perjantai 12. tammikuuta 2018

Nurmilintu

Sain ystävältäni joululahjaksi ihanan liukuvärjätyn huivilangan. Heti jouluyönä etsin sopivan huivimallin ja aloin neulomaan. Malliksi valikoitui Nurmilintu, jonka on suunnitellut Heidi Alander. Ohjeen mukaiseen huiviin olisi kulunut lankaa noin 100 grammaa ja minulla oli vyötteen mukaan 150 grammaa lankaa. Jatkoin huivin kokoa niin suureksi kuin lanka riitti eli yhden pitsikuvion ja kaksi ainaoikein osuuden verran. Lankaa jäi jäljelle 3 grammaa. Punnitsin valmiin huivin ja vaikka kuinka monta kertaa punnitsin, niin sain tulokseksi aina 137 grammaa. En tiedä mihin vyötteeseen verrattuna hävisi 10 grammaa, koska päättelylankojakaan ei oikeastaan ollut. No, kuitenkin lankaa kului 137 grammaa.




Lanka liukui ihanasti punaisesta violettiin, välissä oli mustaa. 






Minulla tuotti suuria vaikeuksia tuo pitsineuleraita. Purin ensimmäisen raidan varmaan kolme kertaa ja toisenkin raidan kahdesti. Vasta kolmas pitsineuleraita onnistui kerralla oikein. Tämä ei missään nimessä ole moite suunnittelijaa kohtaan vaan joskus ei vaan ymmärrä vaikka mikä olisi. Sitä suurempaa onnistumisen iloa sainkin kokea huivin valmistumisen jälkeen. 


2 kommenttia: