sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Kätköilyä maailmalla: Moldova-Romania-Bulgaria-Makedonia-Kosovo, kesäkuu 2014

Itä-Euroopan juna- ja automatkailua teimme kesäkuussa 2014.  


Lensimme Chisinauhun Moldovaan, josta löysimme vain yhden tradikätkön. Tässä kaupungissa oli erittäin huonosti kätköjä. 




Matkustimme junalla yön yli Bukarestiin Romaniaan. Junassa oli pääsääntöisesti kahden hengen hyttejä, joten matka oli mukavaa loikoilua ja  nukkumista. Minä tosin nukun erittäin huonosti junissa. Junamatkalla piti seisoskella rajalla, koska junaan vaihdettiin telit. Romaniassa on eri raideleveys kuin Moldovassa. Bukarestista löysimme kolme tradikätköä. 




Haahuilimme aamupäivän kaupungilla katsellen ympärillemme. Olimme varanneet hotellihuoneen päiväksi nukkumista varten. Pääsimme sinne puolita päivin. Päiväunet ja suihku tulivatkin tarpeeseen.


Seuraavaksi yöksi olimme varanneet junamatkan Sofiaan Bulgariaan. Tässäkin junassa meillä oli kahden hengen hytti. Asemalla oli hieman säätämistä junalippujen kanssa. Junaan piti maksaa asemalla hyttipaikka, sitä ei jostain syystä saanut etukäteen varattua junalipun yhteydessä. Konduktöörit eivät osanneet englantia, mutta aviomies onneksi osasi venäjää. Venäjäksi yritimme selvittää hyttipaikkaa, niin konduktööri nappasi lippumme ja lähti kulkemaan laiturin toiseen päähän. Odottelimme hetken hänen palaamistaan, mutta loppujen lopuksi aviomies meni kysymään lippujamme. Liput olikin kadonneet johonkin. Yritimme päästä junaan ilman lippuja, jolloin toinen konduktööri kielsi junaa pääsyn. Ensimmäinen konduktööri oli antanut lippumme kiinalaiselle seurueelle, joka onneksemme palautti lippumme ja pääsimme junaan. 



Sofiasta löysimme yhden tradin. Täälläkin kiertelimme katselemassa paikkoja. Iltapäiväksi olimme varanneet autokyydin Skopjeen Makedoniaan. 


Automatka Sofiasta Skopjeen kesti viisi tuntia. Kuljettajamme ei paljon jutellut, joten katselimme maisemia ja seurasimme GPS:n ruudulta matkan etenemistä. Rajamuodollisuudet sujuivat nopeasti. 
Yövyimme Skopjessa huoneistohotellissa, joka sijaitsi aivan uudessa rakennuksessa. Skopjea rakennetaan mahtipontiseksi kaupungiksi. Illallisella oli kovasti jalkapallofaneja ja isoja screenejä pelien katsomista varten. Skopjesta löysimme kaksi kätköä.




Seuraavalle aamulle olimme varanneet automatkan Pristinaan Kosovoon. Geokätköilykartta ei vielä tunnista Kosovoa omaksi maakseen, joten kartassa on tässä kohdassa aukko. Odotamme kuitenkin, että Kosovo joskus tunnustettaisiin omaksi maakseen ja saamme uuden maamerkinnän. Automatka kesti vain pari tuntia ja täälläkin rajamuodollisuudet hoituivat nopeasti. Pristinasta löysimme yhden kätkön.





Kotimatka hoituikin lentäen Helsinkiin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti