torstai 9. tammikuuta 2020

Bomber jakku kierrätysfarkuista

Olen jo pitkään haaveillut ompelevani käytöstä poistetuista fakuista itselleni jakun. Ensimmäisen vastaavan takin näin Hupsistarallaa blogissa jo vuonna 2016. Vihdoin sain aikaiseksi tarttua toimeen.


Leikkasin ensin farkkujen lahkeista niin leveitä kaitaleita kuin lahkeensuusta oli varaa leikata. Revin kappaleet lankasuoraan, koska halusin langansuunnat oikein.




Ompelin kappaleet kiinni toisiinsa ja ja tikkasin sinapinkeltaisella langalla. Sain näin tehtyä ns. vuotia eli uutta kangaspintaa. Leikkittelin tummuusasteilla niin, että sain raidallista kangasta.



Leikkasin jakun kappaleet vuodista ja ompelin kasaan. Malli on sama kuin 2,5 vuotta aiemmin ompelemani punainen bomberjakku.




Kierrätin myös jakkuun resorit vanhasta, vanuttuneesta villapaidasta. Vuorikankaan ja vetoketjun ostin uutena. Vuorikangasta kului 1,1 metriä, muuta kangaskulutusta ei sitten tullutkaan.

Pidän jakkua töissä talvella sisäjakkuna ja kesällä se sopii jopa päällystakiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti