sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Tript sukat


Voitin Jaanan lankapajan yhteisneulonta- ja yhteisompeluarvonnassa lahjakortin. Ostin Jaanan suosituksesta kirjavaa Kirjopirkka lankaa turkoosin sävyssä.



Ihastuin Ravelryssä Tript sukkien malliin. Mallissa kuvio muodostuu takareunasta neulottujen oikeiden ja nurjien silmukoiden vuorottelusta. Yhden silmukan palmikot muodostavat sukkaan vinoneliön muotoisen kuvion. 


Sukat oli todella koukuttavaa neulottavaa, neuloin nämä ihan muutamassa illassa valmiiksi. Sukat aloitettiin varpaista ja pääteltiin varteen. Kantapää on vahvistettu kantapää ranskalaisella käännöksellä. Se sujui hienosti ohjeen mukaan.



Sukat oli mitoitettu kolmelle koolle, neuloin niistä pienimmän koon eli sukat ovat naisten kokoa 38. Neuloin nämä puikoilla numero 2,5 ja lankaa kului yhteensä 59 grammaa. 

Sukat päätyvät omaan sukkalaatikkooni.

2 kommenttia: