tiistai 28. huhtikuuta 2026

Mariella sukat

Neulekori 2026 yhteisneulonnassa saamme joka kuukausi uuden ohjeen. Huhtikuun ohjeena on Mariella sukat. Mallin on suunnitellut Emilia neuloo @emilia_neuloo



Neuloin sukat Novitan Nalle langasta 2,75 mm puikoilla. Sukissa on alkuun 70 silmukkaa, joita kavennetaan varressa. Jalkaterässä on 58 silmukkaa. 




Sukissa on kauniita palmikoita sukan etuosassa, takaosa on sileää neulosta. Ohjeessa oli tiimalasikantapää, mutta neuloin sukkiin hollantilaisen lappukantapään. Se sopii omaan jalkaani paremmin. 



Lankaa kului yhteensä 90 grammaa. Sukista tuli naisten kokoa 38.

perjantai 24. huhtikuuta 2026

Retki sukat

 Sukkalaatikko2026 haasteen huhtikuun sukat ovat nimeltään Retki

Mallin on suunnitellut Inka Järvikangas, @inkaiidaliina




Käytin sukkiin Alizen harmaata ohutta sukkalnkaa ja punaista Hot Sock sukkalankaa. 





Malliohjeessa oli tiimalasikantapää, mutta neuloin sukkiin hollantilaisen laatikkokantapään. Käytin punaista lankaa kantapäässä, koska harmaa lanka ei olisi riittänyt kantapäiden kanssa sukkiin. Haluan käyttää näihon sukkalaatikko sukkiin vain jämälankoja mahdollisuuksien mukaan.




Sukista tuli miesten kokoa 43, koska halusin että raidat menevät tasan eikä kuvio lopu kesken. Lankoja kului yhteensä 68 grammaa. Neuloin sukat 2,25 mm puikoilla.

tiistai 21. huhtikuuta 2026

Taimi lapaset

 Lapasboksin huhtikuun lapasina ovat Taimi lapaset. Nämä lapaset on suunnitellut Janika Seppälä, instagramissa @janikaknit. 



Lapasissa on kaunis pitsikuvio käden selkäpuolella. Kämmenpuolelta on sileää neuletta. Lapasissa on kiilapeukalo.




Neuloin lapaset Novitan 7 veljestä langasta. Käytin 3,25 mm puikkoja. Lankaa kului yhteensä 75 grammaa.



Lapaset ovat naisten kokoa. 

perjantai 17. huhtikuuta 2026

Pussilakanasta kauppakasseiksi

  Ystäväni pyysi ompelemaan kestokauppakasseja. Hän antoi vanhat pussilakanat materiaaliksi.



Minulla on vakiokaava, joka on kopioitu kauppojen ostoskassista. Pienempi versio on hedelmäpussien kokoinen.








tiistai 14. huhtikuuta 2026

Sydämelliset lapaset

 Instagramissa ja Facebookissa on erilaisia yhteisneulontoja eri vuodenaikoihin. Ystävänpäivän aikaan tänä vuonna oli instagramissa nimimerkillä thelittlefinnishknittingblog sydämellisen lapasten yhteisneulonta.




En ehtinyt neuloa lapasia samaan tahtiin muiden kanssa. 




Lapasissa on sydänkuvioita kirjoneuleella. Käytin lankoina harmaata Alizen paksua sukkalankaa ja punaista Novitan 7 veljestä lankaa.



Lapaset ovat naisten kokoa, neuloin lapaset 3,25 mm puikoilla ja 48 silmukalla. Peukalo on neulottu 20 silmukalla. Lankoja kului yhteensä 77 grammaa.

perjantai 10. huhtikuuta 2026

Pieniä korjauksia lastenvaatteisiin

 Korjauspinossa oli tällä kertaa lasten vaatteita. Lapsen t-paitaan oli tullut pieniä reikiä.



Korjasin pienet reiät tikkaamalla suoralla ompeleella. Reikien takana on ohut kangas tukemassa ompeleita.



Liimasin ompeleiden päälle vielä vaatelaastarin, niin paikkaus on siistimpi.




Pojan housuihin oli tullut reikiä. Korjasin reiät suoraompeleella. Reikien takana on ohut kangas tukemassa ompeleita.





Nämä olivat tämän vuoden kymmenes ja yhdestoista korjaus. 

tiistai 7. huhtikuuta 2026

Rose palmikkolapaset

 Tilasin Pretty Little Hearts  lapasten ohjeen ja sain kaupanpäälle Rose palmikkolapasten ohjeen.




Ohjeen on suunnitellut Maarit O. instagram nimimerkki sweetandsocks.




Lapasissa on kiilapeukalo ja lapasten kämmenpuoli sileää neulosta.




Lapasten selkäpuolella on kaunis palmikkoneulekuvio. 




Käytin lapasiin Novitan 7 veljestä lankaa, neuloin lapaset 3,25 mm puikoilla. Lapasissa on 48 silmukkaa ja ne ovat naisten kokoa. Lankaa kului yhteensä  75 grammaa.

perjantai 3. huhtikuuta 2026

Collegehousut miehelle

 Ompelin puolisolle pyjaman lisäksi collegekankaiset olohousut kotikäyttöön.



Näissäkin housuissa otin vanhat, kuluneet yöpuvun housut malliksi ja leikkasin uudet housut vanhoja kaavana käyttäen.




Vyötäröllä on kuminauha, lahkeensuissa on resori. Collegekangasta kului yhteensä 1,7 metriä.