tiistai 13. lokakuuta 2020

Kasvomaskeja

Omalla asuinalueella annettiin vahva kehoitus käyttää kasvomaskia julkisillla paikoilla. Omalla työpaikalla käytän opetuksessa mieluummin muoviviriisiä, siinä on helpompi hengittää, kun puhuu paljon.

Ompelin kuitenkin kangasmaskeja kaupassakäyntiä ja muita vapaa-ajan käyttöjä varten. Ompelin maskit Spunbond suodatinkuitukankaasta. Säilytän puhtaita maskeja tiiviissä muovipussissa.





Ensimmäisen maskimallin kaava on täältä



Ompelin kaikki maskit kaksinkertaisiksi. Kiinnittiminä on kuminauhat, jotka kestävät vaikka keittämisen.




Toisen maskimallin kaava on täältä



Kolmas maskimalli on sama kuin kertakäyttöisissä maskeissa. Mittasin kertakäyttöisen maskin mitat ja leikkasin samankokoiseksi.






Laskostin maskikappaleet ihan silmämääräisesti sopiviksi.






Taitoin reunat yksinkertaisesti nurjalle ja kiinnitin samalla ompeleella kuminauhat maskin reunoihin.




Kankaan menekkiä en laskenut, kuitukangasta myytiin 10 metrin palana enkä viitsinyt avata turhaan loppukangasta kangaskulutuksen mittaamiseen. Kangas oli vain 60 cm leveää ja yhdestä leveydestä sai 1-1,5 maskia. Kuitukangas kestää 60 asteen pesun tai keittämisen.

1 kommentti:

  1. Kivoja maskeja olet tehnyt! Tuo ensimmäinen malli varsinkin vaikuttaa todella käytännölliseltä. Hyvä tietää, että tuollainen kuitukangas kestää jopa keittämisen.

    VastaaPoista