maanantai 4. elokuuta 2014

Nuuksio PT

Nuuksiossa on 110 kätkön PowerTrail eli PT. Patikoin tämän trailin kolmessa osassa keräten samalla matkan varrelta muitakin sarjaan kuulumattomia kätköjä.

Ensimmäisen osan patikoin 8.6.14 Lennin kanssa, tällöin ei ollut vielä kovin kuumaa päivällä, joten Lennikin jaksoi hyvin. Keräsin PT:ltä numerot 1-22, vain numero 5 jäi löytymättä, oli ilmeisesti kadonnut sillä hetkellä. SportsTrackerin mukaan matkaa kertyi edestakaiseen matkaan 13,5 km ja aikaa kului 4 tuntia. Aloituskohta oli Pirttimäen ulkoilualueelta ja takaisinkääntymiskohta Kattilajärventiellä.


Toisen osan patikoin 8.7.14 yksin, koska silloin oli jo hellettä eikä viitsinyt rääkätä koiria helteellä. Silloin keräsin purkit 23-44. Matkaa kertyi yhteensä 12,5 km ja aikaa kului 4 tuntia. Aloituskohta oli Kattilajärventiellä ja takaisinkääntymiskohta Nuuksiontiellä. 






Viimeisen osuuden hain 26.7.14, jolloin oli myös hyvin helteistä Ennakoin tilannetta lähtemällä liikkeelle todella varhain aamulla, jotta olisi viileämpää. Viimeinen osio oli lenkkimäinen, joten se oli kaikkein helpoin kierrettävä. Hain loput kätköt eli numerot 45-110. Tältä osiolta jäi numero 90 löytymättä, muutoin kaikki löytyivät. Reitti oli noin 20 kilometriä ja aikaa kului liki 8 tuntia.





Maisemallisesti Nuuksio PT oli todella kaunista: korkeita kallioita, helppokulkuisia väyliä ainakin alkuosassa. Viimeisellä lenkillä reitti kulki umpinaisemmassa metsässä, jossa oli viileämpää ja mielenkiintoisempaa nähtävää. Viimeisellä osuudella oli myös ollut joskus metsäpalo, koska puiden rungot olivat hiiltyneitä. Suosittelen tätä trailia kaikille kätköilijöille. Vaikka ei haluaisi kerätä koko sarjaa, niin reitiltä voi poimia niin lyhyen pätkän kuin haluaa. Reitin alkuosaa numeroon 39 saakka pääsee kohtuullisen hyvin vaikka lastenvaunujen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti