maanantai 4. syyskuuta 2017

50 000 kertaa kiitos ja ARVONTA

Blogini on nyt suunnilleen kolme vuotta vanha. Ajatuksenani on ollut koko ajan jakaa omia tekemisiäni saman henkisten ihmisten kanssa. Blogissani on ollut selkeästi kaksi aihealuetta: käsityöt ja geokätköily. 

Vuosien aikana olen paljastanut pikkuhiljaa itsestäni muutamia seikkoja mm. ammattini ja perhekuntani. Tämän enempää tuskin yksityisyyttäni raotan tulevaisuudessakaan.

Blogger näyttää koko ajan reaaliaikaista tilastoa lukijoista ja blogissani kävijöistä. Vaikka itsekin käyn blogissani esim. silloin kun viittaan johonkin aiempaan tekstiin, niin blogissani on olut vierailijoita yhteensä 50 000 kertaa! 




Iso kiitos kaikille teille, jotka olette olleet kiinnostuneita tekemisistäni. Olen saanut muutaman uskollisen "fanin", jotka jaksavat säännöllisesti kommentoida tekstejäni. Iso kiitos vielä erikseen heille, olette tärkeitä ja ihania.

Päätinkin palkita teitä kaikkia ihania, uskollisia, satunnaisia ja tärkeitä lukijoita ARVONNALLA. Arvon yhden tekemäni käsityön kustakin 10 000 kävijästä eli yhteensä viisi palkintoa!




Mustavalkoinen pussukka on tehty lehmätoffee karkkipapereista, päällä on kirkas muovi, sisällä puuvillavuorikangas. Koko: leveys n. 20 cm, korkeus n. 20 cm.



Pikkuinen kukkaro on virkattu kirjavasta puuvillalaukusta. Kehyksessä on silmukat, joihin voi kiinnittää halutessaan hihnankin, mikäli itse niin haluaa.



Puuvillainen pussukka on ommeltu ja vuoritettu. Mikäli käyttää käsitöiden projektipussukkana niin kyllä sinne sukkaprojekti mahtuu. Koko: leveys noin 25 cm, korkeus n. 25 cm.



Naisten sukat ovat Flying Swallows, naisten koko noin 38. Lankana Novitan 7 veljestä.



Miesten sukat ovat Liukuvärisukat, koko noin 42-43. Lankana 7 veljestä. 

Arvonnan säännöt: Kommentoi tähän kirjoitukseen minkä käsityötaidon haluaisit oppia. Jokaisella kommentoijalla on yksi arpa, näin haluan estää sen, että yksi ihminen saa kaikki viisi palkintoa. Jätä myös kommenttiin toimiva sähköpostiosoite, niin voin kertoa arvonnan voitosta voittajille. HUOM: Perheessämme on koiria, joten en suosittele koira-allergisia osallistumaan. EDIT: Arvonta voimassa 15.9.2017 saakka

22 kommenttia:

  1. Haluaisin oppia kaavoittamaan. Pää kuhisee ideoita, mutta toteutus töppää sitten oikean kaavan puuttumiseen 😊
    nafu89 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Neulominen olisi kiva juttu, mutta ei taida tämä elinikä riittää. Onneksi saa ihastella toisten luomuksia. ��

    VastaaPoista
  3. Haluaisin oppia tekemään huopatöitä :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Haluaisin oppia ompelemaan paremmin saisi itse tehdä vaatteita. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Haluaisin osata neuloa ihania neuletakkeja yms. vaatteita.Normi sukat on jo hallussa��. rita67@luukku.com

    VastaaPoista
  6. Haluaisin oppia kehyskukkaron teon.
    nina.antikainen@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Neulomaan isoja neuleita, villatakkeja yms. ja juurikin saumat tuottavat päänvaivaa. Käsialani on mielestäni tasaista, mutta miten saada saumoistakin siistejä.
    o4kaka02@students.oamk.fi

    VastaaPoista
  8. Haluaisin joskus osata neuloa villatakin. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  9. Minä haluaisin oppia virkkaamaan, tekisin sitten suloisen, valkoisen pitsisen neuletakin jollaista en ole vielä löytänyt valmiina, osaan tehdä kyllä neulomalla ja ompelemalla koneella kaikenlaista.

    maijamummu1@luukku.com

    VastaaPoista
  10. Hennajenniina
    Kutomaan kunnolla, aikamoisia eripari sukkia löytyy mutta on vielä harjoitteluvaiheessa täydellisyys.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  11. Aika lailla laidasta laitaan on jo kokeiltu, mutta pitsinnypläystaito puuttuu vielä.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Haluaisin oppia makramee solmeilua
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Haluaisin oppia tekemään kehyskukkaroita
    kaisu.jussi-pekka@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Onnea! Haluisin oppia korsettien valmistamisen ja nyt viime aikoina alkanut kiinnostaa makramee-työt ^_^ kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Haluaisin oppia villasukkien kantapään niin, ettei tule isoja reikiä :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  16. Paljon onnea! :) Haluaisin oppia virkkaamaan. Isoäidinneliöistä tehty torkkupeitto olisi haaveena :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Onnea blogillesi sekä myös sinulle.
    Toivottavasti onni suosisi minua :) :)

    VastaaPoista
  18. Onnea! Onpa kauniita arvontapalkintoja! Haluaisin kutoa sellaiset ihanat ja koristeelliset, pitkä pitsisukat.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Onnea blogillesi. Haluaisin neoloa norjalaisen villatakin nahkanapeilla.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  20. Onnittelut! Haluaisin oppia villasukkien kutomisen, tai edes kaulahuivin... Viime jouluna koitin jo sukulaistyttöjen avustuksella opetella kutomaan, mutta enpä ole vielä taidoissani kovin pitkällä. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  21. Onnea! :) Haluaisin oppia kutomaan villasukat :)
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  22. kutomaan villasukat! ansode@gmail.com

    VastaaPoista