lauantai 30. maaliskuuta 2019

Leymus

Osallistun tänä vuonna podcastaaja Nonnu Neulojan sukkalaatikkohaasteeseen. Nonnulla oli maaliskuun yllätykseksi tarjolla yhteisneulonta. Neuloimme yhdessä Minna Sorvalan suunnittelemat Leymus sukat. Leymus tarkoittaa kuulemma jonkinlaista merenrantaheinää. Sukkiin tulikin kauniit heinämäiset kuviot.  


Sukat aloitettiin varpaista ja neulottiin sopiva määrä kuviota jalkapöydän päälle ja jalkapohjan puolelle sileää. Vahvistetun kantapään jälkeen sukkien takaosa tehtiin kierrettyä joustinta ja jalan etuosaan jatkui heinäkuviot.


Lankana käytin Hjertegarnin Kunstgarn lankaa, jonka ostin Lankamaailmasta alkuvuodesta. Langan vahvuus oli 420 m/100 g ja sen koostumus oli 75% superwash villaa ja 25% polyamidia. Ohutta sukkalankaa siis. 


Langassa väri vaihtui todella kauniisti vaaleankeltaisesta tummanvihreään. Halusin molemmat sukat suunnilleen samanlaisiksi, niin jouduin hieman kerimään lankaa edestakaisin, että sain saman aloituskohdan.


Neuloin sukat 2,5 numeron puikoilla ja neuloin pienemmän koon eli 60 silmukalla. Lankaa kului yhteensä 55 grammaa. Nämä ovat naisten kokoa 37. Nämä täyttivät sukkalaatikkokriteerini: kauniit ja ohuet sukat.

2 kommenttia:

  1. Kauniit Leymukset. Tämä yhteisneulonta olisi kiinnostanut itseänikin, mutta en ehtinyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, ettet ehtinyt. Nonnu neulojalla pitäisi tulla huhtikuussa uusi yhteisneulonta.

      Poista