Olin neulonut itselleni jo vuonna 2015 kaulurin. Käytin silloin lankana 7 veljestä lankaa, joka alkoikin aikaa myöten kutittamaan kaulallani. En varsinaisesti ole allerginen villalle, mutta herkkyys on kasvanut iän myötä.
Kaulurin kaulaosuus oli myös alkanut käytössä lerputtamaan niin, ettei se enää lämmittänyt kaulaa. Purin kaulaosuuden pois ja annoin kaulurille uuden mahdollisuuden.
Uudessa kaulaosuudessa käytin lankana Roosanauhalankaa kaksinkertaisena, siitä tuli saman vahvuista kuin 7 veljestä langasta. Purin hartiaosuuden alusta kaulaosuuden pois ja poimin silmukat uuteen kaulaosuuteen.
Neuloin alkuun 5 o, 2 n resoria muutaman kerroksen, sitten kavensin niin, että neuloin 4 o, 2 n resoria. Tätä resoria jatkoin koko kaulaosuuden loppuun. Halusin tällä kertaa jotain muuta kuin 2 o, 2 n resoria.
Neuloin uuden resorin puikoilla numero 3, jotta saan riittävän napakkaa neulosta. Kaulaosuudella on taipumusta löystyä käytössä.
Purin pois 30 grammaa lankaa ja neuloin kauluriin 40 grammaa, joten langankulutus oli 10 grammaa enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti