perjantai 26. helmikuuta 2021

Kaaso nro 1

 SukkaFinlandia eteni toiseksi viimeiselle etapille, numeroon 5. Tällä kertaa neulottiin intarsia neuletta ja sukkien nimi on Kaaso nro 1. Sukat on suunnitellut nimimerkki adelheid eli Heidi Lindroos.




Hehkutin aiemmin, että edellisen etapin sukkamalli, Mosaiikkikukkia, olisi ollut lempimallini. Tämän kertainen malli menee kirkkaasti ohi. Vaikka en ollut koskaan aiemmin neulonut intarsianeuletta, niin jäin totaalisen koukkuun tähän malliin. Intarsia neuletta neulotaan edestakaisin niin, että välillä neulotaan nurjia kerroksia. Minua ei nurjien kerrosten neulominen haittaa vaikka se on ihan pikkuisen hitaampaa kuin oikean neulominen. 



Kilpailu alkoi perjantaina klo 12, mutta töiden vuoksi pääsin aloittamaan sukat vasta klo 16 aikoihin. Neuloin ensimmäisenä iltana ensimmäisen sukan kantapäähän saakka. Oli pakko luovuttaa puolilta öin, koska seuraavana aamuna oli todella aikainen herätys.





Lauantaiaamuna menin aikaisin kampaajalle, koska päivällä oli kummitytön häät. Häissä meni pitkälle iltapäivään. Jatkoin sukkia ja sain ensimmäisen sukan valmiiksi. Päättelykerroksen jätin suosiolla sunnuntaihin. Päättely tehtiin neulalla tubular cast off tekniikalla. Samanlainen päättely oli Sari Nordlundin Fleuriste sukissa



Sunnuntainakin minulla oli menoa, joten pääsin neulomaan vasta iltapäivällä. Sunnuntaina sain neulottua toisen sukan kantapään käännökseen saakka. Maanantaina töiden jälkeen sain toisenkin sukan valmiiksi. 



Kuvassa sukkien nurja puoli, se piti kuvata kilpailusuoritusta varten.


Päävärini pinkki Fabel loppui kesken, joten purin ensimmäisestä sukasta lankaa samaan kohtaan ja neuloin molemmat sukat loppuun kirjavalla Fabelilla. Pinkki lanka oli Fabelia, violetti lanka oli Kirjopirkkaa ja vaalea lanka oli Lankafarmin joulukalenterista väri syksyinen kanerva. Lankoja kului yhteensä 64 grammaa.




Sukat aloitettiin varpaista ja päävärin lisäksi sukkiin tuli kaksi kuvioväriä. Sukissa on 64 silmukkaa ja neuloin sukat 2,25 pyöröpuikoilla yhden sukan kerrallaan. Sukista tuli kokoa 39, koska neuloin niin innokkaasti etten huomannut aloittaa kantapäätä ajoissa. Malli oli muutenkin loistava, koska yhteensä piti tehdä tietty määrä pitsitoistoja, mutta itse sai valita tuleeko ne jalkaterään vai varteen. Lyhyempi jalkaterä teettää pidemmän varren ja päinvastoin.



Ohje oli erittäin selkeästi kirjoitettu ja tietyistä tekniikkakohdista oli apuna YouTube videot. Pidin sukissa myös siitä, että ne ovat peilikuvat. 

Olin tällä etapilla sijalla 54. Mietin vielä kilpailun jälkeen, että lyhennänkö varsia niin, että puran erivärisen langan pois. Voi olla että annan olla, onpahan sitten persoonalliset sukat.
 

2 kommenttia:

  1. Tämä oli kyllä kiva malli, vaikka haastoikin opettelemaan uutta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin oli haastava malli, mutta lopulta todella kaunis. Tästä tuli minun lempparini tämän vuoden kisassa.

      Poista