien päälle, mutta mikään ei oikein mielestäni sopinut. Valitsin sitten punertavan nallelangan, että edes jotain saan aikaiseksi. Pohjalangat, valkoinen ja lila, ovat Kirjopirkkaa ja Roosanauha lankaa. lankoja kului yhteensä 97 grammaa.





Sukissa on 70 silmukkaa ja neuloin ne puikoilla 2,5. Niistä tuli kokoa 43, kun minimimitta oli täynnä. Lähes kaikki tämän vuoden sukkafinlandia sukat ovat olleet minun käsialalla liian suuria. Ajattelin purkaa punaisen kukkakuvion pois ja käyttää sukkia miesten sukkina.



Sukissa on myös kivasti kantapään kavennukset sukan alla, jolloin sinne muodostuu raidallinen kolmio. Näin ruutukuvio jatkuu kauniisti kantapään jälkeen.

Sain sukat valmiiksi ajallaan, etapin 5 sukkia, Kattia kanssa, en voinut edes aloittaa ja etapit 4 ja 3 jäivät minulta kesken.

Sijoituin tällä etapilla sijalle 71 ja tällä hetkellä ole kokonaistuloksissa sijalla 101. Kokonaistulos voi vielä muuttua, koska kilpailuaika päättyy naisten päivänä ensi sunnuntaina.  Tänä vuonna kisa oli osaltani aika epäonninen, mutta se on vain elämää eikä asioille aina voi mitään.