perjantai 23. marraskuuta 2018

Riikka sukat

Palasia arjestamme podcastin julkaisija Riikka julkaisi Riikka sukat Ravelryssä. Seuraan Riikan podcastia ja ihastuin malliin. Nämäkin sukat valikoituivat mukaan Afrikan matkalle, koska valitsin sinne mukaan sellaisia neuleita, joissa on sama puikkokoko. Näin ei tarvinnut ottaa matkalle mukaan monia erilaisia puikkoja.



Lankana näissä on käytetty Himalaya socks bamboo lankaa, joka on erittäin pehmeää ja miellyttävää neuloa. Lankaa kului 70 grammaa. Kantapää on ristiinvahvistettu siten, että lanka jää oikealle puolelle silmukan noston yhteydessä. Kantalapun reunassa on kahden silmukan verran ainaoikeaa. Kärjessä on leveä nauhakavennus.
 

Puikot olivat 2,5 ja silmukoita oli 64.  Riikka oli suositellut jopa numeron 2 puikkoja, minulla näistä tulikin liian leveät omaan jalkaan. Lyhensin hieman mallikuvio-osaa kärjessä niin sain sopivan pituiset 38 jalkaan sopiviksi.


Ihastuin erityisesti tuohon jalan reunassa kulkevaan pitsineuleeseen. Kuvio oli helppo ja sen oppi nopeasti ulkoa. Pidän  myös siitä, että on selkeästi oikean ja vasemman jalan sukka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti