lauantai 26. joulukuuta 2015

Joulukalenterikaulahuivi

Lentävän lapasen joulukalenterissa neulottiin lapasten lisäksi myös kaulahuivi. Tällä kertaa neuloin parin päivän viiveellä, jotta sain suunniteltua värit paremmin. Käytin huiviin Salla ja Pallas lankojen lisäksi varastossa olleita 7 veljeksen lankoja, sopivat vahvuudeltaan hyvin yhteen.







Huivi aloitettiin hauskasti aina-oikein neuleella, jonka reunoista kerättiin silmukat ja neulottiin ensin toinen pää ja sitten toinen pääty. Huivissa on kivasti palloja, raitoja ja molemmissa päissä kohokuvioiset siivet. Itselleni on aina ollut tärkeää värien symmetria esimerkiksi raitasukissa, olen vasta viime aikoina yrittänyt opetella pois siitä. Tässä huivissa oli sopivasti epäsymmetriaa, siitä tuli minulle mieleinen.


Sain käytettyä kokonaan itse värjäämäni langan, muita värejä jäi hieman jämälangoiksi. Huivi sopii hyvin yhteen joulukalenterilapasten kanssa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti