maanantai 21. tammikuuta 2019

Tiskiliinoja lahjaksi

Neuloin ja virkkasin yhteensä 20 tiski-/siivousliinaa lahjoiksi. Asettelin ne nätisti lasipurkkeihin, jotta niitä voi pitää tiskipöydällä.


 Ensimmäinen lahjansaaja toivoi harmonista värimaailmaa: mustaa, harmaata ja valkoista. Nämä sopivat hänen sisustukseensa parhaiten.


 Virkkasin näistä ensimmäisistä liinoista suurempia kuin mitä olen aiemmin virkannut. Edellisiä tiskiliinavirkkauksia voit katsoa  
täältä
täältä 
ja täältä




Ylläoleva liina on neulottu dominotekniikalla, muut liinat ovat virkattuja.
 


Ohjeita olen katsonut erilaisista lähteistä, mm. Prinsessajutun blogissa on erilaisia vaihtoehtoja. Pinon päällimmäisen ohje löytyy Novitan sivuilta.


Kymmenen liinaa mahtui juuri ja juuri lasipurkkiin. Miksikö näin täyteen? Käytössä on aina yksi liina ja pyykkihuollosta riippuen pyykissä odottaa yksi-kaksi liinaa. Näin purkki on oikeasti käytössä vajaampi.



Toiseen purkkiin virkkasin sekalaisen värisiä liinoja. Nämä ovatkin hiukan pienempiä kuin osa musta-harmaa-valkoinen erästä.
 

Yllä olevan liinan ohje on muokattu juhannusruusu, ohje täältä
 


Minusta tiski-/ siivousliinoissa toimii parhaiten sellaiset mallit, joissa on joukossa "reikiä". Näin liina kuivuu nopeammin. Se myös puhdistaa mielestäni paremmin, koska reikäosiot antavat liinaan enemmän kolmiuloitteisuutta ja siten hankaavaa osiota. En tiedä ymmärsittekö mitä tarkoitan.


 Loput liinat ovat aiemmin mainitun Prinsessajutun ohjeilla, pylväitä ja ketjusilmukkaraitojen vaihtelua. Viimeisimmät taisin keksiä ihan itse eli tein neliömuotoon vuorotellen reikäraitoja ja pylväsraitoja. 


Käytin liinoihin Lankamaailman Bommix Bamboo ja Blend Bamboo lankoja. Nämä olivat keskenään hiukan erivahvuisia, toinen 105 m/50 g ja toinen 150 m/50 g, joten värejä yhdistäessä pitää katsoa että ovat samaa merkkiä. Tätä en huomannut kaupassa ostaessani, mutta käsissä paksuusero kyllä tuntui. Näihin 20 liinaan kului lankoja yhteensä 656 grammaa.

5 kommenttia:

  1. Hauskat purkilliset! :) Rättien virkkaaminen on minusta mukavaa puuhaa, pitäisikin ottaa taas uusi työn alle. Mie oon kovasti tykästynyt Raikkaat rätit -kirjan malleihin. Voitin kyseisen kirjan arvonnasta joskus, ja siitä olen useamman mallin jo tehnytkin, mutta vielä riittää kokeiltavaa. Voin suositella, jos haluaa vaikka kirjastosta lainata.

    VastaaPoista
  2. Lasipurkkiin tiskiliinat tosi hieno idea ja kiva antaa lahjaksi.
    Nättejä värejä kaikissa purkeissa.

    VastaaPoista
  3. Hauska idea, varsinkin lasipurkin kanssa niin on vedeltä suojassa! Siivousliinoja tarvitsee jokainen ja tämä olisi hyvä lisä siivouskaappiin. Ekologinen ainakin!

    VastaaPoista