sunnuntai 3. elokuuta 2014

Kätköilyreissu Ahvenanmaalle 29.6.-2.7.14




Kummitytön kanssa päätimme lähteä keräämään Ahvenanmaan kuntia kätköilykartalle. Tavoitteena oli saada kaikki ne kunnat, joihin pääsi ilmaiseksi joko siltoja pitkin tai lossilla. Sunnuntaina 29.6. oli startti puolen päivän aikaan ja yöpymispaikka oli Turussa motelli Inn22. Matkalla kiertelimme tietenkin kätköilemässä Vihdin, Nummelan ja Somernimen kautta. 









Somerniemellä tuli kiipeiltyä puussakin. Kävimme viemässä tavarat motelliin ja lähdimme vielä illalla Paraisille ja Kakskerran saaristoon. Kakskerran hautaumaalla tervehdimme edesmenneitä sukulaisiamme. Paraisilta löysimme yhden mysteerikätkön. Toista yritin etsiä, mutta se oli lehmien laitumella ja pois tullessani lehmät innostuivat tukkimaan aidan vierustan. Nauruksihan asia loppujen lopuksi meni.

Maanantaiaamuna oli varattu laivamatka kansipaikoilla Maarianhaminaan. Kummitytön tekemä suunnitelma oli erittäin selkeä ja johdonmukainen, sitä noudatimme koko matkan ajan.




Ensimmäisenä Ahvenanmaan päivänä kiersimme Maarianhaminan, Jomalan, Finströmin ja  Hammarlandin kautta Eckeröön, jossa yöpyminen oli Notvikens Stugor & Camping. Muistin paikan lapsuudestani, kun kuljimme perheen kanssa asuntovaunuillen. Päivän kätkömäärä oli 14. Päivän tärkein kätkö oli tervajörkin piilottama purkki Eckerön satamassa.











Ilmeisesti aika oli mennyt tämän leirintäalueen ohi, koska olimme yhden perheen kanssa ainoat majoittujat.
Toisena Ahvenanmaan päivänä kiersimme Getan, Saltvikin, Sundin, Vårdön ja Lumparlandin kautta majapaikkaamme Lemlandiin. Majapaikkamme oli majatalo Amalia. Päivän kätkömäärä oli 17 ja hauskin kätkö oli Geta bergen, jossa oli taas kerran kiipeilyhaastetta.



















Viimeisenä Ahvenanmaan päivänä kiertelimme Maarianhaminaa, shoppailimme vähän ja lounastimme ennen laivaan ajoa. Maarianhaminasta keräsimme vielä 5 kätköä. Turusta ajoimme suoraan kotiin iltamyöhään. Olipas hauska reissu ja kuntahaaste tuli suoritettua. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti