sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Kynttilöitä

Kynttilän jämistä saa valettua uusia kynttilöitä. Tein tällä kertaa maitotölkkikynttilöitä.  Kiitos siskolle ja ystäville, jotka lahjoittivat kynttilöidensä jämät minulle.

Lajittelin ensin kynttilöiden jämät värien mukaan.



Olin esivalmistellut maitotölkit valmiiksi eli leikannut ne pituudesta suunnilleen puoliksi, tehnyt keskelle pohjaan reiän, josta pujotin sydänlangan. Sydänlangan kiinnitin teipillä pohjaan (sinitarra olisi parempi, mutta sitä ei nyt löytynyt) Kiinnitin sydänlangan toisen pään varrastikuista puolittamaani tikkuun solmulla niin, että tikku lepäsi maitopurkin yläreunan varassa ja sydänlanka oli suorassa ja kireällä. 



Sulatin kynttilöiden jämät väreittäin peltisissä hernekeittopurkeissa. Hernekeittopurkit laitetaan vesihauteeseen kattilaan eli kattilan pohjalle vähän vettä ja hernekeittopurkit veden joukkoon. Minulla mahtui yhteen kattilaan viisi purkkia ja käytössäni on kaksi kattilaa. Kattilat olen ostanut kierrätyskeskuksesta eli hyviä ruokakattiloita ei kannata käyttää. Jämiä ja massoja kuumennetaan niin kauan, että ne ovat purkeissa juoksevia eikä mitään kokkareita ole. Olen käyttänyt massojen sekoitteluun varrastikkuja.  Anteeksi, enpä huomannut ottaa kuvaa keittelyvaiheesta.

Lisäsin jämien joukkoon uutta kynttilämassaa, itse tykkään ostaa erikseen steariinia ja parafiinia, tästä sekoituksesta tulee kokemukseni mukaan parhaat kynttilät. Massat ostin Sinellistä, kilon kumpaakin lajia.


Kun massat ovat riittävästi sulaneet ne kaadetaan maitotölkkeihin. Tässä kannattaa olla joku vähän huonompi patakinnas kädessä, koska metallipurkit ovat kuumia ja massa on kuumaa, jos roiskuu kädelle. Olin laittanut maitotölkit vielä puolikkaisiin "kaljakeissin" suojapahveihin, että pysyvät suorassa ja paikallaan. Värillisiä massoja oli sen verran vähän, että lisäsin jokaiseen maitotöllkkin vielä valkoista jämämassaa, jotta kynttilöistä tuli reilun korkuisia. Jokainen on vähän erikorkuinen massan riittävyyden mukaan. 



Kynttilämassa vetäytyy hieman jäähtyessään ja sydänlangan lähelle muodostuu usein kolo tai reikä. Aikaisemmilla kerroilla olen täyttänyt kolot valkoisella massalla, mutta tällä kertaa käytin massat tarkkaan loppuun ja päätin olla välittämättä jäähtymiskoloista. Annoin jäähtyä seuraavaan päivään ja revin maitopurkit kynttilöiden ympäriltä pois. Leikkasin saksilla varrastikut pois solmun alapuolelta ja käytän tikut seuraavalla kerralla uudestaan. Leikkasin pohjasta sydänlangan kynttilän pintaa pitkin poikki ja siistin sydänlangan sopivan mittaiseksi. Omaan käyttöön tulevat kynttilät pakkasin laatikkoon siten, että kiedoin ne yksitellen talouspaperiin, etteivät ne kolhi toisiaan. Ystäville lähtevät kynttilät pakkasin pahvin palan päälle ja kiedoin sellofaaniin.





Teen kynttilöitä yleensä kerran vuodessa materiaalin määrästä riippuen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti