tiistai 4. huhtikuuta 2023

Kaksosille "tilkkupaitoja"

Kaksospojat ovat kasvaneet seuraavaan kaavakokoon. Nyt ompelin heille "tilkkupaitoja" koossa 122 cm.

Kaava on Jununan Mini Three Pieces. Kaava on minulla ensimmäistä kertaa kokeilussa. 

Ajattelin käyttää kaikkia kangasvaraston jämätilkkuja paitoihin. Kuitenkin valitsin kuoseja niin, että niissä olisi autoja, kaivinkoneita, moottoripyöriä yms. joista olen huomannut näiden poikien pitävän.




Leikkasin ensin etu- ja takakappaleiden paloja ja merkkasin ne maalariteipillä, ettei palaset mene sekaisin. Kokeilin yhteen paitaan kirjavaa trikoota hihoihinkin, mutta mielestäni se oli jo liikaa ja purin hihat pois. Ostin yksiväristä trikoota hihoihin ja näin kokonaisuus asettui paremmin.




Alkuun erikuosiset etu- ja takakappaleet näyttivät silmissäni tosi kirjavilta, mutta loppujen lopuksi aloinkin pitää paidoista paljon.




Leikkasin resorikappaleita sen mukaan miten varastostani löytyi resoreita, en lähtenyt uusia ostamaan.





Valitsin kuviot niin, että etukappaleella on kolmea kuosia ja takakappaleella samoin, siis niin, ettei samaa kuosia ollut vierekkäin. Etu- ja takakappaleen saumoissa saattoi olla samaa tai eri kuosia vierekkäin, sen mukaan miten tilkkuja riitti.





Jos nämä paidat ovat kaksosille liian kirjavia päiväkotikäyttöön, niin niitä voi sitten pitää vaikka yöasuna. Trikoita kului niin, että metrin yksivärisestä trikoosta sai hihat kahteen paitaan ja puolen metrin kuviollisesta trikoosta sai kappaleet kolmeen paitaan. Yhteensä trikoita kului 4,4 metriä. Trikoita on ostettu mm. PaaPiilta, Ommelliselta ja Eurokankaasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti