perjantai 3. heinäkuuta 2026

Puseron pienentäminen

 Ystäväni on laihtunut reilusti (yli 50 kg). Hänellä on ollut monia lempivaatteita, joita olen parin vuoden ajan pienentänyt. Nyt alkaa olla viimeiset pienennettävät vaatteet käsittelyssä.




Pienensin hänen yöpaitaansa/paituliaan.



Paitulin ympärysmitasta pieneni yhteensä 30 cm. Irrotin hihat, kavensin sivusaumoja ja muotoilin hihan kiinnityskohdan hihaan sopivaksi.



Kiinnitin hihat takaisin ja ompelin sivusaumat takaisin kiinni. Tämä oli tämän vuoden seitsemästoista korjaus.

tiistai 30. kesäkuuta 2026

Wavey May socks

 Sukkalaatikkohaasteen toukokuun sukkaohje on Wavey May Socks. Sukat on suunnitellut Mia Salminen.




Sukissa on kavennuksella ja silmukanlisäyksillä aikaansaatu lainehtivat kuvio. Varren alussa on nirkkoreunainen käänne. Kantapää on perinteinen vahvistettu kantapää hollantilaisella käännöksellä. Kärjessä tein leveän nauhakavennuksen ja loput silmukat silmukoin yhteen.



Olin ajatellut, että neuloisin kaikki sukkalaatikko 2026 sukat jämälangoista, mutta minulla ei ollut riittävästi sopivaa lankaa. Aloitin  sukat sitten avaamattomasta kerästä viininpunaista Arwettaa. Harmaa lanka on Dropsin Fabel jämälankaa. Lankoja kului yhteensä 64 grammaa.



Neuloin sukat 2,25 mm puikoilla. Sukista tuli naisten kokoa 36-37,. Ne ovat minulle liian pienet, siksi kuvat eivät ole minun jaloistani. 

perjantai 26. kesäkuuta 2026

Adalmiina mekko/tunika itselle

 Ompelin itselleni pitkästä aikaa tunikan/mekon. Kaava on minulle mieluista Tmi Jujunan Adalmiina mekko.




Materiaali on digipainettua räsymattokuvioista trikoota. Trikoo on ostettu Ommelliselta.




Trikoota kului 2 metriä.


Tämä on vuoden 2026 kolmas itselle tehty uusi vaate.

tiistai 23. kesäkuuta 2026

Veini sukat

 Neulekorin toukokuun ohjeena on Veini sukat. Ehdin neulomaan sukat vasta näin kesäkuussa.



Sukissa on kauniita palmikkokuvioita. Palmikot ovat lomittain. Palmikot jatkuvat kärkeen saakka.




Neuloin sukat Marcus Companyn numero 6 langasta, jonka vahvuus on 260 metriä/100 grammaa. Neuloin sukat 2,75 mm puikoilla.




Sukissa on vahvistettu kantapää hollantilaisella käännöksellä. Sukat ovat naisten kokoa 38-39. Lankaa kului yhteensä 96 grammaa.


perjantai 19. kesäkuuta 2026

Pöytäliina

 Ompelin sisarelleni uuden pöytäliinan. Hän oli itse ostanut kankaan.




Ompelin pöytäliinan kaikille reunoille päärmeet.




tiistai 16. kesäkuuta 2026

Peukaloiden parsinta

 Sisareni lapasista oli peukalon kohdat kuluneet puhki.




Parsin peukalot umpeen liki samanvärisellä ja saman vahvuisella villalangalla. Parsinta on ihan perusparsintaa palttinasidoksella.

perjantai 12. kesäkuuta 2026

Juhlamekon pienennys

 Sain ystävältäni lahjaksi juhlamekon. Se oli minulle rinnanympäryksen kohdalta liian suuri.






Lantion kohdalla juhlamekko oli sopiva.



Pienensin mekkoa vyötärölinjan yläpuolelta molemmista reunoista. Ompelin kädentien alavaran takaisin paikalleen.





Mekko istuu kainalon kohdalta paremmin kavennuksen jälkeen.



En halunnut kaventaa tai lyhentää selän kohdalta. Mekkoon tulee illuusio "kadonneesta vyötäröstä" kuminauhakiristyksen vuoksi.

Tämä oli vuoden 2026 kuudestoista korjaus.

tiistai 9. kesäkuuta 2026

Räsymattolapaset pinkillä raidalla

 Neuloin näitä Marimekon Räsymattokuosisia lapasia muutaman parin. Tässä esittelyssä pinkkiraitaiset lapaset. Mustavalkoiset lapaset löydät täältä.



Lapaset on neulottu 48 silmukalla, varren resori on 44 silmukkaa. Lapaset ovat naisten kokoa.




Peukalo on aukkopeukalo ja se on neulottu 20 silmukalla. Käytin Novitan 7 veljestä lankaa ja 3,25 mm puikkoja.



Lankoja kului yhteensä 73 grammaa.

perjantai 5. kesäkuuta 2026

Kauppakasseja pussilakanoista

 Ompelin vanhoista, jo vähän rikkoutuneista pussilakanoista kesto-ostoskasseja.





Minulla on luottokaavat, joihin on otettu mittoja markettien muovipusseista ja hedelmäpusseista.






Suurempaa kassia voi käyttää ostoskassina ja pienempää vaikka eväskassina. 

tiistai 2. kesäkuuta 2026

Heartstring lapaset

 Ostin Maarit O Designs kolmen lapasohjeen setin. Ensimmäiset näistä lapasista on nimeltään Heartstring lapaset. Lapasissa on pieniä sydänkuvioita ja ruutuja.



Neuloin lapaset Novitan 7 veljestä langoista, käytin 3,25 mm puikkoja. Lapaset on neulottu 48 silmukalla, varren resori on 44 silmukkaa. 


Lapasissa on  aukkopeukalo. Peukalo on neulottu 20 silmukalla. Lapaset ovat naisten kokoa.



Lankoja kului yhteensä 71 grammaa.

perjantai 29. toukokuuta 2026

Keltainen pyjama

Kutsun tätä pyjamaa keltaiseksi pyjamaksi vaikka housut ovatkin punaiset. Minulla on pari pyjamaa, joita olen korjaillut ja korjaillut vuosien aikana. Nyt päätin luopua niistä, koska ne olivat jo niin ohuiksi hiutuneet, etteivät ne lämmittäneet enää ollenkaan.




Pyjaman kaava on Jujunan valmiskaava, erikseen housut ja takkiosa. Tämä kaava osoittautui erinomaisen sopivaksi minulle.





Kaikki flanellikankaat ovat Eurokankaan palalaareista. Keltaista flanellia ei riittänyt housuihin.


Punaruutuista flanellia ei riittänyt ihan koko housun mitalle, joten jatkoin sitä keltaisella flanellilla. Tein housuihin ns. kaarrokkeen. Myös taskukappaleet leikkasin keltaisesta flanellista.



Flanellikankaita kului yhteensä 4,35 metriä.

Tämä pyjama (yksi vaate) on minun toinen uusi vaate tälle vuodelle. Lasken pyjaman yhdeksi vaatteeksi, koska vertaan sitä kaksiosaiseen uimapukuun, yhdellä osalla ei tule toimeen.

tiistai 26. toukokuuta 2026

Lapasboksin toukokuun lapaset

 Lapasboksi2026 toukokuun lapasohjeessa annettiin vain summittaisen ohjeet. Sovelsin ohjeita Novitan 7 veljestä ja Kaupunkilangan jämälangoilla neulottuihin lapasiin. 




Neuloin lapaset 48 silmukalla, 3,25 mm puikoilla. Ranneresorissa silmukoita on 44 silmukkaa. 



Neuloin lapasiin kiilapeukalon, se on neulottu 20 silmukalla. Lapasista tuli naisten kokoa. lankoja kului yhteensä 74 grammaa.

perjantai 22. toukokuuta 2026

Housujen kavennus

 Naapurini pyysi housujen kavennusta, koska lahkeet olivat polvista alaspäin levenevät.




Kavensin lahkeiden alaosan samaan mittaan kuin polven kohdalla oli kapein kohta.



Nyt menee liituraidatkin suoraan. Tämä oli tämän vuoden viidestoista korjaus.

tiistai 19. toukokuuta 2026

Räsymattolapaset

 Neuloin Marimekon räsymattokuosin mukaiset lapaset. Neuloin lapaset Novitan 7 veljestä langasta, 3,25 mm puikoilla. 




Resoriosuus on neulottu 44 silmukalla, lapasosuus 48 silmukalla. Peukalo on neulottu 20 silmukalla. Peukalo on perinteinen aukkopeukalo.




Lapaset ovat naisten kokoa. Lankoja kului yhteensä 76 grammaa.