keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Halo

SukkaFinlandia viides etappi alkoi lauantaina 23.2.19 klo 10. Aloitin sukat ihan julkaisun kellonlyömällä. Minulla oli kaksi erisuuruista punaista kerää Roosa Nauha sukkalankaa varattuna tätä etappia varten. Sain neulottua puolessatoista tunnissa molempiin sukkiin kärkialoituksen ja lisäysten verran ennen kuin lähdin omiin menoihin. 

Palasin iltapäivällä kotiin ja jatkoin neulomista klo 18 aikoihin. Neuloin ensimmäisen kerän ja samalla ensimmäisen sukat viimeistä edelliseen kuvioon saakka valmiiksi ja toista sukkaa kiilalisäyksiin saakka. Sukat siis aloitettiin kärjestä varteen. Menin nukkumaan kahden aikaan yöllä. Heräsin sunnuntaina kahdeksalta jatkamaan neulomista. Sain sukat valmiiksi neljältä iltapäivällä. Nopeasti lankojen päättely ja kuvaaminen kisaorganisaatiolle.



Malli oli Veera Välimäen suunnittelemat Halo sukat. Sukissa on palmikon siirtoja koko sukan matkalla ja palmikoiden väleissä on sukan edessä ja molemmilla sivuilla ainaoikein panelit. Takana tuota ainaoikein panelia ei ole. 

En ole oikein varma mitä tästä mallista oikein sanoisin. Kilpailussa ei tällä kertaa ollut minimivaatimusta jalkaterän pituudelle vaan ainoastaan varressa piti olla neljä mallikertaa palmikonsiirtoja. Onnistuin tekemään sukista liian pitkät eli liian suuret itselleni.



Palmikot olivat kyllä helppoja tehdä ja sukat valmistuivat nopeasti. Yllätyinkin siitä, että sijoitukseni oli 24. tällä etapilla. Oletin, että helppoa mallia neulotaan todella nopeaan. Tai sitten neulojat kokivat mallin liiankin helpoksi eivätkä tarttuneet malliin kovin hanakasti. 

Vaikka sukat ovatkin kovin kauniit, niin muutama malli on tällä kertaa ollut toistensa kaltaisia, joten pientä turnausväsymystä on itselläni havaittavissa. Virhekin ohjeeseen oli pujahtanut, sen onneksi huomasin ajoissa. Tällä kertaa ei ole tainnut olla yhtään virheetöntä ohjetta. 


Itseäni sukissa jäi harmittamaan, että etuosan ja takaosan palmikot eivät ole symmetrisiä, onnekseni sentäs palmikkorivit ovat molemmilla puolilla samassa kohdassa. Siis ettei edessä ollut välirivi ja takana palmikkorivi, esimerkiksi.

Neuloin puikoilla 2,5. Lanka on RoosaNauhan sukkalankaa ja sitä kului yhteensä 102 grammaa.

3 kommenttia:

  1. Pirtsakan punaiset. :) Mie tykkäsin tästä mallista, mutta kisavaatimukset ois voineet olla selkeämmät ja linjassa aiempien etappien tiukkuuden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säännöt olisi voineet olla paremmat. Minua vähän tökki, kun olin aiemmin neulonen vähän samanlaiset cables down the back sukat.

      Poista
    2. Joo, ymmärrän, näissä sukissa ei varsinaisesti mitään uutta ollut. :) Mutta onneksi palmikkomallit on aina nättejä, sopii moneen makuun.

      Poista