sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Hellunen

SukkaFinlandia on edennyt jo neljännelle etapille. Neljännellä etapilla neulottiin Pirjo Iivosen suunnittelemat Hellunen sukat. Minäkin pääsin tällä kertaa määräajassa maaliin.  Sukkien ohje julkistettiin sunnuntaina 14.1.18 klo 12, minä aloitin sukat vasta maanantaina illalla ja sain ne valmiiksi sunnuntaina 21.1.18. Sijoitukseni oli 95. En omasta mielestäni mitenkään urakoinut sukkia vaan kävin normaalisti töissä, ulkoilutin koiria ja nukuinkin.


Neuloin nämä sukat Novitan Nallesta harmaalla ja kirkkaansinisellä.  Vaikka sininen ei kuulu lenpiväreihini, niin sukista tuli yhdet lempisukistani tässä SukkaFinlandiassa.
 

Olen aikaisemmin valitellut SukkaFinlandian mallien vaikeutta, mutta nämä olivat mielestäni helpot neuloa. Varren ja jalkaterän mallikuvio oli kuusi kerrosta korkea, joten sen oppi nopeasti ulkoa. Hiukan aina jännitän, kun pitää tehdä minimissään tietty kerrosmäärä, että tuleeko liian suuret sukat. Tällä kertaa minimikerrosten lisäksi lisäsin kaksi kerrosta ja ohjeen mukaiset kärkikavennukset niin sain täydellisen kokoiset sukat.
 

Sukissa on taas minulle uusia asioita: Nirkkoreunainen aloitus sukkapuikon ja virkkuukoukun avulla, latvialaiset palmikot varren alku- ja loppuosassa sekä ristikkäinen kärkikavennus.  Kaikki sellaisia teknisiä ratkaisuja, että aion käyttää niitä myöhemminkin.
 

Kantapää on perinteinen ranskalainen kantapää. Sukan loppuosa silmukoitiin neulomalla. Neuloin sukat puikoilla numero 2,75 ja lankaa kului yhteensä 104 grammaa.

2 kommenttia:

  1. Tästä mallista kyllä tykkäsin minäkin, mielestäni kivoin malli kisassa tähän asti. :) Olisin itsekin käyttänyt harmaata valkoisen parina sukissa, jos mulla ois ollu lankaa valmiina, mutta eei. Viininpunaisella mentiin sitten ja ihan hyvä niin. Tsemppiä seuraavillekin etapeille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos terveisistä. Minusta SukkaFinlandiassa ja muissakin yhteisneulonnoissa on parasta, kun näkee muidenkin ihania neulomuksia. Tsemppiä itsellesi seuraaviin etappeihin.

      Poista