lauantai 30. marraskuuta 2019

Trikoovaatteita kaksospojille

Kummitytön kaksospojat täyttivät kaksi vuotta. Ompelin heille trikoovaatteita lahjaksi.



Trikoot paitoihin ostin Ottobren myymälästä Rovaniemeltä. Housujen joustocollege on ostettu Eurokankaan palalaarista.


Ruskeassa paidassa uiskentelee kaloja ja sinisissä paidoissa juoksee hiiriä.


Lisäsin ruskeisiin paitoihin etutaskut. Paitojen kaava on Allt om Handarbete Sömnadsmagasin lehdestä, numerosta 4/2019. Paidat ovat kokoa 92 cm.


Paidoissa on edessä napituskaitale ja napit. Kauluksena on yksivärisestä trikoosta muotoonleikattu kaitale. Hihansuut ja helma on päärmätty kaksoisneulaompeleella.


Housuissa on kuminauha vyötäröllä ja lahkeensuissa erilliset kaitaleet. Kaitaleiden ompelussa piti olla tarkka, ettei kuvio mennyt ylösalaisin. 


Housut on ommeltu joustocollegesta, jonka sisäpuoli on harjattu pehmeäksi.  Housujen kaava on Ottobre 1/2016, koko on myös 92 cm. Kaikkiaan kankaita kului 2,7 metriä.

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Maastokuvioiset miesten sukat

Ostin syntymäpäivärahoilla Jyväskylän Taito shopista maastokuvion väristä kirjopirkkaa (400 m/100g). Neuloin langasta Basketry socks ohjeella miesten sukat.




Lankaa kului yhteensä 78 grammaa. Neuloin puikoilla 2,5.
 

Sukat ovat kokoa 43. Aviomies saa nämä sukat sukkalaatikkoonsa.


  
Raidat eivät mene ihan kohdakkain, mutta se ei haittaa minua.

perjantai 15. marraskuuta 2019

Kännykkälaukut naisille

Ompelin kolme kännykkälaukkua naisille samalla ohjeella kuin nämä tyttöjen laukut



Ensimmäisen laukun ompelin Marimekon Kompotti kankaasta, jota minulla oli jäänyt yli ompelemastani hameesta. Ystäväni pyysi ompelemaan hänelle sellaisen kännykkälaukun, jossa on molemmilla puolilla taskut.




Toinen laukku on ommeltu puuvillakankaasta jonka sain työkaveriltani ja josta olin ommellut caprimittaiset housut.
Käytin tehosteena punaisia vetoketjuja.




Kolmas laukku on ommeltu sammakkokuviollisesta puuvillakankaasta. Kangas on ostettu Wexleriltä Lahdesta.






Kaikkiaan kankaita kului 0,60 metriä. 


keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Kasseja

Siivosin kesneräisten käsitöiden laatikkoa ja löysin nämä keskeneräiset kassit.


Kassit olivat jääneet keskeneräisiksi, koska niihin ei ollut sankoja valmiina. Kävin ostamassa kasseihin sangat ja sain kassit nopeasti valmiiksi. Paikallisessa kaupassa ei ollut kaksia samanlaisia sankoja, joten kasseissa on hieman erilaiset sangat.
 

En valitettavasti muista mistä kassien kaava ja malli on löydetty. Pahoittelut siitä.


Kangas on vanha lakana, jonka olen värjännyt pesukoneessa ja käyttänyt värjäysessä shiboritekniikkaa. Kangaskulutus on siis 0 m. 
Lisää näistä värjätyistä kankaista ja niistä ommelluista kasseista voit lukea täältä

maanantai 11. marraskuuta 2019

Tajunnanvirta KAL 2

Pipotusta podcastia pitävä Johanna järjesti toisen kerran tajunnanvirta KAL eli yhteisneulonnan jämälangoille. 

Tällä kertaa neuloin sukat Nallesta, kuten ensimmäiselläkin kerralla. Tällä kertaa halusin syksyn väriset sukat. Tähän minua on kovasti inspiroinut Johanna, joka käyttää aika paljon syksyn värejä. Pidän itsekkin syksyn väreistä.




Sukkiin ilmestyi joka toinen päivä uusi vihje ja vihjeen sai tulkita ihan omalla tavallaan. Kaikki vihjeet löytyvät Tavaroiden taikamaailma blogista jos innostut vielä näitä neulomaan. 

Kantapää on perinteinen hollantilainen kantapää. Kärkikavennuksessa oli suotavaa käyttää sellaista kavennusta, jota ei normaalisti tee. Tein nelitahokavennuksen, jota en koskaan käytä sukissa.
 

Noudatin vihjeitä omalla tulkinnallani, ainoastaan resorin jälkeinen kohta oli pikkuisen erilainen. Siinä oli ohjeena neuloa kaarevia kuvioita. Minun kuvioista tuli vahingossa kolmioita vaikka yritin puolikkaita palloja. En harmittele tuota enempää, se on nyt sellainen kuin on.



Neuloin sukat puikoilla numero 3 ja siis Nallesta. Silmukoita oli 56 ja sukat ovat naisten kokoa 37-38. Langat olivat kaikki jämälankoja ja niitä kului 90 grammaa.

Nämä sukat eivät kauneudestaan huolimatta jää minulle vaan minulla on syksyn värejä rakastava ystävä, joka saa nämä joululahjaksi. (Tiedän, ettei hän lue blogiani, niin uskallan tämän paljastaa)

lauantai 9. marraskuuta 2019

Virkatut mandalat

Näin Virkkumanian podcastin jaksossa 8 ihanat virkatut mandalat. Kysyin siskoltani haluaisiko hän vastaavia mandaloita kotiinsa. Siskollani on lasitettu parveke ja ajattelin mandaloiden sopivan parvekkeelle hyvin.


Ostin Sinellistä neljä erikokoista metallivannetta ja aloitin virkkaamisen.
 

Etsin netistä ja pinterestistä erilaisia mandaloita ja sovelsin oman pään mukaan vanteisiin sopiviksi. Joihinkin malleihin piti lisätä kerroksia ja joistakin piti tehdä pienempiä.


Siniseen mandalaan malli löytyi Virpi Siiran kirjasta omakoppa - ympyrä.


Lankoina olen käyttänyt puuvillalankoja mm. Novitan Kartanoa, Novitan Huvilaa, bambusekoitelankoja, puuvillasekoitelankoja mm. Novitan Miamia. Lankoja kului yhteensä 179 grammaa.


Virkkauksen jälkeen kiinnitin mandalat vanteisiin joko virkkaamalla tai kieputtamalla lankaa vanteen ympäri. Lopuksi kastelin mandalat ja  annoin kuivua. En käyttänyt mitään kovettavia aineita. Hyvin pysyivät kasassa, suurin pikkuisen aaltoili, mutta siskoni sanoi senkin asettuneen käytössä.


Siskoni piti kovasti lahjasta. Mandalat ovat hänen toiveiden mukaisesti sini- ja vihreäsävyisiä.

torstai 7. marraskuuta 2019

Ostoskasseja verhoista ja pussilakanoista

Siskoni antoi minulle käytöstä poistettuja pussilakanoita ja verhoja. Leikkasin ja ompelin niistä kankaisia kauppakasseja kahta eri kokoa.


Verhoista ompelin suurempia ostoskasseja. Kaavan olen joskus mittaillut marketin muovikassin mukaan.




Pussilakanoista ompelin pienempiä ostoskasseja. Nämä ovat marketin hedelmäpussin mitoilla.


Ainoastaan koirakangas oli "neitseellistä" eli käyttämätöntä kangasta ja sitä kului 40 cm.

tiistai 5. marraskuuta 2019

Pörrösukat

Neuloin Yöjalassa sukat Fabelista ja Kid silk langasta. Neuloin jämälangoista punaiset kimaltavat unisukat ja nyt sain neulottua vihreistä Yöjalassa sukista jääneistä langoista lyhytvartiset pörrösukat.


Neuloin puikoilla numero 3 ja 56 silmukalla. Aloituksessa 15 kerrosta resoria, normaali hollantilanen vahvistettu kantapää ja lopussa sädettäinen kärkikavennus. 
 
Jalkaterän päällä kulkee resori. Kaikkiaan lankoja kului 60 grammaa. Sukat ovat naisten kokoa 37-38.

Koska neuloin itselleni ne yöjalassa sukat, niin nämä sukat päätyvät hyväntekeväisyyteen, ehkä joulupakettiin.

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Pussukka farkunlahkeesta

Ompelin siskolleni hänen toivemittojen mukaisen pussukan. Käytin pussukkaan kierrätysfarkkuja ja puuvillakangasta.



Pussukan mitat ovat: korkeus 15 cm, leveys 26 cm ja syvyys 5 cm. Pussukan yläreunassa on vetoketju.


Ompelin ensin farkuista hyödynnetyt kaistaleet toisiinsa ja tikkasin ne sinapinkeltaisella langalla. Leikkasin suorakulmion muotoiset kappaleet sekä vuori- että päälikankaasta. Leikkasin kulmiin suorakulmiot, jotta sain laskokset aikaiseksi.


Vuoritin pussukan Nalle Puh kuvioisella puuvillakankaalla. Vuorikangasta kului 20 cm. 

Simppeli, helppo ja nopea toteuttaa.