tiistai 6. tammikuuta 2015

Lankainventaario ja uusia suunnitelmia

Halusin osallistua vuosi ilman uusia vaatteita haasteeseen. Omalla kohdallani tämä tarkoittaa myös vuotta ilman uusia lankoja ja uusia kankaita. Kangasvarastoni on tällä hetkellä niin monessa laatikossa, että niitä on aivan mahdoton kuvata.




Lankavarastoni (kaksi Ikean muovilaatikollista) esittelinkin viime kesäkuussa facebookissa, tuosta määrästä on toki puolessa vuodessa kulunutkin paljon lankoja mm. tähän pitsitoppiin, tähän ponchoon, tähän neuletakkiin sekä näihin laukkuihin

Mutta olen sortunut myös ostamaan lisää lankoja tuon kesäkuun jälkeen. Ostin reilusti tummanharmaata ja tummanpunaista Roosanauha sukkalankaa. Niistä on tarkoitus tulla neuletakki, jota varten ostin mallikaavion, muutoin malli tulee olemaan omasta päästä, toivottavasti valmistuu tänä vuonna. Ostin myös 7 veljestä lankaa, joista oli tarkoitus neuloa joulupalloja, mutta aika ennen joulua loppuikin kesken. Ostin myös lisää lankaa näihin, näihin ja näihin joululahjoihin. Nyt vuodenvaihteessa punnitsin lankavarastoni ja sain yhteistulokseksi 15,9 kg lankoja.

Aion siis olla koko vuoden ostamatta uusia lankoja ja kuluttaa olemassaolevia lankamääriä mahdollisimman paljon. Tätä kutsutaan myös lankalaihikseksi. Katsotaan, mikä tilanne on puolen vuoden ja vuoden päästä.  

Kulutusta seurataan tietenkin insinöörimäisellä laskentataulukolla: 


Vuosi 2015 aloitusmäärä 15,9 kg
  kulutus jäljellä
tammikuu    
helmikuu    
maaliskuu    
huhtikuu    
toukokuu    
kesäkuu    
heinäkuu    
elokuu    
syyskuu    
lokakuu    
marraskuu    
joulukuu    


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti