sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Lisää vaatteita siskoksille

Ompelin tällä kertaa 2 v. ja 6 v. siskoksille raglanhihaisia puseroita ja tutuksi tulleita legginsejä. Aiemmat ompeluerät löydät täältä ja täältä. Nämäkin ovat koossa 92 cm ja 128 cm. Joku saattaa nyt ajatella, että onpa paljon vaatteita samassa koossa. Tämän kokoiset lapset kuluttavat vaatteita ihan puhki asti ja vaatteita pidetään ja pestään jatkuvasti. Jos nämä alkaa perheessä kyllästyttää niin sitten ne voi joko lahjoittaa tai myydä eteenpäin.







Norsukangas on Oulusta Löytö-Palasta, yksiväriset trikoot ovat Trikookellarista Järvenpäästä.




Koiratrikoo on Eurokankaasta. Minulla oli useita hiukan erisävyisiä pinkkejä trikoita, joita leikkelin sen mukaan miten ne riittivät hihoiksi.




Ritarikangas on Kangastukusta Hyvinkäältä, vihreä interlock neulos on Eurokankaasta. 

Paitoihin lisäsin vasempaan raglansaumaan hiukan pituutta, jotta sain rypytystä aikaiseksi. Pieni yksityiskohta, joka erottaa paidat kaupan paidoista. Pienemmässä koossa lisäsin 4 cm, isommassa koossa 6 cm. Kaavoitusohjetta löytyy täältä. Pääntien kaitale on samaa trikoota kuin hihat, viistosin kaitaleen päät keskelle eteen. Alkuperäinen kaava on Allt om Handarbete lehdestä 2/17. 



Kuviokankaita ei riittänyt kokonaisiin housuihin, mutta huomasin MuitaIhania Tiinan blogista, että voinkin tehdä vain osittain kuviokankaisia housuja.  



Aiemmin tein tähtipaitoja tytöille bambicollegesta. Housuihin ei sitä silloin riittänyt, mutta nyt riitti, kun laitoin vain toisen etukappaleen  tai toisen puolen lahkeen bambikankaasta. Yksivärinen tummanharmaa trikoo on Eurokankaasta. Punairaitainen trikoo on jämäpala yhdestä t-paidastani. Se on ostettu myös Eurokankaasta.



Leikkelin loput tilkut housuiksi ja näin tuli vielä kolmet housut molemmille. Kankaita kului yhteensä 9,25 metriä.

Vein vaatteet eilen perheelle ja neidit olivat tosi innoissaan. Sain illalla kuvaviestin, jossa uudet vaatteet olivat heti käytössä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti