maanantai 8. tammikuuta 2018

Keväällä kerran

Osallistun Sukka Finlandiaan.  Neulon tosin sukkia ihan omaan tahtiini, en siis osallistu nopeussarjaan enkä ole varma osallistunko edes luovuussarjaankaan. Joka tapauksessa olen neulonut lämmittelysukat valmiiksi pikkuisen ennen joulua.

Sukkien nimi on Keväällä kerran, ne on suunnitellut Lumi Karmitsa. Itse voisin nimetä sukkani Syksyllä kerran, koska minulle tulee näiden värityksestä enemmänkin syksy kuin kevät mieleen.




Lankana käytin perinteistä Nallea, vaikka alkuperäisessä ohjeessa onkin käytetty hienompaa lankaa. Päätin, että en osta uusia lankoja näitä Sukka Finlandian sukkia varten vaan jätän neulomatta mikäli sopivaa lankaa ei löydy.
 


Sain Lentävän Lapasen neuleyössä vinkkiä, että sukista saattaa tulla hiukan isokokoiset, joten neuloin nämä sukat puikoilla numero 2,75 ja pienimmän koon mukaan. Näin näistä tuli ihan ohjeen mukaisesti tehtynä minulle juuri sopivat. Lankaa kului yhteensä 94 grammaa.
 

Näissä sukissa oli minulle uutta tuo kantapään pitsineulos, minusta se on erityisen kaunis. Myös silmukoiden poimiminen kantalapun reunasta oli minulle uusi tapa. Näin kilpailun alkumetreillä minulla on sellainen tunne, että näissä tulevissakin sukissa tulee olemaan minulla monta uutta asiaa. Odotan innolla jatkohaasteita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti