tiistai 3. lokakuuta 2017

Sukkien uudistaminen


Sisareni antoi minulle vanhat sukkansa malliksi, jotta neuloisin uudet, samankokoiset tilalle. Neuloinkin hänelle uudet musta-harmaa raitaiset sukat

Mummoni neuloi monesti puhkikuluneisiin sukkiin uudet jalkateräosat. Sodan jälkeen kun oli pulaa kovasti myös langoista. Päätin kokeilla tätä perinnettä  näille sukille ja neuloin niihin uudet jalkateräosuudet. 



Laskin sukasta silmukkamäärät ja päättelin sukan olleen Nallen langan vahvuista, joten tein uuden jalkateräosan Nallesta. Poimin silmukat kantapään yläreunan kohdalta ja leikkasin vanhan jalkateräosan poikki. 


 Olisin voinut jatkaa tummanvihreällä ja tehdä punaiset raidat kuten varressakin. Uusi punainen ei ollut kuitenkaan ihan samaa väriä vanhan kanssa, joten päätin tehdä raidoituksen toisinpäin. Näin väriero korostuu ja näyttää siltä, että se on harkittu. Uutta lankaa kului sukkiin 61 grammaa.



Sisareni tytär antoi myös omat sukkansa malliksi. Näistä en ole vielä ehtinyt tehdä uusia versioita. Tein kuitenkin näihinkin sukkiin uudet jalkateräosat, kuten äitinsäkin sukkiin.




Näissä sukissa silmukoiden perusteella oli 7 veljeksen vahvuista lankaa, joten jatkoin sukkia 7 veikalla. Samanväristä vihreää ja vaaleanpunaista ei sattunut löytymään, joten jatkoin vadelmanpunaisella langalla. Uusi sukka näyttää jalkateräosasta kapeammalta kuin vanha, poisleikattu osa. Tämä johtuu siitä, että tein uusiin sukkiin jalkaterän pääliosalle 2 o, 2 n resoria, kun vanha sukkaosa oli sileää neulosta. Näihin sukkiin kului uutta lankaa 56 grammaa.


Nämä sukat kaipasivat jo uudistusta, koska ne oli jo kertaalleen parsittu ja menneet uudelleen puhki pohjasta. Toivotan sukille kovaa käyttöä ja pitkää ikää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti